Ranskis alkaa olla valmis tositoimiin

Täällä alkaa kunto ja varustelu olemaan aikalailla valmista. Hydevuotoja on ollut kohtalaisen jatkuvasti, mutta nyt on viimeisten paikkausten jälkeen ajettu n.300km ilman tippaakaan asfaltilla pysähdysten aikana. Eurooppalaisia sääntöjä on tutkittu ja nyt on greencard tilattu vakuutusyhtiöstä, ensiapulaukku hankittu ja FIN-tarra lyöty perseeseen kiinni. Huomioliivit löytyy kans ja ehkäpä pieni sammutinkin joutaa mukaan reissuun.

Myynti-ilmoituskin löytyy Nettiautosta: http://www.nettiauto.com/citroen/bx/4053848 Vaikka reissun eräs tarkoitus onkin parantaa Suomen autokantaa viemällä vanhoja romuja pois täältä, niin en panisi pahakseni vaikka joku sen takaisinkin ajaisi.

Olen siis ottanut tämän monen muun osallistujan tavoin päätoimiseksi käyttöautoksi. Työajoja tulee arkisin päivittäin. Ihan ekalla kerralla kun tää oli töissä mukana matkanteko tyssäsi kahdesti, kuten aiemmin jo kertoilin. Kerran sain kans työntöapua mäkistarttiin, mutta muuten onkin mennyt sitten ihan mukavasti. Kilometrejä on kertynyt jo vajaa pari tuhatta ja viha/rakkaus –suhde on syventynyt. Selkeästi tällaisella alle 500e romullakin tulee toimeen tarvittaessa. Suuresta osasta reissuun lähtijöistä mulla on kuitenkin sellainen kuva, että he ajavat jatkuvasti ns. ”suuritehoisilla” autoilla. Tämä on siis oiva palautus maanpinnalle tavallisten, reilusti alle 100 hevosvoimaisten autojen omistajien joukkoon. Toisaalta jos teen BX:llä tavallisen ripeän kiihdytyksen liikennevaloista tavoitenopeuteen, niin suuri osa autoilijoista jää silti kauas taakse. Taloudellinen ajotapa on siis selkeästi ihan vieras käsite suurelle osalle ajavaa väestöä. Tosin se jonon ensimmäinen pintakaasuttelija voi pilata kymmenen perässä ajavan strategian. Sivuraiteelle meni komeasti, mutta viimeisimmät 3 tankillista BX:llä on mennyt kulutuslukemilla 7,3; 7,6; 6,7. Viimeisin Vianorilta saatujen kapeampien renkaiden kanssa. Tämä sisältää aika sekä kaupunkia että maantietä. Tulevalla reissulla voi sitten matka-ajossa pihistellä ehkä lisääkin.

Mitä enemmän kilometrejä mittariin tulee sitä luotettavampi fiilis syntyy tässä samalla. Vielä pari viikkoa aikaa ajaa sitä testiä. Toivottavasti kaikki mahdolliset viat tulevat esiin ennen heinäkuuta, vaikka tuskin niitä enää tulee, tää on luottopeli. =)

Toinen valkoinen ranskis

Kun kuulin suunnitelmia tällaisesta reissusta, tiesin välittömästi osallistuvani siihen. Matkantekovälinettä miettiessäni olin aika avoin ja mielessä olikin joku farmarimalli mahdollisten autossa majoittautumisten mukavuusseikkojen parantamisena. Tuli sitten kuitenkin ostettua tällainen:

Omalla kohdalla auton hankintaan liittyvä fiksaatio löytyy jo varhaisesta lapsuudesta: Faija on henkeen ja vereen shitikkamies. Arsenaalissa on minun elinaikanani ollut GS (peltipuskureilla), GSA (lähes sama, mutta muovipuskureilla), BX 14 karvalakkimalli, BX 19GT (aikansa huippumalli), toinen 19GT, taantuman kohdatessa AX, sit taas BX 16TRS, sit Xantia 1.8 8v, sit 1,8 16v, ja nykyään kolmas Xantia menossa.

