Citroen BX van -90, Ryhmä Sitruuna

Nordkappin turistiräpsä nähty, joten katse etelään. Reissun raamina maksimissaan 500 euron auto - lähtövalmiina.Kunnian kannalta vähempi aina parempi. Auton katselu alkoi oikeastaan jo alkuvuodesta 2010. Enemmän ja vähemmän aktiivisesti saati tosissaan tutkin nettiauton tarjontaa.

Asetin jo heti alkuun auton hintaan pienen varauksen korjauskustannuksille, joten ostohinta ei kolmea sataa saa ylittää. Parilla sadallahan saisi oikein valita toinen toistaan parempia japanilaisia, joten nämä raakattiin heti pois. Näillä kun omienkin kokemusten mukaan varmasti pääsisi perillekin. Lisäksi, laiska kun olen, halusin että autossa on vielä leimaa jäljellä. Ehkä perustelin itselleni sen takaavan edes jonkinmoisen käyntikuntoisuuden. Leimattomia toki sai melkein hakupalkalla, mutta niihin ei nyt lähdetty. Takaraivossa muhi myös yritys saada epäilemättä katsastuskautensa loppupuolella oleva kiinnostava yksilö ostettua valmiiksi tuoreella leimalla. Noh, toiveajatteluahan tuollainen toki oli.

Auton tulisi olla mahdollisimman ruma, epäluotettavan maineessa oleva ja halpa. Onhan matkan odotuksiin pumpattu aimo annos urheiluhenkeä ja kurjuuden maksimointia. Tuo yhtälö haiskahti heti alkuunsa ranskikselta. Henkilökohtaisesti olen aina pitänyt Fiat Multiplaa rumimpana autona ikinä. Ikävä kyllä tuntuvat olevan niin tuoreita, ettei kymppitonni meinaa riittää ostohintaan. Wanhan liiton multiploita taas ei enää löydy edes navetoiden takaa maatumasta, joten sellaistakaan ei lähdettäisi palauttamaan eteläiseen eurooppaan. Ford Ka:lla ajaminen taas vie lopunkin miehisyyden, ei pysty. Citroen BX veronkiertokattopaiseella, check!

Haarukoinnin jälkeen nettiautosta löytyi valkoinen uljas BX van. Näitä on saanut sporttisella väriskaalalla punainen ja valkoinen. Leimaa puoli vuotta jäljellä ja jo kuvissa surullisen näköinen yksilö. Juuri niin ruma kuin pitääkin ja hintapyyntö vain puolet siitä mitä tavallisissa bexeissä, joista tosin suurin osa oli dieseleitä. Lisäksi rekisterinumero toi mieleen sporttisen nissanin. Auto oli kuulemma aiemmin samana vuonna ajettu myyvälle jobbarille vaihtoon kokonaisen 400km päästä, joten todistetusti se omin voimin on liikkunutkin viimeisimmän leimansa aikana. Jakopääkin oli kuulemma äskettäin tehty. Kaupat lyötiin lukkoon samoin tien – sainhan tingattua viiskymppisen vielä hinnastakin pois. Leimaa tosin saisin yrittää ihan itse. Innostuksissani maksoin puolet etukäteen etten varmasti tätä helmeä menettäisi. Myöhemmin tietysti paljastui, että jakopäällä on laskennallisesti 6tkm ja -4v elämää jäljellä.

Lääniä kuin pienessä pitäjässä ja komeakin kuin elämä itse.

Joulun jälkeen haettiin auto pois. Lähti käyntiin pienellä sahauksella. Kävi ja kukkui ihan nätisti ja hydromystinen alustakin alkoi nousta tontista kuten pitää. Tosin unohdin sen ja lähdin saman tien ajamaan vain ihmetelläkseni miksi kojelaudassa palaa jotain varoitusvaloja – oletin niiden kuuluvan himmelin tunnelmaan.

On tämä kerrassaan karmiva laite ajaa, nykii, pätkii sekä huojuu eikä tuntumasta tiehen ole mitään käryä. Yllättäen 1.6L voimanpesä vie koppaa ihan kelvollisesti. Nelosta pienempää ei meikäläisissä ylämäissä tarvitse tarjota. Nastarenkaat ei pidä sitten yhtään. Pari kertaa kärry hyytyikin ensimmäisellä 150km siirtomatkallaan, mutta suostui aina pienen houkuttelun jälkeen jatkamaan matkaa. Kerran meinattiin mennä metsään kun vauhdissa uskaltauduin kokeilemaan hydraulisen alustan vipua. Nokka pamahti sekunnissa alas perän aloittaessa vaivalloisen laskeutumisen. Säikäytti kuitenkin niin paljon että meinasi lepikko kutsua.

