Team Kirsikan korkeanpaikanleiri

Jokaiseen tapahtumaan valmistaudutaan huolella silloin kun ollaan tosissaan. Tämä reissu ei ole poikkeus, eikä matkalle lähdetä tuosta vain ennen kuin jokainen yksityiskohta on tarkistettu. Paitsi jos kyse on itse autosta, sen suorituskyky nähdään sitten viimeistään Alpeilla. Cherry ei kaipaa huomiota, se on ollut olemassa yli 30 vuotta ja omaa vähintään ydinjätteen puoliintumisajan.

Olemme Tomin kanssa tunteneet vuosia toisemme. Emme ole koskaan ajautuneet edes kiihkeäsanaiseen väittelyyn, saati sitten tappeluun. Olemme usein samaa mieltä asioista, ja silloinkin kun emme ole samaa mieltä niin uskomme toisen toimittamiin todisteisiin tai testaamme teoriat käytännössä. Väärässä ollut myöntää asian rehellisesti, ja taas opittiin jotain uutta. Pitkästä ja rauhallisesta historiasta huolimatta kummallekaan ei ollut täysin selvää mitä tapahtuu kun meidät suljetaan meluisaan ja pieneen peltipurkkiin kahden viikon ajaksi. Varsinkin koska 100km ero asuinpaikoissa ei saa meitä samaan paikkaan kovinkaan usein. Kuin vahingossa päädyimme korkeanpaikanleirille, jonka tajusimme olleen sellainen vasta kun koettelemus oli ohi.

Vuorokausi 1:
Kaikki lähti käyntiin puhelusta jonka seurauksena päädyimme Tomin kanssa ensin tallille puhumaan turboista, ja sen jälkeen kahville paikalliselle huoltamolle Hyvinkäällä. Ja aivan kuten alkuperäinen idea autolla tehtävästä Välimeren matkasta, myös pikatrippi nyt heti jonnekin Eurooppaan sai alkunsa kahvikupposen äärellä. Samana iltana tuli varattua ylihuomiselle aamulento halpayhtiön aamuvuorolla Tampereelta Bremeniin. Ilta kääntyi jo niin myöhäiselle, että lomalla oleva Tomi ei edes vaivautunut kotiin vaan jäi sohvalle.

Vuorokausi 2:
Seuraavana päivänä pakkailimme kamoja, tsekkasimme halpoja hotelleja netistä ja illansuussa siirryimme Tampereelle odottelemaan aamulentoa. Koska omaa kulkinetta ei tällä kertaa ole mukana, varmisteltiin vielä julkiset ja sovitettiin hotellit hyvien kompromissien kera kartalle. Päätettiin siirtyä Bremenistä samantein Hampuriin käyttäen saksalaisella tehokkuudella kulkevaa DB:n junaa. Vähän sellaisella passi ja hammasharja meiningillä mentiin eteenpäin. Tampereelle siirtyminen aiheutti kuitenkin minulle vastavuoroisesti yötä Tomin sohvalla.

Vuorokausi 3:
Tampereen Pirkkalan hekumallinen -28 celsiusasteen lämpötila sai todella nostettua fiiliksen kattoon mistä tahansa eteläisemmästä sijainnista. Pikatsekkaus näytti Hampuriin about nollakeliä minkä luulisi tuntuvan hattuvakiolla suurinpiirtein trooppiselta. Lentokone lähti ajallaan, laskeutui ajallaan ja kumpikaan ei ollut löytänyt lentokoneen menusta muuta aamupalaa kuin Heinekeniä. Siellä me yhtäkkiä seistiin, Bremenin lentokentän ulko-ovella, lunta ei ollut missään ja lämmin tuuli hiveli poskia. Ei ollut kiire sisälle kuten Pirkkalassa oli.

