Maine kasvaa vauhdilla

Romulla Välimerelle -projektin toteutus lähenee, lähtijöiden into kasvaa ja taustajoukkojenkin kiinnostus osoittaa kasvun merkkejä. Tämän blogin lukijamäärät ovat jyrkässä nousussa ja sehän ei haittaa meitä ollenkaan. 10 tuhannen lukijan raja rikottiin 8 päivää sitten ja nyt ollaan jo hyvän matkaa kolmannellatoista tuhannella. Nyt kannattaa viimeistään alkaa seuraamaan valmistautumista tarkkaan, ollaanhan tässä toteuttamassa ylettömän typerää mutta samalla erittäin kiinnostavaa ja monille ainutlaatuista tempausta. Itsellekin homman kokonaisuus alkaa hiljalleen valjeta ja se vain lisää poltetta päästä tien päälle. 26 päivää on ikuisuudelta tuntuva aika odottaa reissua jonne on halunnut tosissaan lähteä jo joulukuun 21. päivästä viime vuoden puolella (päivä jolloin Kirsikka siirtyi omistukseeni). Joko mennään?!

Kevään mittaan reissustamme on ollut puhetta muutamissa alueellisissa ilmaislehdissä mutta muilta osin suuren yleisön tietämys on ollut hyvin rajattua, johtuen varsinaisen tiedottajan puuttumisesta ja myös siitä että periaatteen tasolla emme julkisuutta reissulle tarvitse. Se ei ole meidän motiivimme reissulle kuten esim. "Kaivuri-Mutasella" taisi olla, me lähdemme matkaan seikkailemaan ja pitämään hauskaa. Toiselta kannalta ajateltuna ei julkisuudessa ole odotettavissa olevia lieveilmiöitä, ja jos joku nauttii reissumme seuraamisesta niin sehän ei ole meiltä lainkaan pois. Päinvastoin, olen henkilökohtaisesti erittäin hyvilläni jos meille hauskat kommellukset antavat viihdettä myös muille.

Eilen sunnuntaina oli se päivä kun reissustamme mainittiin ensimmäistä kertaa valtakunnallisessa mediassa. Kiitos tästä kuuluu Arto "Leiska" Leinoselle joka vei juttumme radio SuomiPopin viikonloppuohjelmaan jota juontaa. Leiska on tuttu useille reissuun lähtijöille ja yhdistävän harrastuksen parissa asia tuli puheeksi menneenä viikonloppuna. Kuulemma tarinastamme oli kiinnostuttu myös muualla kanavan toimituksessa, jatkoa mahdollisesti seuraa. Ohjelmassa oli mukana Liikkuvan Poliisin tiedottaja (nimi ei jäänyt mieleen) joka uskoi etenkin Reinikaisten Saabin selviämiseen määränpäähän ja tarvittaessa takaisinkin. Mainitsi lisäksi että jos kyseessä olisi automaattivaihteinen malli, ei sillä tulisi liian kovaa ajettua. Reinikaisten yksilössä on kuitenkin manuaalivaihteet joten ei hätää sen puoleen. :)

Hitto, 26 päivää. Miten tässä malttaa odottaa siihen asti?

Ai niin, viikonloppuna tuli bongattua reissuun lähtijöitä Alastarolla edustushommissa. Mukana oli porukkaa niin ryhmä Kirsikasta, Sitruunasta, Reinikaisista ja vielä nimeämättömästä Fiat Tempran tiimistä. Seurue saapui (ja myös lähti) asiaankuuluvasti reissuauto Saabilla, yhteensä viisi henkeä jousilla oli ja tunnelma oli selkeästi tiivis.

Tampereen osaston huolto/valmistelupäivä (ja ilta)

Reissuun on päivälleen kuukausi aikaa, pelottavan vauhdikkaasti päivät kuluvat. Vielä hetki sitten lumi oli maassa ja reissusta puhuttiin kauas tulevaisuuteen tähystäen. Autoille ei mitään isompaa tarvitse tehdä mutta ettei ne pienetkin jutut jää vallan viime tinkaan, keksittiin helatorstain kunniaksi järjestää pienet huoltoiltamat Tampereen porukan kesken keskiviikko-iltana. Tilaisuutta kunnioitti myös Team Sitruunan lahtelainen co-pilot Markus. Siinä vaiheessa kun iltamia varten kävin töistä lähdettyäni hankkimassa pallogrillin, hiiliä ja olutta, tiesin ettei tuona iltana mitään merkittäviä huoltotoimenpiteitä tehdä. Rentoa illanviettoa hyvässä seurassa, mikäs sen parempaa.