Muutama päivä myöhemmin (seuraavalla käynnistyskerralla) avaimesta kääntäminen sai aikaan ns. päävirtakytkin –efektin ja ihan kaikki sähköt hävisivät. Kävelimme kauppaan pommille hekotellen.

Vikalistaa tähän asti: akunkengät niin löysät että kiristysvara täynnä pyörii kuin hullun se mielettömän siellä. Korjattu itseporautuvalla ruuvilla navan läpi. Hydrauliöljysäiliö päätti pudottaa sisältönsä hallin lattialle parin päivän seisomisen jälkeen. Mitään järkevää syytä tähän ei löydetty – lisätty neste säiliössä on pysynyt. Etupyörien pyörimissuunta on väärä. Hulvaton ohjattavuus mennee osittain tämän piikkiin. Toinen takavanne vipottaa eikä pelkääjän puolen eturenkaassa pysy paineet. Vararenkaita on neljä, ehkä jopa viisi kappaletta. En tiedä missä näissä varsinainen varapyörä on enkä jaksa etsiäkään. Jätän silti ruumaan ylimääräisen rengaskerran kun sellainen kerran mukana tuli. Renkaiden leivontapäivät ovat kyllä niin kaukana menneisyydessä, ettei rengasrikoilta voida välttyä. Ruostetta ei päällisin puolin näy, mutta muoviahan tämä taitaa enimmäkseen ollakin. Alustaa en tarkemmin katsonut koska tieto lisää tuskaa. Penkin alta löytyi kuitti rotanmyrkyn ostosta, joten joko laite alkaa haista kuolemalta tai sitten epsanjan hiirut saavat geeniperimäänsä viikinkiverta.

Pakettiautoksi rekisteröitynä shitikka on urheilullisesti kaksipaikkainen ja lastitilaa on huvittavan paljon. Satasen nopeuskatto on enemmän kuin riittävästi. Ajattelin heittää patjan takaloosteriin ja nukkua autossa mahdollisuuksien mukaan. Otteessa lukee käytössä olevan 3.0m3 etupenkkien takana. Löydettyäni rullan kalvoa ajattelin tummentaa takaosan lasitkin. Tai ainakin ne mihin tavara riittää. Saapahan taiteilijasielu(t) levätä rauhassa ihailijoiden katseilta.

Tämä tarra se taatusti motivoi.

Tällä hetkellä vessa lepää kuormalavojen päällä odottelemassa aikaa, eli kesää, parempaa. Otteessa on huvittavasti mitään korjaamatta tuore leima. Päästöjä ja hydromystisen alustan vuotoja pelkäsin kovasti, mutta yllättäen molemmat oli ok. Olin nimittäin varautunut näihin varaamalla talliaikaa reiluhkosti. Lumien hävittyä sijoitan sen viiskymppisen kuluviin osiin ja uuteen moottoriöljyyn sekä nypin nastat pois. Sitten sillä voisi päästä perille, tai ehkä ei.

Loppukaneettina mainittakoon, että puheista huolimatta taidan olla ainut, joka ranskalaisen sitten loppujen lopuksi osti. Onko tämä uskomatonta kansalaisrohkeutta vai naurettavaa tyhmyyttä, sen aika kertokoon.

Kunnian kentät kutsuvat.

Datsun Cherry (120A) -80, Ryhmä Kirsikka

Elettiin joulukuun 2010 puoltaväliä kun kyliltä alkoi kuulua huhuja ensimmäisistä Scrapyard-autojen hankinnoista. Sorsanpojille, Civagoille ja Shitikoille hekotellessa mieltä jäi askarruttamaan millaisen "helmen" sitä itse hankkisi. Toisia huonommaksi ei tietenkään voi jäädä ja mieli vetikin astetta vanhempiin laitteisiin (kajoamatta kuitenkaan potentiaalisiin tuleviin klassikoihin). Työntötankokone kaasariruokinnalla varustettuna kuulosti samalla sen verran idioottivarmalta ratkaisulta ettei perillepääsy pitäisi jäädä moottorin toiminnasta kiinni.

En olisi ikinä uskonut kuinka vaikeaa on hankkia auto tällaisilla kriteereillä. Riitti että auto maksaa max. 500e, leimaa riittää heinäkuulle ja että yleisvaikutelma on mahdollisimman karu (puheissa käytettiin termiä "karsee"). Näiden ohella pieni ripaus merkkiuskollisuuttakin saattoi vaikuttaa päätökseen...

Olin vuosien saatossa ehtinyt vallan unohtaa N10-korin olemassaolon autohistoriassa. Datsuneja Nettiautosta silmäillessä tällainen kuitenkin tuli vastaan ja lapsuusmuistot heräsivät henkiin: "Näitä pyöri 80-luvulla joka nurkalla ja ne oli jo silloin rumia!". Siinä se päätös tulikin samalla kertaa, Kirsikkaa lähdetään metsästämään.