Tämän tiimin kulkineeksi osui siis kohtalon nimeämänä Citroën BX. Olin jo kauan aikaisemmin päättänyt omistavani vielä joskus BX:än, vaikka vain 3kk leimalla, mutta kuitenkin. Tämä auto oli kuitenkin juuri leimattu, ja leimaa siis 02-2012 asti, mutta ei se luotettavuutta aina meinaa, siitä hetken kuluttua.

Auto lojui pihassa tovin jos toisenkin ja kilometrejä kertyi todella verkkaiseen tahtiin. Eräänä päivänä minimaalisten ajojen tuoksinassa BXn mittaristoon ilmestyi punaiset stop-valot. Hydraulinesteen vuoto havaittiin edellisen omistajan letkunpaikkauskohdasta. Lisää mömmöä säiliöön ja lisää ajoa, mitäs pienistä. Sitten tuli hetki, jolloin käyttis meni huoltoon ja piti suorittaa työmatka Lahdesta Kotkaan ja takaisin. Luottavaisin mielin ajattelin BXn kestävän, pitäisihän sillä tuhansien kilometrien matka kuitenkin ajella kesällä. Paskat ja vitut. Tuon tiistain aamuna BX ei ensin tahtonut käyntiin. Harraste Skylinestä akku vaan messiin ja kaapeleilla käyntiin. Oli kuitenkin ollut kylmä yö, eihän nämä ongelmat kesällä tule vaivaamaan. Lämpimissä maissa toimii huonotkin akut paremmin kuin täällä pohjolassa. Kouvolaan mennessä shitikan sielunnestettä LHMää jouduin lisäämään jo litran verran. Kotkan lähistöllä vaiva muuttui astetta vakavammaksi kun ilmeisesti nesteen vähyydestä johtuen hydraulikompura hirtti kiinni ja hihna paloi poikki. Onneksi Kotkasta löytyi DNSF-harrastajapariskunta Jankka & Tinttu, joilta sain auton lainaan ja työasiat hoidettua. Tämän jälkeen onnistui vielä uuden hihnan metsästäminen ja helpohko asennus ja kotimatkan alkaminen. Puolimatkassa Kouvolan suuntaan hihna hirtti taas kiinni, mutta ajelin päättäväisesti kotia kohti välittämättä tapahtuneesta. Kouvolan kohdalla paineet olivat sen verran kadonneet, perä laahasi jo sen verran pahasti, ettei kulkeminen enää tuntunut turvalliselta. Soitto Autoliiton tiepalveluun ja hihnaa tilaukseen. Päivystävä kaveri ajeli Kausalasta uuden hihnan kanssa paikalle ja matka jatkui. Hinnaksi tuli 45e (hälytysmaksu 15e, hihna 7e ja jannulle km-korvaukset 23e) Soitin kaverille kun perään lähti ajelemaan, että jos kohta näkyy savua ja hihna leikkaa kiinni, niin ajelen kuitenkin väkisin kotiin Lahteen asti, ei tarvitse hätääntyä. Taas se parikymmentä kilometriä ja hihna poiki ennustetusti. Tällä kertaa vahingosta oppineena vältin jarrun painamista, se ku vie elintärkeitä paineita. Moottorijarrua käyttäen pääsin alle kilometrin päähän kotoani ennen kuin takarenkaat alkoivat hangata kaariin, mutta ajoin kotipihaan siitä välittämättä. Sitten kiroilua laitteen epäluotettavuudesta ja seuraavana päivänä ongelmaan tutustumista. Vuotokohdan teippiviritelmän alta paljastui katsurille hienosti läpi mennyt ongelman ratkaisu: poikki menneen hydrauliletkun päälle oli kiedottu polkupyörän sisäkumin kaltaista kumikaistaletta ja se kahdella klemmarilla kiinni. Tämän päälle rättiä imemään mahdollinen vuoto ja loppusilaus mustalla jeesusteipillä. Purettuani tämän paskan liitin samat letkun päät lähes ilmaisella motonetin liitospalalla ja samoilla klemmareilla ja vuoto ainakin ekan testilenkin perusteella oli tyrehtynyt. Näitä vuotoja on sittemmin ilmennyt lisää ja meininkin tuntuu olevan sellainen, että jokaisen ajopäivän jälkeen tarvitaan yksi huoltopäivä.

