Uusia tuulia

On tovi edellisestä raapustuksesta. Tilanne helmikuun puolessavälissä

Kevät tuli ja lumet lähti.

Tästä viikon päivät ja pääsin kokeilemaan sisälle autoon. Noh..hän kuka oli putsannut lumet alkutalvesta oli ilmeisesti käynyt sisällä ja laittanut ovet lukkoon perässään. Ovet oli siis auki ja mulla ei oo avainta. Hetken siinä ihmettelin että mitäs nyt. Totesin etten jaksa nähdä vaivaa päästäkseni sisälle. Puhelinta käteen ja yhteyksiä Kuusakoskelle. Nouto tilattu ensi viikon torstaille.

Uusi ase tälle reissulle löytyi samalta pihalta. Fiat Tempra stw. Jäi ajosta seisomaan syksyllä siihen ja apuvirralla laakista käymään tänään. On kai jotain -90 luvun alun tienoilta. Konepellin alle katsominen sai aikaan vähän pelonsekaisia tuntemuksia. On ns. oman aikansa tekniikkaa ja sitä en tässä tapauksessa voi lukea eduksi. Toivottavasti matkalla ei sada paljoa..

Tunnustus

Siitä ei ole pitkäkään aika, kun naureskelin Maccelle, kun se pohti, ettei tota Sorsaa mihinkään romuttamolle voi viedä, vaan se pitäis ajaa takaisin Suomeen reissun jälkeen.

Noh.. Nyt Sorsa on ollut mun käyttöautona ehkä puolitoista kuukautta ja yhteisiä kilometrejä on kertynyt yli tuhat. Niiden kilometrien aikana mulla on syntynyt siihen jonkin asteinen "suhde" =P Sehän on ihan sairaan kiva auto! Nyt varsinkin, kun siinä on aurauskulmat siinä määrin kunnossa, että ratista ei tarvii kaikin voimin pitää kiinni, että menisi suoraan. Ja onhan se ihan hauskan näköinenkin, kun on nyt vähän enemmän madallettu ja kattotelineet ja kaikki (näiden hinta: pullo viinaa virosta) ->

Siis ihan hirvittävän ruma se on, mutta se on jo niin ruma, että on hauska. Ja kerää katseita. Osa varmaan niitä, jotka ajattelee, että miten kukaan kehtaa tollasella ajaa, mutta osa myös ihan positiivisia.

Mulla olisi kyllä aikaa ajaa toi vaikka takaisin Suomeen, mutta voi olla likimain mahdotonta saada muiden aikataulut sopimaan mun kanssa yksiin niin, että saisin kaverin paluumatkalle. Maccenkin loman pituus on vielä ihan mysteeri. Ja ajatus siitä, että ajaisin tuolla Euroopan läpi yksin, ei kuulosta kauheen houkuttelevalta tai turvalliselta.. Toisaalta tämän takaisin ajamista on turha spekuloida, koska eihän ole mitään takeita edes siitä, että se kestäisi menomatkan loppuun asti 8)

Ainahan voisi tietysti ostaa toisen romun tämän tilalle ja lähteä sillä reissuun, mutta jotenkin tää on jo se juttu, joten tällä sinne reissuun on lähdettävä. Ehkä täytyy sitten vaan taas kärsiä yksi autoero ;)

Kuuppa, KumihuuliKajakki, Routakiila, Porkkanasorvi, Näkkäriraastin, rakkaalla lapsella on monta nimeä

Kaikkia juttuja pitäisi ehtiä tekemään ennenko on vanha ja väsynyt, eikä enää jaksa muuta kun istua terassilla keinussa ja ihailla mukamas niin hienoa auringonlaskua/nousua (oikeasti haikaillen niiden asioiden perään mitkä jäi nuorempana tekemättä)…

Ajatus Euroopan halki ajamisesta oli muhinut jo kauan ennen tämän reissun ideoimista.

2007 käytiin ajelemassa Route 66 samalla tiimillä millä olis tarkoitus lähteä tähänkin koitokseen.

