Leppiksen ensimmäinen kestotesti

Velvollisuudet kutsuivat Team Leppiksen jäseniä Tuuriin Kyläkaupalle FPDA:n osakilpailua järjestämään, ja mikäpä muu olisi paremmin kuuman kesäpäivän matkakulkineeksi soveltunut kuin juuri leimattu Leppis! Tämä olisi ensimmäinen yhtään pidempi reissu Micralla joten luvassa oli arvokasta tietoa pienen ystävämme matka-ajo-ominaisuuksista, kulutuksesta sekä muutenkin yleisestä kunnosta ja ajofiiliksestä.

Tankki täyteen ja matkaan!

Alkumatka meni juuri asennetun mp3 soittimen kanssa tapellessa. Kyseessä on ns. markan soitin mallia Hong Kong/Lidl tms. ja eipä aikaakaan kun sen kanssa luovutettiin ja päätettiin nautiskella ennemmin tuulen huminasta.

Matka taittui mukavasti. Isolohko 1.2 jaksaa vitosella isommatkin mäet eikä 155/13 kumi ollut urista tai tien kallisteluista moksiskaan. Leppoisaa ajelua kaiken kaikkiaan. Aurinko porotti, lämpöä lähemmäs 30 astetta, aurinkolasit päässä ja luu ulkona. Kesä on jees! Illalla kieltämättä hieman niskaa kuumotti ja aurinkolaseista oli ehtinyt jäädä rajat ohimoille. Noh, kesän ja avoautoilun varjopuolia, ei haitanne.

Tarkistetaan bensa, lisätään öljy!

Seuraava päivä oli vähintään yhtä aurinkoinen ja kuuma ja Tuurin Kyläkaupan parkkipaikalle tehdyn radan varressa henkilönosturissa seisominen vei mehut siihen malliin että paluumatka jätettiin suosiolla hieman illemmalle. Jonkin matkaa takaisin päin ajettuamme muistin että ai niin, oli kotoa lähtiessä puhetta että kannattanee tarkistaa Leppiksen öljyt sitten perillä, tuo kun tuntuu silloin tällöin vähän tuprauttelevan sinistä putkesta, ja varsinkin moottoritievauhdissa haisee sen verran että huonovointisempaa saattaisi harmittaa. Luotto Micran pomminvarmaan koneeseen oli kuitenkin sen verran vahva että päätimme ajella rauhaksiin seuraavalle huoltoasemalle asti. Eipä se tien varteen pysähtyminen mitään auttaisi kuitenkaan kun öljyä ei sattunut mukaan tulemaan. Seuraava asema löytyikin parinkymmenen kilometrin ajelun jälkeen. Pysähdys, öljyjen tarkistus ja kas, tikusta kastui vain pää. Eli seossuhde lähentelee 2-tahtisia ja vastedes olisikin fiksua varautua kannullisella öljyä mihin tahansa meneekin. Vaan eipäs auttanut viisastelu tuossa tilanteessa kun kannua ei ollut ja tämä kohtalaisen syvällä korvessa sijaitseva huoltoasemakin oli kiinni. Onneksi paikalle olis ilmeisesti kahvikupposen toivossa pysähtynyt myös samoista kisoista paluumatkalla oleva Sideways Drift Team. Iso mies pienessä punaisessa autossa osui ilmeisesti säälipisteeseen sen verran hyvin että Sideways tiimin Janne sponsoroi kannuun jäänyttä kilpurin öljyä sen verran että Leppis pääsi jatkamaan matkaa turvallisesti. Iso kiitos Jannelle :)

Ilmeisesti Leppis natusteli tuota kisaöljyä sen verran tyytyväisenä ettei mitään muunlaisia ongelmia matkalle enää sattunut vaan pääsimme turvallisesti kotikulmille.

Yhteenvetona todettakoon että tuo kottero kulkee häiritsevän tasaisesti ja mukavasti 80-100km/h matkavauhtia ja tällainen kookkaampikin (191cm + 115kg) jantteri mahtuu sillä ajamaan aivan ongelmitta. Tulipa tuossa heti reissun jälkeen kokeiltua myös minkälainen tuo Micra on ”täydellä kuormalla”. Autoon ahtautui 4 täysikasvuista aikuista ruokailureissua varten. Oikeastaan tuo ahtautua on tässä tapauksessa väärä sana. Nimittäin takapenkkiläisten kommenteista päätellen siellä oli tilaa reilustikin enemmän kuin niissä laitteissa joita meillä normaalisti on ajossa. Hämmentävää..

Kisaviikonlopun kuumuus oli myös hyvä testi Leppiksen tärkeimmälle valttikortille, eli ilmanvaihdolle. 400km katto auki eikä ainakaan vielä aiheutunut minkäänlaisia kolotuksia niskan tai hartioiden seudulle. Välillä oli kunnon läpiveto kun katon lisäksi oli auki myös sekä sivu- että takasivuikkunat. Joku väitti että Espanjassa meitä odottaa noin 40 asteen lämpötila. Kelpaa!