Matkalle kaavaillut renkaat olivat yllättävän huonossa hapessa, mutta onneksi Jone Lahden Launeen Vianorilta pyöräytti hieman tuoreempaa käytettyä kumia alle. Ensimmäiset mainostilat selkeästi ansaittu.

Tampereen osaston huolto/valmistelupäivä (ja ilta)

Reissuun on päivälleen kuukausi aikaa, pelottavan vauhdikkaasti päivät kuluvat. Vielä hetki sitten lumi oli maassa ja reissusta puhuttiin kauas tulevaisuuteen tähystäen. Autoille ei mitään isompaa tarvitse tehdä mutta ettei ne pienetkin jutut jää vallan viime tinkaan, keksittiin helatorstain kunniaksi järjestää pienet huoltoiltamat Tampereen porukan kesken keskiviikko-iltana. Tilaisuutta kunnioitti myös Team Sitruunan lahtelainen co-pilot Markus. Siinä vaiheessa kun iltamia varten kävin töistä lähdettyäni hankkimassa pallogrillin, hiiliä ja olutta, tiesin ettei tuona iltana mitään merkittäviä huoltotoimenpiteitä tehdä. Rentoa illanviettoa hyvässä seurassa, mikäs sen parempaa.

Paikalle saavuttuani sain motkotusta siitä että olin hankkinut lyhytjalkaisen (=halvimman) pallogrillin, on kuulemma kamalan hankala kykkiä sen kanssa. Vaan eipä hätää, ratkaisu tähän ongelmaan keksittiin välittömästi. Kirsikan bensalinjat ei onneksi falskaa.


Ilta meni rennosti kalustoon tutustuessa (itse näin sekä Sitruunan että Leppiksen ensimmäistä kertaa livenä) ja reissun yksityiskohtia ja varusteita pohtiessa. En sitten tiedä kuka noista ajatelmista mitään muisti enää torstain puolella. Yhtenä yksityiskohtana mainittakoon Leppiksen kytkinlevyn ihmettely joka on paljon sirompi kuin mikään normaalin harrastuksen parissa nähty. Katsokaa itse. :)










Eilen sitten kokoonnuttiin uudelleen tallilla hyvin levänneinä ja nyt saatiin jotain aikaiseksikin. Kirsikka sai etunurkkiinsa uudet jarrupalat vaikka vanhatkin oli hyvässä kunnossa, jarrusatulan liukujen herkistely tosin tuli tarpeeseen. Lisäksi vanhat, täysin pikimustat ja vetiset jarrunesteet vaihdettiin uusiin. Olisi voinut tulla haasteita Stelvion suunnilla muuten. Ja tulipa siinä vähän ylimääräistäkin hölmöiltyä kun soviteltiin Silvian 16" kesäpyöriä Kirsikkaan. Olisihan se tyylikästä noillakin mutta madallus oltaisiin tarvittu, karmea traktori se oli noilla ylisuurilla pyörillä. Pienellä pikamadalluksella huomattiin että offsetin puolesta tuo rengassetti olisi hyvinkin hyväksyttävä hellaflush-piireissä joille renkaan tulo kaaren kohdille on kaiken A ja O. Vai mitä olette mieltä?

Jukan Leppiksestä eli Nissan Micrasta varmaan saadaan pikapuoliin esittely tänne, pysykää kuulolla.

Automatkan mediaseksikkyys

Yllättävän paljon on blogi kerännyt julkisuutta. Tämä on silkkaa parhautta erityisesti sen takia, että kaikki mainostus on mennyt puskaradion kautta, eikä linkkiä ole ihan röyhkeimmillä tavalla levitetty. Kaikki palaute on ollut positiivista lukuunottamatta ranskalaisten autojen harrastajien nurinaa Chitikasta. Vastarinta on silti turhaa, jokainen näistä autoista tulee kohtaamaan karmivan kuoleman Espanjalaisessa puristimessa.