Itse en käytännössä puhu Saksaa sanaakaan, mutta Tomi aloitti heti kiskaisemalla taksikuskille "Bahnhof!" vai oliko peräti "Fernbahnhof". Ääntäminen meni selkeästi nappiin koska taksikuskin seuraava litania saikin miehen jo nöyrtymään, ja sanomaan vanhan kunnon "Ich spreche kein Deutsch" lausahduksen. Suhari vaihtoi lennossa englantiin, ja saatiin lyhyet small talkit heitettyä ennen rautatieasemaa.

Junaliput automaatista, melkein ostettiin jotain aamupalaa yhdeltä rautatieaseman kojukauppiaalta kunnes viimehetkellä huomattiin, että kaikki herkullisen näköiset einekset oli kalatuotteita. Ensimmäistä kertaa tällä reissulla opimme toisistamme täysin uuden piirteen - molemmat inhoaa kalaa. Nopea poistuminen viereiseen kojuun ja lihaisat sämpylät naamaan. Juosten junaan, siisti ja sotkematon semipaikku kiidätti meidän Hampuriin reilussa tunnissa. Matkalla tajusin, että näin lunta ja lumi vain lisääntyy matkan edetessä.

Hampurissa lähdimme seikkailemaan kohti Hotel Terminusta. Siirryimme kohtuullisen siistiltä keskusta-alueelta hotellin kadulle joka oli täynnä erilaisia aikuisviihdeyrittäjiä, kebab-kioskeja ja käytettyjen puhelimien kauppiaita. Hotelliin mentiin sisälle pienen käytävän kautta, kiivettiin toiseen kerrokseen ja ilmoittauduimme respaan. Saimme huoneen avaimen, menimme maailman pienimmällä hissillä neloskerrokseen ja kun saimme epäloogisesti toimivan lukon vihdoin auki niin repesimme nauramaan. Seuraavat kaksi yötä vietimme noin kahdeksassa neliössä, ja kätevästi parisängyssä. Ei muuta kuin reput hotlaan ja kylille.

Tutustuimme lähiympäristöön, söimme italialaista ja vetäsimme parit oluet. Lähdime ytimeen, käveltiin ympäriinsä ja lopulta alkoi jo vähän väsyttää. Illan hämärtyessä lähdimme takaisin hotellille päin, ja aivan hotellimme kulmalla näimme Viking Bar nimisen kapakan. Baarin takana hääräsi outo äijä jonka nauru oli todella persoonallinen, Finland Finland KIPPIS!!! kaikui heti kun olimme tuolille istuneet. Pienen baarin vastakkaisesta nurkasta iso äijä nyökkäsi hyväksyvästi Norjan lippu hihassaan saapumisemme merkiksi. Tarjosimme rahaa juomistamme, mutta saimme vain kommentin "Finnish, no problem, pay later, no problem". Perään huutonauru ja RRAKASTAN RRAKASTAN karjaisu.

Siinä tulikin sitten istuttua ensimmäinen ilta. Tomia vokotteli joku paikallinen yhtiökumppaniksi kalastusbisnekseen, yhteinen kieli vain puuttui. Norjalainen pariskunta kutsui meidät sunnuntaiaamuna viideltä alkaviin bileisiin kalatorille. Toisin kuin Tomi, olen viskien ystävä, joten tilasin yhden sellaisen. Sieltä tuli pyytämättä tuplat ja molemmille. Hienosti toverini sen kuitenkin alas siemaisi, tuon savuisen ja pehmeän linnunmaidon. Useiden tuntien kuluttua totesimme, että on aika lähteä nukkumaan ja nainen laski luvut yhteen. 42,70e maksoi ilta kahdelta siinä kuppilassa.

Vuorokausi 4:
Seuraavana aamuna aamupalan kautta prototyyppimuseoon jossa oli vanhoja ja uusia prototyyppejä erilaisten kilpa-autojen takaa. Näimme Porscheja, F1 moottoreita, Keken Williamssin 80-luvulta, ja Alonson pari vuotta vanhan työkalun. Silkan motorsporthurmion jälkeen ostimme liput Miniatur Wunderland nimiseen mestaan, jossa on 6000m2 alueelle rakennettu pienoismallina kaikki Las Vegasista aina Sveitsiin asti. Autot, junat, lentokoneet - kaikki liikkuu ja yksittäinen juna voi kuljea koko alueen halki. Tosin saimme liput vasta seuraavalle päivälle.