Reissu on tätä kirjoitettaessa jo ovella mutta Leppis tuntuu olevan koko lailla valmis reissua varten. Pitää enää vedellä kabiiniin hieman virtapiuhaa ja tupakansytyttimen haaroitinpalikka Osanetin tarjoamaa invertteriä ja autojääkaappia varten. Näiden oikeaoppisesta asennuksesta olikin kirsikka-sediltä ilmestynyt ihan oiva ohje joten tässä ei liene tarkemmin tarvetta sitä ruotia, ellei niiden kanssa tule mitään kommervenkkeja. Vaan mitäpä näiden autojen kanssa tulisi...

Leppis aka Leppä aka Lepanderi.

Sekaista, sanon minä. Nimittelyt varsinkin. Kyseessä on kuitenkin sen verran onnettoman ruma pieni punainen ilmestys että jostain sitä huumoria täytyy kuitenkin repiä. Jaa mikä oli? Ok, kelataan hieman taaksepäin.

Jo tästä reissusta alunperin puhuttaessa oli homma puoliksi selvä. Puoliksi siltä osin että reissuunhan on lähdettävä, vaihtoehtoja ei ole. Toinen puoli sitten vaatisikin jonkin verran suunnittelua..

Alle 500€, leimaa. Äkkikatsomalta vaihtoehtoja onpaljon, mutta tarkemmalla tutkailulla ei sitten kuitenkaan. Kaikki ehdokkaat ovat joko jossain todella kaukana tai muuten sellaisia tuomiopäivän pommeja ettei niitä varmaan edes kelpuutettaisi laivaan ja reissu tyssäisi alkuunsa. Ja kun kriteereihin lisätään edes jonkinlainen hupiaspekti, oli ehdokaslista hyvin pian lähes tyhjä. Mainittakoon että tein itselleni heti alkuunsa selväksi että vaikken ns. merkkiuskollisuutta pitänyt tässä kovin tärkeänä, olisi alle päätyvän auton oltava kuitenkin vähintäänkin Japanilainen.

Ajattelin että tuo hupiaspekti täyttyisi jos reissuauto olisi (japanilaisuuden rajoissa toki) mahdollisimman paljon jotain muuta kuin mitä nuo harraste/käyttöautot muuten ovat, eli kriteereiksi muodostui vapaastihengittävä, etuvetoinen ja mahdollisimman pieni auto. Inhokerrointa lisätäkseni tuumasin että kaipa sen on oltava kaiken lisäksi punainen, koska inhoan punaisia autoja yli kaiken. Näin ollen kiikarissa olikin pitkään erinäisiä Suzuki Altoja, Daihatsuja, sekä hyvin vahvoina ehdokkaina Mazda 121:siä. Tuollaisen Mummo Ankka -Mazdan olisinkin varmaan hankkinut jos olisi sopiva hyvään hintaan tullut vastaan mutta tuntuivat olevan kovin hinnoissaan nekin.

Tilanne aukesi kuitenkin hyvin pian, hieman yllättäenkin, kun tyrkylle tuli eräs Nissan Micra. Se oli pieni, punainen, rähjäinen ja muutenkin kaiken kaikkiaan kurja. Oiva ehdokas siis. Mutta kas, Micrassa oli yksi pieni ominaisuus joka kruunasi pelin. Sähkötoiminen rättikatto!

Japanilaisilla oli mielenkiintoinen villitys 90-luvun taitteessa. Pieniä kauppakassikippoja varustettiin kangaskatolla siinä määrin että taisi about jokaisella japsimerkillä olla vähintään 2-3 ”open top/canvas top” mallia. Nämä eivät siis ole cabrioletteja, convertibleja, tai mitään muutakaan, mikä bulevardia pitkin lipuessaan saisi päitä kääntymään tai pöksyjä kostumaan. Ehei, nämä olivat ihan yhtä susirumia kinnereitä kuin kovakattoisetkin kauppakassiveljensä ja -siskonsa, mutta silti niihin oli saatu vangittua se kiva avoautoilun fiilis kun vaikkapa kesäiseltä uimaretkeltä kotiin ajellessa saa tukkaa kuivatella tuulessa tai illan pimetessä kallistaa penkin makuuasentoon ja katsella tähtitaivasta puiden huminaa kuunnellen.

Mielikuva allekirjoittaneesta pienessä punaisessa Micrassa aiheutti ystäväpiirissä pelonsekaista hilpeyttä eikä aikaakaan kun auto ristittiin Leppikseksi. Olihan siinä jo melkein laikutkin omasta takaa, vaikka olivatkin ruosteen eri sävyjä mustan sijaan.