Sain puhelun Pasilta tuossa tammikuussa, siinä kehotettiin ostamaan siisti Sivikki Gibraltarin reissua varten. Tästä ei vaan saa sen parempaa tarinaa aikaiseksi kun puhelu meni suurin piirtein näin: ”Osta sivikki 300:lla eurolla” ”Miksi?” ”Ostan toisen auton” ”Jos saan pitää talvirenkaat mukana?” ”Ok, sovitaan niin”. Tingin vielä että auto toimitetaan äidilleni Tampereelle joka tarvitsi väliaikaisesti jotain autoa.

Samalla keikalla kun kaiffarit lähti hakemaan toista autoa Pasille, kivikki tiputettiin Tampereelle trailerin kyydillä. Äitini hieman ehkä sekaisin tuntein otti Stanleyksikin kutsutun sivakon vastaan ja tuumaili siinä ettei kai sitä lahjahevosen suuhun kannata paljon tiirailla. Eihän se kaunis ollut, mutta katsastettu. Eniten ihmetystä herätti trailerikyyti, mutta se oli vain polttoaineteknisistä syistä rattailla, kun traileria tarvittiin kuulemma Corollaa varten joka tapauksessa. Se reissu onkin sitten ihan toinen tarina ja siihenkin liittyi ilmeisesti mutka tai kaksi.

Jossain pienessä päässäni olin sillä ajatuksella liikkeellä että Stanley on vain ns. backuppi jos en muuta keksi. Vähän ehkä tylsä ja liian varmakin. Niinpä Nettiautoa tuli selattua ahkeraan, lähes joka päivä. Eikä mitään missään, ei yhtään sellasta mikä herättää sen jonkun Fiiliksen tuolla takaraivossa että tämä on se, se auto. Kyllä te tiedätte sen tunteen kun löytyy jotain sellasta, mikä on pakko saada. Tämän auton kohdalla se heräsi, ikävä kyllä; budjetti menee aivan rajalle, auton pyyntihinta on tasan 500e. Katsastus yms. kulut pompauttaa hinnan niin kovaksi ettei kannata lähteä. Seurasin kuitenkin autoa nettiautossa. Päivänä eräänä kirosin kun ilmoitus oli hävinnyt., enkä ollut saanu aikaiseksi soittaa ja tinkiä hintaa. Jatkoin taas nettiauton selaamista ihan takki tyhjänä. Kunnes tämän viikon maanantai-iltana huomasin auton tulleen uudelleen myyntiin, nyt jopa muutaman kympin edukkaammalla hinnalla. Päätin sitten että huomenna tiistaina päivällä soittaisin myyjälle ja kyselisin hieman tarkemmin autosta, ilmoituksessa kun luki projektikuntoinen, se kun saattaa tarkoittaa mitä vain. Myyjän mukaan joku olisi autoa tulossa hakemaan, iski taas masennus. Keskiviikkona kuitenkin laitoin myyjälle viestin että jos auto on vielä tänään tallessa, voisin tulla sitä katsomaan. Toinen ostajaehdokas ei ollut saanut traileria, joten auto oli vielä myynnissä ensimmäiselle rahat tuovalle. Duunin jälkeen sitten mentiin autoa katsomaan, ja selvisi muutamia pieniä ehkä lisähaastetta tuovia seikkoja, kuten että auto on viimeksi katsastettu 1995, ja poistettu rekisteristä 97. Mutta se lähti käyntiin, ja sillä oli viimeksi ajettu viime lokakuussa. Hieno laite, upea suorastaan…

Jäätiin asiaa vielä pureskelemaan, kotona sitten funtsittiin ja mietittiin ja ajateltiin sekä spekuloitiin. Päädyttiin yksimieliseen päätökseen ostaa saabpi talteen. Vuosimalli ´79 SAAB 96 Super V4.

Tässä vaiheessa olin jo hieman pedannut auton reissukuntoon saattamiseen liittyviä asioita.

Mårbackan autohuolto Lohjalla lupautui ottamaan saabin hellään hoivaan ja tutkimaan kuinka paljon se oikeasti vaatii töitä reissukuntoon saattamiseksi.. Tuntuu ettei heille mikään homma ole liikaa, kaikki onnistuu.