Päivä meni aika nopeasti. Block Housen punainen liha täytti vatsamme, sen jälkeen iski väsy ja nokosten jälkeen olikin jo ilta. Päätimme tsekata Reberbahnin kun kerran Hampurissa ollaan. Taksilla kadun päähän ja kävellen eteenpäin. Sanalla sanoen paikka ei ole kovin mykistävä, neonvaloja ja baareja. Drinkkibaarien joukosta löysimme yhden pubia muistuttavan paikan, joimme parit oluet ja kävelimme kadun päästä päähän. Yksi rivistö tyttöjä ehdotti meille mukavaa iltaa, kieltäydyimme kohteliaasti keskustelusta ja heti perään repesimme vieressämme avautuvaan upeaan näkymään. Hesburger! Kerros-hampurilaisen nimi näytti olleen Hesburg Hamburger.

Taksilla rautatieasemalle. Surkein kuski koko reissulla, ei ennakoinut ja ohitteli niin paljon kätevillä kaistanvaihdoillaan että kaikki meni meistä ohi. Lopulta päädyimme Viking Bariin, toisinto eilisestä mutta tällä kertaa baari tarjosi meille jekkupaukut. 20€ kahdelta tämä ilta, hinta näyttää puolittuvan.

Vuorokausi 5:
Aamupalan jälkeen päädyimme kalasatamaan jonka bileet olivat tosin jo herätessämme ohi. Taksimatkan ajoi symppis viidessäkymmenissä oleva nainen joka kuultuaan kohteemme arveli sen olevan aivan eri paikassa. Saksalaisella tehokkuudella hän soitteli jonnekin ja varmisti asian. Lopulta tuli se tärkein vinkki -"It's a U-boat. It has to be in the water. Walk that way". U-Boat museo oli todella vedessä eli rannalla makaava sukellusvene. Vinkkinä kaikille matkailijoille; Oikea varustus tuohon museoon on verkkarit. Talvitakki, reppu ja kamera kaulassa on miltein mahdotonta liikkua sukellusveneessä. Tämän museokäynnin jälkeen puski nimittäin hikeä. Varsinkin kun oli vähän lomafiiliksiä eilisestä, ja jalat rakoilla kaikesta kävelystä.

Sukellusveneestä siirryimme tehokkaasti Miniatyr Wunderlandiin, kävellen, koska Tomi navigoi meidät jatkuvasti taksien ohi. Pienoismallien parissa meni useampi tunti, ja päivä alkoi kääntyä illaksi. Lento kotiin olisi jo seuraavana aamuna joten lähdimme rautatieasemalle, kävellen, koska Tomi navigoi meidät taas kaikkien taksien ohi ja tutulla fiiliksellä olimme lopulta niin lähellä kohdetta, että taksin käyttö olisi ollut naurettavaa. Särky jaloissa ja pohkeissa sai isot miehet nauramaan. Maa missä taksien aloitusmaksu on 2,70e ja kilometrikorvaus ei juuri mitään sai meille rakot jalkoihin.

Rautatieaseman kautta IC junalla Bremeniin. Perillä oli ilta ja suoraan asemaa vastapäätä olevaan hotelliin. Aamulla olisi herätys 5.15 ja kentällä pitää olla ennen kuutta. WLANin kautta matkadokumentit kuntoon, hotellin respa tulosti ne oikein paperille ja taas isot miehet oli nukkumassa kymmenen aikoihin. Parit alas alakerran erittäin lämminhenkisessä irkkubaarissa, jonka pitäjä vieläpä oli irkku. Tässä baarissa summasimme koko reissun, ja jouduimme yksimielisesti toteamaan että näinkään pitkä aika yhdessä ei saanut kumpaakaan kiehahtamaan. Syömme samanlaisissa paikoissa, innostumme samoista asioista ja vaikka olemme käytännössä viikon katselleet toisiamme 24h vuorokaudesta niin kumpikaan ei myöntänyt toisen naaman ärsyttävän. Hyvä alku Euroopan tripille.