Paikalle saavuttuani sain motkotusta siitä että olin hankkinut lyhytjalkaisen (=halvimman) pallogrillin, on kuulemma kamalan hankala kykkiä sen kanssa. Vaan eipä hätää, ratkaisu tähän ongelmaan keksittiin välittömästi. Kirsikan bensalinjat ei onneksi falskaa.


Ilta meni rennosti kalustoon tutustuessa (itse näin sekä Sitruunan että Leppiksen ensimmäistä kertaa livenä) ja reissun yksityiskohtia ja varusteita pohtiessa. En sitten tiedä kuka noista ajatelmista mitään muisti enää torstain puolella. Yhtenä yksityiskohtana mainittakoon Leppiksen kytkinlevyn ihmettely joka on paljon sirompi kuin mikään normaalin harrastuksen parissa nähty. Katsokaa itse. :)










Eilen sitten kokoonnuttiin uudelleen tallilla hyvin levänneinä ja nyt saatiin jotain aikaiseksikin. Kirsikka sai etunurkkiinsa uudet jarrupalat vaikka vanhatkin oli hyvässä kunnossa, jarrusatulan liukujen herkistely tosin tuli tarpeeseen. Lisäksi vanhat, täysin pikimustat ja vetiset jarrunesteet vaihdettiin uusiin. Olisi voinut tulla haasteita Stelvion suunnilla muuten. Ja tulipa siinä vähän ylimääräistäkin hölmöiltyä kun soviteltiin Silvian 16" kesäpyöriä Kirsikkaan. Olisihan se tyylikästä noillakin mutta madallus oltaisiin tarvittu, karmea traktori se oli noilla ylisuurilla pyörillä. Pienellä pikamadalluksella huomattiin että offsetin puolesta tuo rengassetti olisi hyvinkin hyväksyttävä hellaflush-piireissä joille renkaan tulo kaaren kohdille on kaiken A ja O. Vai mitä olette mieltä?

Jukan Leppiksestä eli Nissan Micrasta varmaan saadaan pikapuoliin esittely tänne, pysykää kuulolla.

Autolla Eurooppaan eli reitin valinnan hankaluus

Nopealla mietiskelyllä laskin tällä hetkellä autoja olevan peräti yhdeksän ostettuna, ja näistä useimmat tulevat tässä blogissa esittäytymään kunhan saavat sen tarvittavan boostin alkaa juttua kirjoittamaan. Yllättävän paljon reissumme onkin kerännyt huomiota, pääsääntöisesti Citroen harrastajien parissa. Tällä hetkellä niitä on valitettavasti vain yksi, mutta eri foorumeiden mukaan se tulee onneksi varmuudella pääsemään perille. Takatila on suuri kuin teollisuushalli, joten mahdumme melkein kaikki kyytiinkin jos on tarpeellista.

Reissuun on vielä sen verran aikaa, että reittivalinta aiheuttaa liikaa tuskaa. Asiaa ei varsinaisesti helpota se, että keskustelua käydään internetissä jossa kuka tahansa pääsee heittämään oman kommenttinsa väliin. Onneksi lähtöpaikka ja maalipaikka on tiedossa, ei mene sentään aivan pelkäksi vääntämiseksi. Näin ollen isompia päätöksiä ei ole kovin montaa. Ensimmäinen ristiriita ratkaisee alkumatkan, eli laivalla Saksaan vai Ruotsiin? Voittava mielipide lienee tällä hetkellä Ruotsi. Ajamaanhan sinne lähdetään vaikka meren yli oikaiseminen antaisi helposti yhden päivän lisää heilua etelämpänä.

Jotenkin tuntuu, että Euroopassa on kaksi typerän tylsää maata, eli Saksa ja Ranska. Molempien kiertäminen aiheuttaa varmuudella aikatauluongelmia. Saksa sisältää paremmat tiet joten se tullaan suurella todennäköisyydellä vetämään Tanskasta asti suorinta tietä täysiä läpi aina Sveitsiin asti. Ainut poikkeus, iso sellainen, voi olla Nürburgring, tarkemmin sanottuna Nordschleife. Sveitsissä nähdään hieman isompia mäkiä, epäselvää onkin mennäänkö mahdollisimman yli vai ali. Italiassa odottaisi motoristin unelma, eli Stelvio Pass. Italiassa osuisi kohdalle pari muutakin läpiajon arvoisia tuppukyliä, kuten Milano.