Eiihän siinä sitten auttanut kun ottaa keskiviikkona siirtokilvet ja lähteä taisteleen auto Tikkurilasta Lohjalle. Päätin että trailerilla ei lähdetä liikkeelle, autot kun tykkää että niillä ajetaan.

Bensat oli ilmeisesti tankissa samalta aikakaudelta kun edellinen leimakin, käynti oli vähän epätasaista ja rykivää. Onneksi se bensa sitten loppui matkalla niin ei tarvinut siitäkään enää välittää, uutta tankkiin ja matka jatkui. Myyjä väitti tankin olevan täynnä, (mittari näytti myös täyttä) mutta ei, se loppui jo Veikkolan rampin jälkeen matkalla Lohjalle. Onneksi oli kaveri toisella autolla perässä niin saatiin lisää polttonestettä.

Vaihdelaatikossa/vapaakytkimessä on vähän jotain vikaa, ei aina tahdo vaihdetta löytyä, muuten ajolleen loistava, ei täristä, vaapu eikä viipu, menee eteenpäin kuin juna. Loistava valinta etten sanoisi. Hieman pelottaa että jos tuohon matkalla jotain vakavampaa vikaa tulee, siihen ei saa osia mistään.

Odotellaan Mårbackan autohuollon tuomiota että onko tuota edes mahdollista enää mitenkään järkevällä rahasummalla katsastaa, vai joutuuko luopumaan tästä vaihtoehdosta.

Alkaa vaan oikeasti se heinäkuu olla kokolailla ovella kolkuttelemassa….

On se vaan upea. J

Automatkan mediaseksikkyys

Yllättävän paljon on blogi kerännyt julkisuutta. Tämä on silkkaa parhautta erityisesti sen takia, että kaikki mainostus on mennyt puskaradion kautta, eikä linkkiä ole ihan röyhkeimmillä tavalla levitetty. Kaikki palaute on ollut positiivista lukuunottamatta ranskalaisten autojen harrastajien nurinaa Chitikasta. Vastarinta on silti turhaa, jokainen näistä autoista tulee kohtaamaan karmivan kuoleman Espanjalaisessa puristimessa.

Helppoa rakkaasta kalustosta luopuminen ei silti tule olemaan. Moni reissuun lähtiöistä on yllättäen ottanut reissuauton jokapäiväiseen ajoon. Sorsanpojalla hiihdetään Hämeenlinna-Turku väliä jatkuvalla syötöllä, Kirsikka kuljettaa puoli Tamperetta töihin kuka milloinkin autoa tarvitsee, ja eräskin Colt pelasti juuri nuoren miehen jäätymiskuolemalta pääkaupunkiseudulla. Kuinka tappaa jotain niin kaunista joka vie perille läpi tuulen ja tuiskun? Tai ainakin muut kuin se Citroen.

Blogista ja kerhosta oli juttu paikallislehdissä. Nettiversio eri lehdistä löytyy googlella, mutta tässä ainakin yksi linkki. Linkin takana käsitellään ensin Taunus-fanin asioita, sen jälkeen kerrotaankin kuinka romut viedään välimeren maisemiin Suomalaisten silmistä. Kuka lie päätti juttujen järjestyksen?

Samalla onnitellaan tätä blogia 4000 kävijän ylittämisestä. Yritetään kertoa tämä kymmenellä kun tavoite alkaa lähestymään.

Liikaa vapaa-aikaa = maskotti

Tämän siitä saa kun on liikaa vapaa-aikaa =P

Nyt on Team Sorsanpojalla sitten maskotti valmiina, väkersin sen tällä viikolla. Tai ainakin on prototyyppi maskotista valmiina.