Vuorokausi 6:
Heräsimme 5.15 aamulla, ja molemmat olivat jo 5.30 taksin kyydissä. Saksalainen tehokkuus tarttui meihin isolla kädellä. Aamu-uninen oli kuljettajakin, noin varttitunnin taksimatka maksoi 13€, maksettiin kahdenkympin setelillä ja saatiin 15€ takaisin. Kauppa se on mikä kannattaa. Turvatarkastuksessa ei pienellä kentällä kauan mennyt ja kohta oltiinkin jo koneessa matkalla Suomeen.

Oli maanantai, Tomin loma loppui tunnin päästä ja minun vasta alkoi.

Heinäkuuta odotellessa.

It`s a Sunny day!

Oma ulkomaanmatkailu on jäänyt tosi vähälle, ja kun tätä reissua ruvettiin miettimään niin ei tarvinnut kauan harkita olenko mukana. Tämä porukka on saanut monet varmasti muuten laimeat bileet uusiin sfääreihin.

Oma autovalinta ei ollut millään tavalla harkittu. Olin asennoitunut jonkun kasarijapsin hankintaan. Listan kärjessä oli FA-korinen Mazda 323 farmari. Oli moinen talviautona 2007-2008. 1.5 isolohko, takaveto ja korin muotoilu vailla vertaa! Näitä ei kuitenkaan ollut markkinoilla juurikaan ja piti siis jättää se ajatus. Talvella 2010 tuli tarjolle moottorivikainen GB-korinen Mazda 626. Tuli puhetta töissä tästä reissusta ja elementtitehtaan paikkari heitti että voisi luopua ikuisuusprojektistaan. Kaasari tulvi, käynti vähän niin ja näin, pari mätäpaikkaa, ja jotain väljää palloniveltä tms. Ajatus moisella lossilla kruisailusta houkutteli, mutta oman motivaation vianetsintään tietäen jätin tämänkin. No oli tuon polttoainetaloudellisuuskin osasyynä.

Sitten tuli tämä tallin pihalla seisova beibe markinoille. Kampe alkoi kyllästyttää senaikaista omistajaansa ja lähti 50 euron korvausta vastaan. Pelastin tän palaamasta katuliikenteeseen. Joku hullu Haminalainen oli tulossa hakemaan tätä ja meinasi elvyttää. Oli kuulemma jäänyt samanlainen moottori ja laatikko jostain Primerasta ja oli istuttamassa niitä tähän.

Noh.. anyway. Ko. autolla käytiin hakemassa kardaani mun edelliseen pakuun Letkusta 2009 kesällä. Sen verran olin päässyt tutustumaan etukäteen. Kytkin luistaa kun kuormittaa lämpimänä, avain lähtee virtalukosta käynnissäollessa ja apparin parkki roikkuu. Virtalukko vaihtuu ja parkki jesarilla omaan koloonsa. Mietin vielä että mitä tuolle kykälle tekis. Käyn leimalla ja katon miltä se vaikuttaa. Jos luistaa kovin herkästi niin sitten joutuu ropaamaan. Korissa on kaikki punaisen sävyt, maali hilseillyt, lommoja kourallinen ja mätäpaikkoja vähän joka puolella. Senkin puolesta oiva peli tälle reissulle. Meinasin ottaa töistä talomaalia ja kiskoa telalla valkoiseksi. Logotarrat etuoviin ja jokunen sponssitarra sinnetänne. Vaan saas nähdä mitä se sanoo keväällä kun kaivan sen hangesta esiin ja käännän avaimesta..

Ryhmä Sorsanpoika

No niin, ajattelin hiukan kertoilla käyttökokemuksia tuosta tuulen-nopeasta sorsanpojasta.