Leppis oli ollut varkailla ja näin ollen poistettu rekisteristä joten se piti hoitaa ensimmäiseksi. Vaan talvi meni muunlaisten kiireiden parissa joten auto seisoi pihalla välillä useammankin metrin korkuisen lumikasan alla. Välillä suoraan sanottuna hirvitti että kestääkö kangaskatto lumimassan painon vai olisiko se kohta täynnä lunta. Katto kuitenkin kesti eikä se lumen sulaessakaan päästänyt vesiä sisälle joten siltä osin toivoa oli. Talven väistyttyä alkoi projekti Micra kilpiin. Ei siis muuta kuin akun miinuskaapeli kiinni ja kokeilemaan. Laakista käyntiin! Hymy levisi huulille kun kone kehräsi nätisti, ehkä pääsisin oikeasti vähällä eikä tarvitsisi moottorille tehdä mitään. Hymy kuitenkin hyytyi testilenkillä pihan ympäri. Kytkin luisti pahemmin kuin juttu paikallisen marttakerhon vuotuisissa kevätmyyjäisissä. Tällä ei paljoa Alppeja ylitettäisi. Lisäksi pörinästä ja kolinasta päätellen pakoputki oli ilmeisesti irtipoikki ja olihan se parin metrin lumikasakin päässyt tuhojaan aiheuttamaan; Pyyhkimien läpiviennit olivat taipuneet melkein poikki, joten hankintalistalle meni siis kytkimen lisäksi myös pyyhkimien vivusto.

Onneksi kyse oli kuitenkin tekniikaltaan sen verran yleisestä autosta että varaosia tuntui vielä jonkin verran löytyvän.

Kytkin löytyi paikalliselta purkamolta huimaan 20€ hintaan ja pyyhkijöiden vivustokin järjestyi muodolliseen 15€ hintaan. Kytkimen massiivinen koko aiheutti tulevissa kanssamatkaajissa sen verran hilpeyttä että se ehti tähän blogiin jo kauan ennen itse Leppistä. Pakoputkesta löytyi onneksi vielä sen verran tervettä että sen kanssa selvittiin hitsauksella.

Team Kirsikan jarruremonttiaikeista innostuneena hain itsekin Leppikseen uudet etujarrupalat. Tuumasin että hyvä ne on ehkä uusia ettei tule yllätyksiä Alpeilla. Vaan kas! Etujarrut avattuani huomasin että siellä oli aivan uudet palat jo valmiiksi! Eikä levyissäkään ollut mitään valittamista.

Turhapa noita etupaloja olisi vaihtaa joten jätin uudet palat pakettiinsa ja siirryin tutkailemaan takapäätä, josko sinne pitäisi jotain remonttia tehdä. Irrotettuani takarenkaan oli yllätys vähintäänkin yhtä suuri kun rumpu tipahti käteen ilman minkäänlaista väkivaltaa ja alta paljastui mitäpäs muutakaan kuin käytännössä uudenveroiset jarrukengät, ilmeisesti aivan hiljattain uusittuine kiiltävine jousineen ym. ja itse rummussakaan ei ollut minkäänlaista kulumaa. Kaikesta päätellen Leppis on ollut hyvällä pidolla edellisessä elämässään.

Katto auki!

Suurin osa Leppiksen sympaattisesta olemuksesta juontuu sen avattavasta katosta. Vaan sepäs ei auennutkaan ihan noin vain. Liekö syynä ollut pitkästä seisotuksesta johtunut käyttämättömyys, vai ison lumitaakan aiheuttama kankeus. Nappia painettaessa kyllä moottori surisi mutta kattopa ei hievahtanutkaan. Katto olisi kuitenkin saatava auki, vaikka sitten puukolla. Onneksi teräaseisiin ei sentään tarvinnut kajota vaan määrätietoisen vääntelyn, kääntelyn, ohjureiden taivuttelun ja paikalleen asettelun, sekä pienen voitelun avulla katto vihdoin alkoi toimimaan. Nyt se pelaa jo napista painamalla niin kuin pitääkin, mitä nyt aikojen saatossa hieman kutistunut katto tuppaa välillä laskostumaan väärin joten joskus sitä joutuu vähän avittelemaan.

Vaihtelin vielä ajovaloihin uudet polttimot palaneiden tilalle, maksoivat melkein 2€/kpl! Näillä eväillä sitten alettiin puuhaamaan uudelleenrekisteröintiä. Ei muuta kuin konttorilta siirtotarrat ja niiden voimalla päästömittaukseen. Päästötesti läpäistiin kannustavien kehujen kera joten seuraavaksi suunta konttorille. Katsastusmiestä tuntui huvittavan idea siitä että tällainen ”raato” rekisteröidään vain vietäväksi pois maasta romutettavaksi. Vaan kun Micrasta ei korjattavaa löytynyt niin leima tuli että heilahti ja niinpä Leppis hymyilikin pian uusien kiiltävien peltikilpien kanssa.

Team Leppis kuittaa.