Helppoa rakkaasta kalustosta luopuminen ei silti tule olemaan. Moni reissuun lähtiöistä on yllättäen ottanut reissuauton jokapäiväiseen ajoon. Sorsanpojalla hiihdetään Hämeenlinna-Turku väliä jatkuvalla syötöllä, Kirsikka kuljettaa puoli Tamperetta töihin kuka milloinkin autoa tarvitsee, ja eräskin Colt pelasti juuri nuoren miehen jäätymiskuolemalta pääkaupunkiseudulla. Kuinka tappaa jotain niin kaunista joka vie perille läpi tuulen ja tuiskun? Tai ainakin muut kuin se Citroen.

Blogista ja kerhosta oli juttu paikallislehdissä. Nettiversio eri lehdistä löytyy googlella, mutta tässä ainakin yksi linkki. Linkin takana käsitellään ensin Taunus-fanin asioita, sen jälkeen kerrotaankin kuinka romut viedään välimeren maisemiin Suomalaisten silmistä. Kuka lie päätti juttujen järjestyksen?

Samalla onnitellaan tätä blogia 4000 kävijän ylittämisestä. Yritetään kertoa tämä kymmenellä kun tavoite alkaa lähestymään.

Palautetta saa aina toki antaa.

Edellinen kirjoitukseni on herättänyt nettifoorumeilla keskustelua ja ihan hyvä niin. Tässä muutamia vastauksia. Hydrauliseen alustaan tottumattomalle nokan äkillinen putoaminen vauhdista lähes aiheutti ns. lusikallisen kuraa -efektin. En tiedä pitäisikö alustan toimia näin, mutta tässä toimii. Muutenhan tuo keinuu kuin valtamerilaiva ikään, joka lienee tehtaan alkuperäinen tarkoituskin. Onnekseni en ole toistaiseksi ollut taipuvainen matkapahoinvointiin.

Akun navan korjaus oli kyllä nopeiten suoritettu surauttamalla päälle itseporautuva. Jos patentti ei kestä on hanskalokerossa useampi samanlainen ruuvi jatkokoulutusta varten. Henkilökohtaisesti eniten ihmetystä aiheuttaa se seikka miksi koko kenkä on alunperinkin väärän kokoinen? Linjatyömies kumonnut aamuviinimukinsa jatkoksi koko pullon? Normaalin näköinen akkukin näyttäisi olleen paikallaan jo pitkän tovin.

Tämä blogi on tottakai kirjoitettu hieman kieli poskessa, mutta koko juttu on totisinta totta eikä mitään ole itse keksitty. En todellakaan kuluttaisi useampaa sataa euroa tällaiseen mielenköyhään kulkupeliin, jota inhoan jo valmiiksi, jossei siitä mitään hyötyä olisi. Sehän olisi yhtä järkevää kuin maksaisi vaikka asuntolainaa pois pikavipillä. Ainakin erilaista, mutta ei järin taloudellista? Tässä tapauksessa hyötynä pidän taatusti ikimuistettavaa laitetta ja matkaa ystävien kera mahdollisesti läpi koko euroopan. Parhaassa tapauksessa saan auton romutettua tai myytyä määränpäässä ja tienaan ehkä osan lentolipun hinnasta takaisin. Ainakin toivon näin. Jos cittari aiheuttaa positiivisen yllätyksen ja vie perille asti lupaan kehua laitetta vuolaasti seuraavalle omistajalle. En kuitenkaan itse usko perille pääsyyn kuin ehkä jonkun toisen matkalaisen kulkuneuvon takapenkillä. Mutta taatusti yritetään ainakin.

Kokemuksia minulla on isosta läjästä mitä sekalaisempaa muutaman satasen talviautoa ja tällä kunniatikapuulla arvostan bx:n tällä hetkellä samalle tasolle ensimmäisen korin etuvetoasconan kanssa. Sitä autoa ja sen oikuttelua kestin kaksi viikkoa. Aika näyttää kuinka käy sitruunan kanssa, mutta takuuvarmasti on luvassa mielenkiintoinen reissu. Jos haluatte auttaa team sitruunan perille pääsyssä, arvon lukijat, voitte vaikka antaa solidaarisia korjailuvinkkejä? Näitä arvostavat varmasti muutkin autokunnat. Autoharrastajiahan tässä kuitenkin ollaan kaikki. Ja valtiovallan rokotuskohteina varmasti - merkkiin katsomatta.