Mähän aloin käyttämään sorsaa heti kulkupelinä, kun käyntihäiriö saatiin paikallistettua. Vika löytyi pyörijästä, josta oli päässyt virtapiikki läpi. Hansikalokerosta löytyi vanha jota hiukan sipasin hiekkapaperilla ja avot, käyntiinhän tuo pamahti.

Vielä siis oli selvitty halvalla. Uutta osaa hakemaan motskanetistä (huimat3,50€) ja ai että kun meno maittoi hetkisen.

Pakkaset ja ryypytys teki sitten tenät yhdelle tulpalle, joten kaikki vaihtoon. Ei vieläkään ahdista varaosahinnat. :) Bensankulutus oli päivän verran aika huima, 20 litraa meni 20 kilometriin, puuh.

Kuskinpuolen ajovalon lasin sorsa päätti lämpötilanvaihteluista suivaantuneena pudottaa, kun lähdin tallilta yhtenä iltana.

Neitsytmatka suunnattiin Hyvinkäälle, ja reissusta selvittiin kunnialla jopa takaisin kotiin Turkuunkin. Seuraava pidempi matka oli Turku-Tampere-Turku, ja tämäkin reissu kunnialla läpi.

Kilometrejä on nyt kertynyt hiukan vajaa puolet reissun suunnitellusta ajomatkasta.

Tuntuu herättävän hilpeyttä (ja kateutta) kanssa autoilijoissa. Millon osotellaan sormella ja nauretaan, milloin ihan vaan jäädytään ja tuijotetaan. Hassua kyllä isot ja uudet autot tuntee palavaa halua polkea valoista, ei kyllä ymmärrä.

Maskotti tikru roikku hetkisen takapuskurin alla, mutta joku tunsi suunnatonta poistamisen tarvetta, ja viilsi kiinnitysnyörin poikki.

Kuvankaunis komentosilta.

Don`t Fuck with the duck!!

Opel Corsa vm. '85. Team Sorsanpoika ja fiilistelyä

Tällaisista reissuista on puhuttu aina, mutta yhtä usein ne ovat jääneet vain puheen tasolle. Kun kuulin tästä ensimmäisen kerran, en ollut vielä ehtinyt lukea DNSF:n foorumilla olevaa topikkia. Koko matkan ajatus sekä etenkin lopullinen kohdemaa varmistivat sen, että olin valmis lähtemään reissuun ja kiire oli kova päästä lukemaan mitä internetissä tästä kirjoitellaan. Alkuun ajattelin, että tälläkin kertaa on vain paljon puhetta, mutta hyvin nopeasti alkoi vaikuttaa siltä, että tällä kertaa nämä hullut ovatkin tosissaan, minä mukaan lukien. Se tässä porukassa onkin parasta, mitä hullumpi idea, sitä varmemmin se toteutetaan.

Ajatuksena oli, että jos ja kun sopiva auto tulee myyntiin sellainen ostetaan pois. Macce76, joka on tämän auton toinen kuski, surffasikin netissä sen verran ahkerasti, että löytyi auto, jossa oli leimaakin tulevalla elokuulle asti. Ongelmana oli auton hinta, joka oli alkujaan 600€, eli 100 euroa yli sovitun. Pari päivää tästä ja auton myyjällä oli mennyt hermot ja auton hinta oli tippunut 100 euroon! Ei muuta kuin soittoa myyjälle ja autoa katsomaan. Myyjä asui melkein naapurissa, noin 500 metrin päässä, joten autoa oli helppo mennä katsomaan.

Niinpä hetken päästä olimme pimeällä parkkipaikalla, tolkuttomassa pakkasessa katsomassa autoa, joka ei käynnisty. Oli kuulemma sammunut ajosta, eikä myyjällä ollut mielenkiintoa alkaa sitä korjaamaan eikä liioin tietoa mikä olisi vikana. Näin ollen totesimme, että auto on juuri sopiva ja kaupat sovittiin parin päivän päähän.

Pari päivää myöhemmin kävimme hinaamassa Sorsan kotiin. Ja on se vaan komia!