Ihan yhtä hienoa siitä ei tullut kuin mallikuvasta, mutta eipä voinut odottaakaan, kun tuon ilman ohjeita omasta päästä tein. Heinäkuuhun on vielä paljon aika, joten jos jostain sattuu ohjeet tulemaan vastaan, niin saattaa olla, että teen uuden :)

Niin ja tullaan nyt sitten samalla ulos kaapista tämänkin harrastuksen kanssa, viime syksynä aloitin, eikä tänä talvena ole tarvinnut ostaa yhtään villasukkia, lapasia, pipoja tai huiveja.

Sorsanpoika vaiheessa

Välivaihe

Valmis

Kai kaikilla muillakin on reissuun tulossa maskotit? =)

Team Kirsikan korkeanpaikanleiri

Jokaiseen tapahtumaan valmistaudutaan huolella silloin kun ollaan tosissaan. Tämä reissu ei ole poikkeus, eikä matkalle lähdetä tuosta vain ennen kuin jokainen yksityiskohta on tarkistettu. Paitsi jos kyse on itse autosta, sen suorituskyky nähdään sitten viimeistään Alpeilla. Cherry ei kaipaa huomiota, se on ollut olemassa yli 30 vuotta ja omaa vähintään ydinjätteen puoliintumisajan.

Olemme Tomin kanssa tunteneet vuosia toisemme. Emme ole koskaan ajautuneet edes kiihkeäsanaiseen väittelyyn, saati sitten tappeluun. Olemme usein samaa mieltä asioista, ja silloinkin kun emme ole samaa mieltä niin uskomme toisen toimittamiin todisteisiin tai testaamme teoriat käytännössä. Väärässä ollut myöntää asian rehellisesti, ja taas opittiin jotain uutta. Pitkästä ja rauhallisesta historiasta huolimatta kummallekaan ei ollut täysin selvää mitä tapahtuu kun meidät suljetaan meluisaan ja pieneen peltipurkkiin kahden viikon ajaksi. Varsinkin koska 100km ero asuinpaikoissa ei saa meitä samaan paikkaan kovinkaan usein. Kuin vahingossa päädyimme korkeanpaikanleirille, jonka tajusimme olleen sellainen vasta kun koettelemus oli ohi.

Vuorokausi 1:
Kaikki lähti käyntiin puhelusta jonka seurauksena päädyimme Tomin kanssa ensin tallille puhumaan turboista, ja sen jälkeen kahville paikalliselle huoltamolle Hyvinkäällä. Ja aivan kuten alkuperäinen idea autolla tehtävästä Välimeren matkasta, myös pikatrippi nyt heti jonnekin Eurooppaan sai alkunsa kahvikupposen äärellä. Samana iltana tuli varattua ylihuomiselle aamulento halpayhtiön aamuvuorolla Tampereelta Bremeniin. Ilta kääntyi jo niin myöhäiselle, että lomalla oleva Tomi ei edes vaivautunut kotiin vaan jäi sohvalle.

Vuorokausi 2:
Seuraavana päivänä pakkailimme kamoja, tsekkasimme halpoja hotelleja netistä ja illansuussa siirryimme Tampereelle odottelemaan aamulentoa. Koska omaa kulkinetta ei tällä kertaa ole mukana, varmisteltiin vielä julkiset ja sovitettiin hotellit hyvien kompromissien kera kartalle. Päätettiin siirtyä Bremenistä samantein Hampuriin käyttäen saksalaisella tehokkuudella kulkevaa DB:n junaa. Vähän sellaisella passi ja hammasharja meiningillä mentiin eteenpäin. Tampereelle siirtyminen aiheutti kuitenkin minulle vastavuoroisesti yötä Tomin sohvalla.

Vuorokausi 3:
Tampereen Pirkkalan hekumallinen -28 celsiusasteen lämpötila sai todella nostettua fiiliksen kattoon mistä tahansa eteläisemmästä sijainnista. Pikatsekkaus näytti Hampuriin about nollakeliä minkä luulisi tuntuvan hattuvakiolla suurinpiirtein trooppiselta. Lentokone lähti ajallaan, laskeutui ajallaan ja kumpikaan ei ollut löytänyt lentokoneen menusta muuta aamupalaa kuin Heinekeniä. Siellä me yhtäkkiä seistiin, Bremenin lentokentän ulko-ovella, lunta ei ollut missään ja lämmin tuuli hiveli poskia. Ei ollut kiire sisälle kuten Pirkkalassa oli.