Citroen BX van -90, Ryhmä Sitruuna

Nordkappin turistiräpsä nähty, joten katse etelään. Reissun raamina maksimissaan 500 euron auto - lähtövalmiina.Kunnian kannalta vähempi aina parempi. Auton katselu alkoi oikeastaan jo alkuvuodesta 2010. Enemmän ja vähemmän aktiivisesti saati tosissaan tutkin nettiauton tarjontaa.

Asetin jo heti alkuun auton hintaan pienen varauksen korjauskustannuksille, joten ostohinta ei kolmea sataa saa ylittää. Parilla sadallahan saisi oikein valita toinen toistaan parempia japanilaisia, joten nämä raakattiin heti pois. Näillä kun omienkin kokemusten mukaan varmasti pääsisi perillekin. Lisäksi, laiska kun olen, halusin että autossa on vielä leimaa jäljellä. Ehkä perustelin itselleni sen takaavan edes jonkinmoisen käyntikuntoisuuden. Leimattomia toki sai melkein hakupalkalla, mutta niihin ei nyt lähdetty. Takaraivossa muhi myös yritys saada epäilemättä katsastuskautensa loppupuolella oleva kiinnostava yksilö ostettua valmiiksi tuoreella leimalla. Noh, toiveajatteluahan tuollainen toki oli.

Auton tulisi olla mahdollisimman ruma, epäluotettavan maineessa oleva ja halpa. Onhan matkan odotuksiin pumpattu aimo annos urheiluhenkeä ja kurjuuden maksimointia. Tuo yhtälö haiskahti heti alkuunsa ranskikselta. Henkilökohtaisesti olen aina pitänyt Fiat Multiplaa rumimpana autona ikinä. Ikävä kyllä tuntuvat olevan niin tuoreita, ettei kymppitonni meinaa riittää ostohintaan. Wanhan liiton multiploita taas ei enää löydy edes navetoiden takaa maatumasta, joten sellaistakaan ei lähdettäisi palauttamaan eteläiseen eurooppaan. Ford Ka:lla ajaminen taas vie lopunkin miehisyyden, ei pysty. Citroen BX veronkiertokattopaiseella, check!

Haarukoinnin jälkeen nettiautosta löytyi valkoinen uljas BX van. Näitä on saanut sporttisella väriskaalalla punainen ja valkoinen. Leimaa puoli vuotta jäljellä ja jo kuvissa surullisen näköinen yksilö. Juuri niin ruma kuin pitääkin ja hintapyyntö vain puolet siitä mitä tavallisissa bexeissä, joista tosin suurin osa oli dieseleitä. Lisäksi rekisterinumero toi mieleen sporttisen nissanin. Auto oli kuulemma aiemmin samana vuonna ajettu myyvälle jobbarille vaihtoon kokonaisen 400km päästä, joten todistetusti se omin voimin on liikkunutkin viimeisimmän leimansa aikana. Jakopääkin oli kuulemma äskettäin tehty. Kaupat lyötiin lukkoon samoin tien – sainhan tingattua viiskymppisen vielä hinnastakin pois. Leimaa tosin saisin yrittää ihan itse. Innostuksissani maksoin puolet etukäteen etten varmasti tätä helmeä menettäisi. Myöhemmin tietysti paljastui, että jakopäällä on laskennallisesti 6tkm ja -4v elämää jäljellä.

Lääniä kuin pienessä pitäjässä ja komeakin kuin elämä itse.

Joulun jälkeen haettiin auto pois. Lähti käyntiin pienellä sahauksella. Kävi ja kukkui ihan nätisti ja hydromystinen alustakin alkoi nousta tontista kuten pitää. Tosin unohdin sen ja lähdin saman tien ajamaan vain ihmetelläkseni miksi kojelaudassa palaa jotain varoitusvaloja – oletin niiden kuuluvan himmelin tunnelmaan.