Ranska tykitetään mitä luultavimmin rannikkoa pitkin läpi aina Espanjaan asti. En voi kieltää, etteikö Monacon katuradan maisemat kiinnostaisi ja uskon puhuvani tässä nyt kaikkien puolesta. Autot parkkiin ja jäätelölle. Mitä tulee rajanylitykseen Espanjan puolelle, niin uskoisin että silloin tuntee olevansa melkein jo perillä jos sinne kukaan edes pääsee. Jäljellä on silti järisyttävä neljännes koko kilometrimäärästä. Espanjan rannikolle osuu hyviä paikkoja melkoisesti, puhumattakaan että sitä Välimerta on jo tässä kohtaa ajettu käytännössä tuhansia kilometrejä. Melkein rantaloma kun sopivasti pysähtelee.

Todellisuudessa me ei paljon pysähdytä, juodaan piristeitä ja valvotaan liikaa. Etsitään koko yö majapaikkoja vain, että pääsisimme taas aamulla lähtemään eteenpäin. Reissuun lähtee valtava määrä ihmisiä, kaikilla on omat sopimukset kesälomista ja näin ollen kaksi viikkoa on todettu riittävän. Kolmen, suorastaan nopean, auton letkassa vastaava kilometri määrä on tullut koettua ja sen kokemuksen perusteella kiire tulee. Jos ei tule niin eiköhän me mestat löydetä, ja jotain tekemistä ennen paluulentoa. Onnistuu!

Gibraltarilla ei ole varmaan yhtään mitään, mutta tuleehan käytyä.

Palautetta saa aina toki antaa.

Edellinen kirjoitukseni on herättänyt nettifoorumeilla keskustelua ja ihan hyvä niin. Tässä muutamia vastauksia. Hydrauliseen alustaan tottumattomalle nokan äkillinen putoaminen vauhdista lähes aiheutti ns. lusikallisen kuraa -efektin. En tiedä pitäisikö alustan toimia näin, mutta tässä toimii. Muutenhan tuo keinuu kuin valtamerilaiva ikään, joka lienee tehtaan alkuperäinen tarkoituskin. Onnekseni en ole toistaiseksi ollut taipuvainen matkapahoinvointiin.

Akun navan korjaus oli kyllä nopeiten suoritettu surauttamalla päälle itseporautuva. Jos patentti ei kestä on hanskalokerossa useampi samanlainen ruuvi jatkokoulutusta varten. Henkilökohtaisesti eniten ihmetystä aiheuttaa se seikka miksi koko kenkä on alunperinkin väärän kokoinen? Linjatyömies kumonnut aamuviinimukinsa jatkoksi koko pullon? Normaalin näköinen akkukin näyttäisi olleen paikallaan jo pitkän tovin.

Tämä blogi on tottakai kirjoitettu hieman kieli poskessa, mutta koko juttu on totisinta totta eikä mitään ole itse keksitty. En todellakaan kuluttaisi useampaa sataa euroa tällaiseen mielenköyhään kulkupeliin, jota inhoan jo valmiiksi, jossei siitä mitään hyötyä olisi. Sehän olisi yhtä järkevää kuin maksaisi vaikka asuntolainaa pois pikavipillä. Ainakin erilaista, mutta ei järin taloudellista? Tässä tapauksessa hyötynä pidän taatusti ikimuistettavaa laitetta ja matkaa ystävien kera mahdollisesti läpi koko euroopan. Parhaassa tapauksessa saan auton romutettua tai myytyä määränpäässä ja tienaan ehkä osan lentolipun hinnasta takaisin. Ainakin toivon näin. Jos cittari aiheuttaa positiivisen yllätyksen ja vie perille asti lupaan kehua laitetta vuolaasti seuraavalle omistajalle. En kuitenkaan itse usko perille pääsyyn kuin ehkä jonkun toisen matkalaisen kulkuneuvon takapenkillä. Mutta taatusti yritetään ainakin.

