Citroen BX van -90, Ryhmä Sitruuna

Nordkappin turistiräpsä nähty, joten katse etelään. Reissun raamina maksimissaan 500 euron auto - lähtövalmiina.Kunnian kannalta vähempi aina parempi. Auton katselu alkoi oikeastaan jo alkuvuodesta 2010. Enemmän ja vähemmän aktiivisesti saati tosissaan tutkin nettiauton tarjontaa.

Asetin jo heti alkuun auton hintaan pienen varauksen korjauskustannuksille, joten ostohinta ei kolmea sataa saa ylittää. Parilla sadallahan saisi oikein valita toinen toistaan parempia japanilaisia, joten nämä raakattiin heti pois. Näillä kun omienkin kokemusten mukaan varmasti pääsisi perillekin. Lisäksi, laiska kun olen, halusin että autossa on vielä leimaa jäljellä. Ehkä perustelin itselleni sen takaavan edes jonkinmoisen käyntikuntoisuuden. Leimattomia toki sai melkein hakupalkalla, mutta niihin ei nyt lähdetty. Takaraivossa muhi myös yritys saada epäilemättä katsastuskautensa loppupuolella oleva kiinnostava yksilö ostettua valmiiksi tuoreella leimalla. Noh, toiveajatteluahan tuollainen toki oli.

Auton tulisi olla mahdollisimman ruma, epäluotettavan maineessa oleva ja halpa. Onhan matkan odotuksiin pumpattu aimo annos urheiluhenkeä ja kurjuuden maksimointia. Tuo yhtälö haiskahti heti alkuunsa ranskikselta. Henkilökohtaisesti olen aina pitänyt Fiat Multiplaa rumimpana autona ikinä. Ikävä kyllä tuntuvat olevan niin tuoreita, ettei kymppitonni meinaa riittää ostohintaan. Wanhan liiton multiploita taas ei enää löydy edes navetoiden takaa maatumasta, joten sellaistakaan ei lähdettäisi palauttamaan eteläiseen eurooppaan. Ford Ka:lla ajaminen taas vie lopunkin miehisyyden, ei pysty. Citroen BX veronkiertokattopaiseella, check!

Haarukoinnin jälkeen nettiautosta löytyi valkoinen uljas BX van. Näitä on saanut sporttisella väriskaalalla punainen ja valkoinen. Leimaa puoli vuotta jäljellä ja jo kuvissa surullisen näköinen yksilö. Juuri niin ruma kuin pitääkin ja hintapyyntö vain puolet siitä mitä tavallisissa bexeissä, joista tosin suurin osa oli dieseleitä. Lisäksi rekisterinumero toi mieleen sporttisen nissanin. Auto oli kuulemma aiemmin samana vuonna ajettu myyvälle jobbarille vaihtoon kokonaisen 400km päästä, joten todistetusti se omin voimin on liikkunutkin viimeisimmän leimansa aikana. Jakopääkin oli kuulemma äskettäin tehty. Kaupat lyötiin lukkoon samoin tien – sainhan tingattua viiskymppisen vielä hinnastakin pois. Leimaa tosin saisin yrittää ihan itse. Innostuksissani maksoin puolet etukäteen etten varmasti tätä helmeä menettäisi. Myöhemmin tietysti paljastui, että jakopäällä on laskennallisesti 6tkm ja -4v elämää jäljellä.

Lääniä kuin pienessä pitäjässä ja komeakin kuin elämä itse.

Joulun jälkeen haettiin auto pois. Lähti käyntiin pienellä sahauksella. Kävi ja kukkui ihan nätisti ja hydromystinen alustakin alkoi nousta tontista kuten pitää. Tosin unohdin sen ja lähdin saman tien ajamaan vain ihmetelläkseni miksi kojelaudassa palaa jotain varoitusvaloja – oletin niiden kuuluvan himmelin tunnelmaan.