Itse en käytännössä puhu Saksaa sanaakaan, mutta Tomi aloitti heti kiskaisemalla taksikuskille "Bahnhof!" vai oliko peräti "Fernbahnhof". Ääntäminen meni selkeästi nappiin koska taksikuskin seuraava litania saikin miehen jo nöyrtymään, ja sanomaan vanhan kunnon "Ich spreche kein Deutsch" lausahduksen. Suhari vaihtoi lennossa englantiin, ja saatiin lyhyet small talkit heitettyä ennen rautatieasemaa.

Junaliput automaatista, melkein ostettiin jotain aamupalaa yhdeltä rautatieaseman kojukauppiaalta kunnes viimehetkellä huomattiin, että kaikki herkullisen näköiset einekset oli kalatuotteita. Ensimmäistä kertaa tällä reissulla opimme toisistamme täysin uuden piirteen - molemmat inhoaa kalaa. Nopea poistuminen viereiseen kojuun ja lihaisat sämpylät naamaan. Juosten junaan, siisti ja sotkematon semipaikku kiidätti meidän Hampuriin reilussa tunnissa. Matkalla tajusin, että näin lunta ja lumi vain lisääntyy matkan edetessä.

Hampurissa lähdimme seikkailemaan kohti Hotel Terminusta. Siirryimme kohtuullisen siistiltä keskusta-alueelta hotellin kadulle joka oli täynnä erilaisia aikuisviihdeyrittäjiä, kebab-kioskeja ja käytettyjen puhelimien kauppiaita. Hotelliin mentiin sisälle pienen käytävän kautta, kiivettiin toiseen kerrokseen ja ilmoittauduimme respaan. Saimme huoneen avaimen, menimme maailman pienimmällä hissillä neloskerrokseen ja kun saimme epäloogisesti toimivan lukon vihdoin auki niin repesimme nauramaan. Seuraavat kaksi yötä vietimme noin kahdeksassa neliössä, ja kätevästi parisängyssä. Ei muuta kuin reput hotlaan ja kylille.

Tutustuimme lähiympäristöön, söimme italialaista ja vetäsimme parit oluet. Lähdime ytimeen, käveltiin ympäriinsä ja lopulta alkoi jo vähän väsyttää. Illan hämärtyessä lähdimme takaisin hotellille päin, ja aivan hotellimme kulmalla näimme Viking Bar nimisen kapakan. Baarin takana hääräsi outo äijä jonka nauru oli todella persoonallinen, Finland Finland KIPPIS!!! kaikui heti kun olimme tuolille istuneet. Pienen baarin vastakkaisesta nurkasta iso äijä nyökkäsi hyväksyvästi Norjan lippu hihassaan saapumisemme merkiksi. Tarjosimme rahaa juomistamme, mutta saimme vain kommentin "Finnish, no problem, pay later, no problem". Perään huutonauru ja RRAKASTAN RRAKASTAN karjaisu.

Siinä tulikin sitten istuttua ensimmäinen ilta. Tomia vokotteli joku paikallinen yhtiökumppaniksi kalastusbisnekseen, yhteinen kieli vain puuttui. Norjalainen pariskunta kutsui meidät sunnuntaiaamuna viideltä alkaviin bileisiin kalatorille. Toisin kuin Tomi, olen viskien ystävä, joten tilasin yhden sellaisen. Sieltä tuli pyytämättä tuplat ja molemmille. Hienosti toverini sen kuitenkin alas siemaisi, tuon savuisen ja pehmeän linnunmaidon. Useiden tuntien kuluttua totesimme, että on aika lähteä nukkumaan ja nainen laski luvut yhteen. 42,70e maksoi ilta kahdelta siinä kuppilassa.