Kokemuksia minulla on isosta läjästä mitä sekalaisempaa muutaman satasen talviautoa ja tällä kunniatikapuulla arvostan bx:n tällä hetkellä samalle tasolle ensimmäisen korin etuvetoasconan kanssa. Sitä autoa ja sen oikuttelua kestin kaksi viikkoa. Aika näyttää kuinka käy sitruunan kanssa, mutta takuuvarmasti on luvassa mielenkiintoinen reissu. Jos haluatte auttaa team sitruunan perille pääsyssä, arvon lukijat, voitte vaikka antaa solidaarisia korjailuvinkkejä? Näitä arvostavat varmasti muutkin autokunnat. Autoharrastajiahan tässä kuitenkin ollaan kaikki. Ja valtiovallan rokotuskohteina varmasti - merkkiin katsomatta.

Citroen BX van -90, Ryhmä Sitruuna

Nordkappin turistiräpsä nähty, joten katse etelään. Reissun raamina maksimissaan 500 euron auto - lähtövalmiina.Kunnian kannalta vähempi aina parempi. Auton katselu alkoi oikeastaan jo alkuvuodesta 2010. Enemmän ja vähemmän aktiivisesti saati tosissaan tutkin nettiauton tarjontaa.

Asetin jo heti alkuun auton hintaan pienen varauksen korjauskustannuksille, joten ostohinta ei kolmea sataa saa ylittää. Parilla sadallahan saisi oikein valita toinen toistaan parempia japanilaisia, joten nämä raakattiin heti pois. Näillä kun omienkin kokemusten mukaan varmasti pääsisi perillekin. Lisäksi, laiska kun olen, halusin että autossa on vielä leimaa jäljellä. Ehkä perustelin itselleni sen takaavan edes jonkinmoisen käyntikuntoisuuden. Leimattomia toki sai melkein hakupalkalla, mutta niihin ei nyt lähdetty. Takaraivossa muhi myös yritys saada epäilemättä katsastuskautensa loppupuolella oleva kiinnostava yksilö ostettua valmiiksi tuoreella leimalla. Noh, toiveajatteluahan tuollainen toki oli.

Auton tulisi olla mahdollisimman ruma, epäluotettavan maineessa oleva ja halpa. Onhan matkan odotuksiin pumpattu aimo annos urheiluhenkeä ja kurjuuden maksimointia. Tuo yhtälö haiskahti heti alkuunsa ranskikselta. Henkilökohtaisesti olen aina pitänyt Fiat Multiplaa rumimpana autona ikinä. Ikävä kyllä tuntuvat olevan niin tuoreita, ettei kymppitonni meinaa riittää ostohintaan. Wanhan liiton multiploita taas ei enää löydy edes navetoiden takaa maatumasta, joten sellaistakaan ei lähdettäisi palauttamaan eteläiseen eurooppaan. Ford Ka:lla ajaminen taas vie lopunkin miehisyyden, ei pysty. Citroen BX veronkiertokattopaiseella, check!

Haarukoinnin jälkeen nettiautosta löytyi valkoinen uljas BX van. Näitä on saanut sporttisella väriskaalalla punainen ja valkoinen. Leimaa puoli vuotta jäljellä ja jo kuvissa surullisen näköinen yksilö. Juuri niin ruma kuin pitääkin ja hintapyyntö vain puolet siitä mitä tavallisissa bexeissä, joista tosin suurin osa oli dieseleitä. Lisäksi rekisterinumero toi mieleen sporttisen nissanin. Auto oli kuulemma aiemmin samana vuonna ajettu myyvälle jobbarille vaihtoon kokonaisen 400km päästä, joten todistetusti se omin voimin on liikkunutkin viimeisimmän leimansa aikana. Jakopääkin oli kuulemma äskettäin tehty. Kaupat lyötiin lukkoon samoin tien – sainhan tingattua viiskymppisen vielä hinnastakin pois. Leimaa tosin saisin yrittää ihan itse. Innostuksissani maksoin puolet etukäteen etten varmasti tätä helmeä menettäisi. Myöhemmin tietysti paljastui, että jakopäällä on laskennallisesti 6tkm ja -4v elämää jäljellä.

Lääniä kuin pienessä pitäjässä ja komeakin kuin elämä itse.