Yksi hieno mattamusta yksilö ehti mennä nenän edestä (vaikkakin se olisi pitänyt hakea Lappeenrannasta joka olisi varmasti ollut oma seikkailunsa sekin) eikä tuonkorisia Nettiautossa ruuhkaksi asti ole. Yksi ajattoman sinertävä yksilö kuitenkin bongattiin, puhelimessa tingattiin hinta kohdalleen yhden heikkolaatuisen valokuvan perusteella ja pari päivää myöhemmin lähdettiin kotiuttamaan tätä kaunotarta Parkanosta. Matka ei sinällään ollut pahakaan, joskin Kirsikka puutui kohtalaisen herkästi ylämäkiin ja Sasin mäen huipulla mentiin nipinnapin kuuttakymppiä. Kotiin kuitenkin päästiin.

1.2-litrainen ehtymätön voimanlähde.

On kvartsikellot ja kierroslukumittarit, GL-varusteltu kun on.
Nopeusmittari näyttää hieman yläkanttiin.

Kori oli jopa yllättävän hyvässä kunnossa oletuksiin nähden. Iskaritorneistakin kolme on täysin moitteettomassa kunnossa, neljäs onkin sitten isompi kysymysmerkki. Tuleeko iskari tornista läpi ennen määränpäätä, mene ja tiedä. Kuljettajanpuoleisesta ovesta puuttuu lukkopesä kokonaan, on kuulemma pari omistajaa takaperin käynyt varkaat murjomassa. Nopeusmittarin vaijerista lienee enää yksi säie jäljellä. Kaasarin kanssa saa varmaan jumpata jossain kohtaa, tuntuu kovin laihalla käyvän ja edellämainittu mäkiin puutuminen johtunee juuri tästä. Kulkupuolta ei ainakaan paranna venähtänyt kaasuvaijeri, kaasarin kakkoskurkku alkaa raottumaan vasta kun kaasupoljinta painaa voimalla lattiamattoa vasten. Kaiken kaikkiaan juuri sellainen ostos mitä haettiinkin!

Hattuhyllystä löytyneen tarran perusteella Kirsikalla on aiemminkin ajaneet
itsevarmat ja laatutietoiset menestyjät.

Scrapyard Run - kahvipöytäkeskusteluista toteutukseen

Euroopan halki ajaminen on pyörinyt mielessä jo vuosia, ja toteutustapaan liittyvät ajatukset ovat muuttuneet moneen kertaan. Moneen kertaan on tullut todettua että DNSF:n kautta tutuksi tulleet henkilöt omaavat siinä määrin hullua asennetta ettei suurempaankaan automatkaan liittyviä ajatelmia katsottu kieroon vaan niihin suhtauduttiin jopa pelottavan varauksettomalla innostuksella. Näin käy kun samantyylisen ajatusmaailman (tai vaihtoehtoisesti lääkityksen) omaavat ihmiset kohtaavat toisensa.

Muutamien potentiaalisten lähtijöiden osalta yhteistä reissua ei olla suunnittelemassa ensimmäistä kertaa. Kuten App omassa blogissaan mainitsi, kesällä 2008 oltiin Nordkappia valloittamassa. Minä ja muut autokuntaani kuuluneet henkilöt toteuttivat valloituksen siinä missä App päätti seurueineen vetäytyä ennen pääsyä Norjan puolelle, ja vaihtoivat ainutlaatuisen huikeiden maisemien ja tunnelman mökkielämään Suomen Lapissa esteettisine saniteettitiloineen. Viimeksimainituille maisemille oli kuulemma suurempi tilaus eikä varsinainen päämäärä sitten enää kiinnostanutkaan. Kuka mitenkin.

Nordkappin reissun jälkeen ajatukset Euroopan eteläisen ääripään valloittamisesta vahvistuivat ja alkoivat toden teolla hakea muotoaan. Aloimme miettimään miten toteuttaa matka siten että ihan koko kesälomaa ei tuhlaantuisi. Samassa yhteydessä pohdittiin myös että Gibraltarille ajo paluumatkoineen tietäisi 9000-10000km matkustamista autossa. Hyvässä seurassa tämäkään ei ole sinällään ongelma mutta odotettavissa oli sangen puuduttava paluumatka sen jälkeen kun varsinainen määränpää oli jo tavoitettu.

Miten sitten suoritetaan automatka yhdensuuntaisena? Vaihtoehtoja on kaksi: joko matkustetaan lentäen määränpäähän, hankitaan sieltä autot ja ajetaan kotiin; tai ajetaan autolla määränpäähän, jätetään se sinne ja matkataan lentäen kotiin. Jälkimmäinen vaihtoehdoista kuulosti alusta lähtien mielekkäämmältä (joskaan ei varmasti kaikkien mielestä järkevämmältä) määränpään tavoittelun kannalta ja sitä lähdettiin kehittämään.