Vuorokausi 4:
Seuraavana aamuna aamupalan kautta prototyyppimuseoon jossa oli vanhoja ja uusia prototyyppejä erilaisten kilpa-autojen takaa. Näimme Porscheja, F1 moottoreita, Keken Williamssin 80-luvulta, ja Alonson pari vuotta vanhan työkalun. Silkan motorsporthurmion jälkeen ostimme liput Miniatur Wunderland nimiseen mestaan, jossa on 6000m2 alueelle rakennettu pienoismallina kaikki Las Vegasista aina Sveitsiin asti. Autot, junat, lentokoneet - kaikki liikkuu ja yksittäinen juna voi kuljea koko alueen halki. Tosin saimme liput vasta seuraavalle päivälle.

Päivä meni aika nopeasti. Block Housen punainen liha täytti vatsamme, sen jälkeen iski väsy ja nokosten jälkeen olikin jo ilta. Päätimme tsekata Reberbahnin kun kerran Hampurissa ollaan. Taksilla kadun päähän ja kävellen eteenpäin. Sanalla sanoen paikka ei ole kovin mykistävä, neonvaloja ja baareja. Drinkkibaarien joukosta löysimme yhden pubia muistuttavan paikan, joimme parit oluet ja kävelimme kadun päästä päähän. Yksi rivistö tyttöjä ehdotti meille mukavaa iltaa, kieltäydyimme kohteliaasti keskustelusta ja heti perään repesimme vieressämme avautuvaan upeaan näkymään. Hesburger! Kerros-hampurilaisen nimi näytti olleen Hesburg Hamburger.

Taksilla rautatieasemalle. Surkein kuski koko reissulla, ei ennakoinut ja ohitteli niin paljon kätevillä kaistanvaihdoillaan että kaikki meni meistä ohi. Lopulta päädyimme Viking Bariin, toisinto eilisestä mutta tällä kertaa baari tarjosi meille jekkupaukut. 20€ kahdelta tämä ilta, hinta näyttää puolittuvan.

Vuorokausi 5:
Aamupalan jälkeen päädyimme kalasatamaan jonka bileet olivat tosin jo herätessämme ohi. Taksimatkan ajoi symppis viidessäkymmenissä oleva nainen joka kuultuaan kohteemme arveli sen olevan aivan eri paikassa. Saksalaisella tehokkuudella hän soitteli jonnekin ja varmisti asian. Lopulta tuli se tärkein vinkki -"It's a U-boat. It has to be in the water. Walk that way". U-Boat museo oli todella vedessä eli rannalla makaava sukellusvene. Vinkkinä kaikille matkailijoille; Oikea varustus tuohon museoon on verkkarit. Talvitakki, reppu ja kamera kaulassa on miltein mahdotonta liikkua sukellusveneessä. Tämän museokäynnin jälkeen puski nimittäin hikeä. Varsinkin kun oli vähän lomafiiliksiä eilisestä, ja jalat rakoilla kaikesta kävelystä.

Sukellusveneestä siirryimme tehokkaasti Miniatyr Wunderlandiin, kävellen, koska Tomi navigoi meidät jatkuvasti taksien ohi. Pienoismallien parissa meni useampi tunti, ja päivä alkoi kääntyä illaksi. Lento kotiin olisi jo seuraavana aamuna joten lähdimme rautatieasemalle, kävellen, koska Tomi navigoi meidät taas kaikkien taksien ohi ja tutulla fiiliksellä olimme lopulta niin lähellä kohdetta, että taksin käyttö olisi ollut naurettavaa. Särky jaloissa ja pohkeissa sai isot miehet nauramaan. Maa missä taksien aloitusmaksu on 2,70e ja kilometrikorvaus ei juuri mitään sai meille rakot jalkoihin.