On tämä kerrassaan karmiva laite ajaa, nykii, pätkii sekä huojuu eikä tuntumasta tiehen ole mitään käryä. Yllättäen 1.6L voimanpesä vie koppaa ihan kelvollisesti. Nelosta pienempää ei meikäläisissä ylämäissä tarvitse tarjota. Nastarenkaat ei pidä sitten yhtään. Pari kertaa kärry hyytyikin ensimmäisellä 150km siirtomatkallaan, mutta suostui aina pienen houkuttelun jälkeen jatkamaan matkaa. Kerran meinattiin mennä metsään kun vauhdissa uskaltauduin kokeilemaan hydraulisen alustan vipua. Nokka pamahti sekunnissa alas perän aloittaessa vaivalloisen laskeutumisen. Säikäytti kuitenkin niin paljon että meinasi lepikko kutsua.

Muutama päivä myöhemmin (seuraavalla käynnistyskerralla) avaimesta kääntäminen sai aikaan ns. päävirtakytkin –efektin ja ihan kaikki sähköt hävisivät. Kävelimme kauppaan pommille hekotellen.

Vikalistaa tähän asti: akunkengät niin löysät että kiristysvara täynnä pyörii kuin hullun se mielettömän siellä. Korjattu itseporautuvalla ruuvilla navan läpi. Hydrauliöljysäiliö päätti pudottaa sisältönsä hallin lattialle parin päivän seisomisen jälkeen. Mitään järkevää syytä tähän ei löydetty – lisätty neste säiliössä on pysynyt. Etupyörien pyörimissuunta on väärä. Hulvaton ohjattavuus mennee osittain tämän piikkiin. Toinen takavanne vipottaa eikä pelkääjän puolen eturenkaassa pysy paineet. Vararenkaita on neljä, ehkä jopa viisi kappaletta. En tiedä missä näissä varsinainen varapyörä on enkä jaksa etsiäkään. Jätän silti ruumaan ylimääräisen rengaskerran kun sellainen kerran mukana tuli. Renkaiden leivontapäivät ovat kyllä niin kaukana menneisyydessä, ettei rengasrikoilta voida välttyä. Ruostetta ei päällisin puolin näy, mutta muoviahan tämä taitaa enimmäkseen ollakin. Alustaa en tarkemmin katsonut koska tieto lisää tuskaa. Penkin alta löytyi kuitti rotanmyrkyn ostosta, joten joko laite alkaa haista kuolemalta tai sitten epsanjan hiirut saavat geeniperimäänsä viikinkiverta.

Pakettiautoksi rekisteröitynä shitikka on urheilullisesti kaksipaikkainen ja lastitilaa on huvittavan paljon. Satasen nopeuskatto on enemmän kuin riittävästi. Ajattelin heittää patjan takaloosteriin ja nukkua autossa mahdollisuuksien mukaan. Otteessa lukee käytössä olevan 3.0m3 etupenkkien takana. Löydettyäni rullan kalvoa ajattelin tummentaa takaosan lasitkin. Tai ainakin ne mihin tavara riittää. Saapahan taiteilijasielu(t) levätä rauhassa ihailijoiden katseilta.

Tämä tarra se taatusti motivoi.

Tällä hetkellä vessa lepää kuormalavojen päällä odottelemassa aikaa, eli kesää, parempaa. Otteessa on huvittavasti mitään korjaamatta tuore leima. Päästöjä ja hydromystisen alustan vuotoja pelkäsin kovasti, mutta yllättäen molemmat oli ok. Olin nimittäin varautunut näihin varaamalla talliaikaa reiluhkosti. Lumien hävittyä sijoitan sen viiskymppisen kuluviin osiin ja uuteen moottoriöljyyn sekä nypin nastat pois. Sitten sillä voisi päästä perille, tai ehkä ei.

Loppukaneettina mainittakoon, että puheista huolimatta taidan olla ainut, joka ranskalaisen sitten loppujen lopuksi osti. Onko tämä uskomatonta kansalaisrohkeutta vai naurettavaa tyhmyyttä, sen aika kertokoon.

Kunnian kentät kutsuvat.