Vaan kuka haluaa hylätä arvokkaan auton määränpäähän, mikäli sille ei ole potentiaalista ostajaa odottamassa? Toisekseen auton laatutason noustessa matkassa pienenee seikkailun osuus. Oma mausteensa on lähteä matkaan autolla jonka täydellisestä toimivuudesta matkan aikana ei ole varmoja takeita. Nämä kaksi ajatusmallia rakensivat lopullisen idean ytimen: matkaan lähdetään teknisesti epätäydellisillä, iäkkäillä ja/tai ranskalaisvalmisteisilla autoilla. Tästä johtaen sovittiin että auton olisi syytä olla reissuunlähtökunnossa max. 500e sijoituksella (mukaanlukien auton ostohinta Suomessa).

Myös reittisuunnitelmia on mahtunut mukaan useita. Ajetaanko suorinta reittiä vai katsotaanko matkan varrelle mielenkiintoisia välietappeja? Ajetaanko Tukholmasta lähtien vai mennäänkö ensin laivalla Saksaan josta varsinainen matka alkaisi, vai peräti Via Baltican kautta? Käydäänkö Legolandissa matkalla? Entä Nürburgringillä? Mennäänkö Alppien kautta? Kuinka vähällä Ranskassa oleskelulla reissu on mahdollista toteuttaa? Mielipiteitä on keskustelussa ollut liki yhtä monta kuin on keskustelijoita. Lopullisesti reittirunko ja muut asiat sovitaan lukkoon lähempänä reissun alkua niiden henkilöiden kanssa jotka ovat tosiasiassa osallistumassa. Tällä hetkellä oma näkemykseni reitistä on osapuilleen oheisen kartan mukainen.

DNSF Mediterranean Sea Scrapyard Run 2011

Idea on hyvin simppeli. Ostetaan halvin mahdollinen auto täynnä asennetta ja kurjuutta. Tällä kyseisellä kapistuksella ajetaan sitten muiden vastaavien autokuntien kanssa välimerelle. Päämääränä on Gibraltar. Alkuperäinen ajatus on kypsynyt jo vuosia kun osa tällekin reissulle lähteneistä taisteli aika lailla kilometrilleen saman matkan keskellä pohjoista Ruotsia ja Norjaa. Silloin jotkut kokivat Nordkapp:in turistirysän kaikessa kauneudessan. Sen sijaan puolet porukasta, urheasta taistelusta huolimatta, jäivät vatsataudin kourissa paskantamaan verta Kilpisjärvelle.

Allekirjoittaneen autokunta koostuu kahdesta yli 30 vuotiaasta miehestä, ja Datsun-Nissan Cherrystä jonka vuosimallia en edes muista. Itseasiassa en ole edes nähnyt koko autoa. Enkä ole edes varma haluanko nähdä ennen kuin minut haetaan kyytiin matkalla satamaan. Cherryä ainakin tuunataan niin vähän kuin mahdollista, käytännön syistä tupakansytyttimiä lisäillään ja sulakkeita niille parannellaan. Saa sitten matkalla laittaa laturiin kaikkea läppäristä kameraan. Navit jätetään kotiin, tai pidetään ainakin piilossa.

Reissu kaikessa kauneudessaan on suunniteltu ihan julkisesti, ja kuka tahansa saa käydä siihen keskusteluun kommentoimassa. Lopulliset lähtijät selvinnee kesäkuussa kun porukalla laitetaan ideariihi pystyyn jossain päin Suomea. Livenä paikanpäälle tulevat lienevät mukana tositarkoituksella. Tämän takia reittisuunnitelmat ovat melkoista sekamelskaa. Kaikilla on varmasti reissusta erilainen käsitys, ja ääripäät näistä poikkeavat todella paljon toisistaan.

Jos eksyit tähän blogiin jostain satunnaisesta paikasta niin varaa elämästäsi tunnista kahteen aikaa, ja lue koko rönsyilevä sekoilu täältä.

Näin ollen reissuun jää oikeastaan vain yksi fakta. Lähtö on heinäkuun alussa, ja ainakin viisi autoa on reissua varten ostettu. Mitään muuta ei sitten vielä tiedetäkään.

Käy myös tsekkaamassa reissun virallinen eventti Facebookissa!

Nimi reissulle kuitenkin jo on. Siitäkin huolimatta, että DNSF Ry ei tätä reissua järjestä niin siellä se on ideoitu. Ja kun lopulta päästään perille niin katsellaan hetki Gibraltarin maisemia, vetäydytään takaisin jollekin mukavalle rannalle Espanjan puolelle ja pistetään pikkuiset juhlat pystyyn. Pari kolme päivää äärimmäistä lepoa cerveza kainalossa ja lento kotiin.

Paitsi jos jotkut hullut päättävät ajaa sieltä takaisin...