On tämä kerrassaan karmiva laite ajaa, nykii, pätkii sekä huojuu eikä tuntumasta tiehen ole mitään käryä. Yllättäen 1.6L voimanpesä vie koppaa ihan kelvollisesti. Nelosta pienempää ei meikäläisissä ylämäissä tarvitse tarjota. Nastarenkaat ei pidä sitten yhtään. Pari kertaa kärry hyytyikin ensimmäisellä 150km siirtomatkallaan, mutta suostui aina pienen houkuttelun jälkeen jatkamaan matkaa. Kerran meinattiin mennä metsään kun vauhdissa uskaltauduin kokeilemaan hydraulisen alustan vipua. Nokka pamahti sekunnissa alas perän aloittaessa vaivalloisen laskeutumisen. Säikäytti kuitenkin niin paljon että meinasi lepikko kutsua.

Muutama päivä myöhemmin (seuraavalla käynnistyskerralla) avaimesta kääntäminen sai aikaan ns. päävirtakytkin –efektin ja ihan kaikki sähköt hävisivät. Kävelimme kauppaan pommille hekotellen.

Vikalistaa tähän asti: akunkengät niin löysät että kiristysvara täynnä pyörii kuin hullun se mielettömän siellä. Korjattu itseporautuvalla ruuvilla navan läpi. Hydrauliöljysäiliö päätti pudottaa sisältönsä hallin lattialle parin päivän seisomisen jälkeen. Mitään järkevää syytä tähän ei löydetty – lisätty neste säiliössä on pysynyt. Etupyörien pyörimissuunta on väärä. Hulvaton ohjattavuus mennee osittain tämän piikkiin. Toinen takavanne vipottaa eikä pelkääjän puolen eturenkaassa pysy paineet. Vararenkaita on neljä, ehkä jopa viisi kappaletta. En tiedä missä näissä varsinainen varapyörä on enkä jaksa etsiäkään. Jätän silti ruumaan ylimääräisen rengaskerran kun sellainen kerran mukana tuli. Renkaiden leivontapäivät ovat kyllä niin kaukana menneisyydessä, ettei rengasrikoilta voida välttyä. Ruostetta ei päällisin puolin näy, mutta muoviahan tämä taitaa enimmäkseen ollakin. Alustaa en tarkemmin katsonut koska tieto lisää tuskaa. Penkin alta löytyi kuitti rotanmyrkyn ostosta, joten joko laite alkaa haista kuolemalta tai sitten epsanjan hiirut saavat geeniperimäänsä viikinkiverta.

Pakettiautoksi rekisteröitynä shitikka on urheilullisesti kaksipaikkainen ja lastitilaa on huvittavan paljon. Satasen nopeuskatto on enemmän kuin riittävästi. Ajattelin heittää patjan takaloosteriin ja nukkua autossa mahdollisuuksien mukaan. Otteessa lukee käytössä olevan 3.0m3 etupenkkien takana. Löydettyäni rullan kalvoa ajattelin tummentaa takaosan lasitkin. Tai ainakin ne mihin tavara riittää. Saapahan taiteilijasielu(t) levätä rauhassa ihailijoiden katseilta.

Tämä tarra se taatusti motivoi.

Tällä hetkellä vessa lepää kuormalavojen päällä odottelemassa aikaa, eli kesää, parempaa. Otteessa on huvittavasti mitään korjaamatta tuore leima. Päästöjä ja hydromystisen alustan vuotoja pelkäsin kovasti, mutta yllättäen molemmat oli ok. Olin nimittäin varautunut näihin varaamalla talliaikaa reiluhkosti. Lumien hävittyä sijoitan sen viiskymppisen kuluviin osiin ja uuteen moottoriöljyyn sekä nypin nastat pois. Sitten sillä voisi päästä perille, tai ehkä ei.

Loppukaneettina mainittakoon, että puheista huolimatta taidan olla ainut, joka ranskalaisen sitten loppujen lopuksi osti. Onko tämä uskomatonta kansalaisrohkeutta vai naurettavaa tyhmyyttä, sen aika kertokoon.

Kunnian kentät kutsuvat.