Rautatieaseman kautta IC junalla Bremeniin. Perillä oli ilta ja suoraan asemaa vastapäätä olevaan hotelliin. Aamulla olisi herätys 5.15 ja kentällä pitää olla ennen kuutta. WLANin kautta matkadokumentit kuntoon, hotellin respa tulosti ne oikein paperille ja taas isot miehet oli nukkumassa kymmenen aikoihin. Parit alas alakerran erittäin lämminhenkisessä irkkubaarissa, jonka pitäjä vieläpä oli irkku. Tässä baarissa summasimme koko reissun, ja jouduimme yksimielisesti toteamaan että näinkään pitkä aika yhdessä ei saanut kumpaakaan kiehahtamaan. Syömme samanlaisissa paikoissa, innostumme samoista asioista ja vaikka olemme käytännössä viikon katselleet toisiamme 24h vuorokaudesta niin kumpikaan ei myöntänyt toisen naaman ärsyttävän. Hyvä alku Euroopan tripille.

Vuorokausi 6:
Heräsimme 5.15 aamulla, ja molemmat olivat jo 5.30 taksin kyydissä. Saksalainen tehokkuus tarttui meihin isolla kädellä. Aamu-uninen oli kuljettajakin, noin varttitunnin taksimatka maksoi 13€, maksettiin kahdenkympin setelillä ja saatiin 15€ takaisin. Kauppa se on mikä kannattaa. Turvatarkastuksessa ei pienellä kentällä kauan mennyt ja kohta oltiinkin jo koneessa matkalla Suomeen.

Oli maanantai, Tomin loma loppui tunnin päästä ja minun vasta alkoi.

Heinäkuuta odotellessa.

It`s a Sunny day!

Oma ulkomaanmatkailu on jäänyt tosi vähälle, ja kun tätä reissua ruvettiin miettimään niin ei tarvinnut kauan harkita olenko mukana. Tämä porukka on saanut monet varmasti muuten laimeat bileet uusiin sfääreihin.

Oma autovalinta ei ollut millään tavalla harkittu. Olin asennoitunut jonkun kasarijapsin hankintaan. Listan kärjessä oli FA-korinen Mazda 323 farmari. Oli moinen talviautona 2007-2008. 1.5 isolohko, takaveto ja korin muotoilu vailla vertaa! Näitä ei kuitenkaan ollut markkinoilla juurikaan ja piti siis jättää se ajatus. Talvella 2010 tuli tarjolle moottorivikainen GB-korinen Mazda 626. Tuli puhetta töissä tästä reissusta ja elementtitehtaan paikkari heitti että voisi luopua ikuisuusprojektistaan. Kaasari tulvi, käynti vähän niin ja näin, pari mätäpaikkaa, ja jotain väljää palloniveltä tms. Ajatus moisella lossilla kruisailusta houkutteli, mutta oman motivaation vianetsintään tietäen jätin tämänkin. No oli tuon polttoainetaloudellisuuskin osasyynä.

Sitten tuli tämä tallin pihalla seisova beibe markinoille. Kampe alkoi kyllästyttää senaikaista omistajaansa ja lähti 50 euron korvausta vastaan. Pelastin tän palaamasta katuliikenteeseen. Joku hullu Haminalainen oli tulossa hakemaan tätä ja meinasi elvyttää. Oli kuulemma jäänyt samanlainen moottori ja laatikko jostain Primerasta ja oli istuttamassa niitä tähän.

Noh.. anyway. Ko. autolla käytiin hakemassa kardaani mun edelliseen pakuun Letkusta 2009 kesällä. Sen verran olin päässyt tutustumaan etukäteen. Kytkin luistaa kun kuormittaa lämpimänä, avain lähtee virtalukosta käynnissäollessa ja apparin parkki roikkuu. Virtalukko vaihtuu ja parkki jesarilla omaan koloonsa. Mietin vielä että mitä tuolle kykälle tekis. Käyn leimalla ja katon miltä se vaikuttaa. Jos luistaa kovin herkästi niin sitten joutuu ropaamaan. Korissa on kaikki punaisen sävyt, maali hilseillyt, lommoja kourallinen ja mätäpaikkoja vähän joka puolella. Senkin puolesta oiva peli tälle reissulle. Meinasin ottaa töistä talomaalia ja kiskoa telalla valkoiseksi. Logotarrat etuoviin ja jokunen sponssitarra sinnetänne. Vaan saas nähdä mitä se sanoo keväällä kun kaivan sen hangesta esiin ja käännän avaimesta..