Joulun jälkeen haettiin auto pois. Lähti käyntiin pienellä sahauksella. Kävi ja kukkui ihan nätisti ja hydromystinen alustakin alkoi nousta tontista kuten pitää. Tosin unohdin sen ja lähdin saman tien ajamaan vain ihmetelläkseni miksi kojelaudassa palaa jotain varoitusvaloja – oletin niiden kuuluvan himmelin tunnelmaan.

On tämä kerrassaan karmiva laite ajaa, nykii, pätkii sekä huojuu eikä tuntumasta tiehen ole mitään käryä. Yllättäen 1.6L voimanpesä vie koppaa ihan kelvollisesti. Nelosta pienempää ei meikäläisissä ylämäissä tarvitse tarjota. Nastarenkaat ei pidä sitten yhtään. Pari kertaa kärry hyytyikin ensimmäisellä 150km siirtomatkallaan, mutta suostui aina pienen houkuttelun jälkeen jatkamaan matkaa. Kerran meinattiin mennä metsään kun vauhdissa uskaltauduin kokeilemaan hydraulisen alustan vipua. Nokka pamahti sekunnissa alas perän aloittaessa vaivalloisen laskeutumisen. Säikäytti kuitenkin niin paljon että meinasi lepikko kutsua.

Muutama päivä myöhemmin (seuraavalla käynnistyskerralla) avaimesta kääntäminen sai aikaan ns. päävirtakytkin –efektin ja ihan kaikki sähköt hävisivät. Kävelimme kauppaan pommille hekotellen.

Vikalistaa tähän asti: akunkengät niin löysät että kiristysvara täynnä pyörii kuin hullun se mielettömän siellä. Korjattu itseporautuvalla ruuvilla navan läpi. Hydrauliöljysäiliö päätti pudottaa sisältönsä hallin lattialle parin päivän seisomisen jälkeen. Mitään järkevää syytä tähän ei löydetty – lisätty neste säiliössä on pysynyt. Etupyörien pyörimissuunta on väärä. Hulvaton ohjattavuus mennee osittain tämän piikkiin. Toinen takavanne vipottaa eikä pelkääjän puolen eturenkaassa pysy paineet. Vararenkaita on neljä, ehkä jopa viisi kappaletta. En tiedä missä näissä varsinainen varapyörä on enkä jaksa etsiäkään. Jätän silti ruumaan ylimääräisen rengaskerran kun sellainen kerran mukana tuli. Renkaiden leivontapäivät ovat kyllä niin kaukana menneisyydessä, ettei rengasrikoilta voida välttyä. Ruostetta ei päällisin puolin näy, mutta muoviahan tämä taitaa enimmäkseen ollakin. Alustaa en tarkemmin katsonut koska tieto lisää tuskaa. Penkin alta löytyi kuitti rotanmyrkyn ostosta, joten joko laite alkaa haista kuolemalta tai sitten epsanjan hiirut saavat geeniperimäänsä viikinkiverta.

Pakettiautoksi rekisteröitynä shitikka on urheilullisesti kaksipaikkainen ja lastitilaa on huvittavan paljon. Satasen nopeuskatto on enemmän kuin riittävästi. Ajattelin heittää patjan takaloosteriin ja nukkua autossa mahdollisuuksien mukaan. Otteessa lukee käytössä olevan 3.0m3 etupenkkien takana. Löydettyäni rullan kalvoa ajattelin tummentaa takaosan lasitkin. Tai ainakin ne mihin tavara riittää. Saapahan taiteilijasielu(t) levätä rauhassa ihailijoiden katseilta.

Tämä tarra se taatusti motivoi.

Tällä hetkellä vessa lepää kuormalavojen päällä odottelemassa aikaa, eli kesää, parempaa. Otteessa on huvittavasti mitään korjaamatta tuore leima. Päästöjä ja hydromystisen alustan vuotoja pelkäsin kovasti, mutta yllättäen molemmat oli ok. Olin nimittäin varautunut näihin varaamalla talliaikaa reiluhkosti. Lumien hävittyä sijoitan sen viiskymppisen kuluviin osiin ja uuteen moottoriöljyyn sekä nypin nastat pois. Sitten sillä voisi päästä perille, tai ehkä ei.

Loppukaneettina mainittakoon, että puheista huolimatta taidan olla ainut, joka ranskalaisen sitten loppujen lopuksi osti. Onko tämä uskomatonta kansalaisrohkeutta vai naurettavaa tyhmyyttä, sen aika kertokoon.

Kunnian kentät kutsuvat.