Auto saatiin suhteellisen helposti taas käyntiin ja se onkin ollut Maccella ajossa jo liki kahden tuhannen kilometrin verran. Itse olen Sorsaa ajellut vain pariin otteeseen. Jälkimmäisellä kerralla pakkasta oli noin 20 astetta ja autossa on minulle mystinen käsiryyppy. Yhdessä autossa aikaisemmin olen sellaista joutunut käyttämään ja tämäkin noin 8 vuotta sitten. Arvata saattaa, ettei homma mennyt ihan putkeen ja onnistuinkin tukehduttamaan auton noin sadan metrin päähän kotoa. Eikä niin millään käyntiin! Loppujen lopuksi sain auton taas käyntiin ja pääsin jatkamaan matkaa.. Kaipaa ehkä pientä totuttelua tuo käsiryyppy...

Nyttemmin Sorsalla on jo hinattu käyntiin perheen varsinainen käyttöauto, joka jostain syystä ei eräänä päivänä vain käynnistynyt. Voisi väittää, että Sorsa on jo ollut vähintään hintansa arvoinen. Ja se sisusta! Se on niin komea, että jo siitä olisi voinut maksaa satasen.

Reissua odotellessa,

Don't fuck with the duck!

Autolla Eurooppaan eli reitin valinnan hankaluus

Nopealla mietiskelyllä laskin tällä hetkellä autoja olevan peräti yhdeksän ostettuna, ja näistä useimmat tulevat tässä blogissa esittäytymään kunhan saavat sen tarvittavan boostin alkaa juttua kirjoittamaan. Yllättävän paljon reissumme onkin kerännyt huomiota, pääsääntöisesti Citroen harrastajien parissa. Tällä hetkellä niitä on valitettavasti vain yksi, mutta eri foorumeiden mukaan se tulee onneksi varmuudella pääsemään perille. Takatila on suuri kuin teollisuushalli, joten mahdumme melkein kaikki kyytiinkin jos on tarpeellista.

Reissuun on vielä sen verran aikaa, että reittivalinta aiheuttaa liikaa tuskaa. Asiaa ei varsinaisesti helpota se, että keskustelua käydään internetissä jossa kuka tahansa pääsee heittämään oman kommenttinsa väliin. Onneksi lähtöpaikka ja maalipaikka on tiedossa, ei mene sentään aivan pelkäksi vääntämiseksi. Näin ollen isompia päätöksiä ei ole kovin montaa. Ensimmäinen ristiriita ratkaisee alkumatkan, eli laivalla Saksaan vai Ruotsiin? Voittava mielipide lienee tällä hetkellä Ruotsi. Ajamaanhan sinne lähdetään vaikka meren yli oikaiseminen antaisi helposti yhden päivän lisää heilua etelämpänä.

Jotenkin tuntuu, että Euroopassa on kaksi typerän tylsää maata, eli Saksa ja Ranska. Molempien kiertäminen aiheuttaa varmuudella aikatauluongelmia. Saksa sisältää paremmat tiet joten se tullaan suurella todennäköisyydellä vetämään Tanskasta asti suorinta tietä täysiä läpi aina Sveitsiin asti. Ainut poikkeus, iso sellainen, voi olla Nürburgring, tarkemmin sanottuna Nordschleife. Sveitsissä nähdään hieman isompia mäkiä, epäselvää onkin mennäänkö mahdollisimman yli vai ali. Italiassa odottaisi motoristin unelma, eli Stelvio Pass. Italiassa osuisi kohdalle pari muutakin läpiajon arvoisia tuppukyliä, kuten Milano.

Ranska tykitetään mitä luultavimmin rannikkoa pitkin läpi aina Espanjaan asti. En voi kieltää, etteikö Monacon katuradan maisemat kiinnostaisi ja uskon puhuvani tässä nyt kaikkien puolesta. Autot parkkiin ja jäätelölle. Mitä tulee rajanylitykseen Espanjan puolelle, niin uskoisin että silloin tuntee olevansa melkein jo perillä jos sinne kukaan edes pääsee. Jäljellä on silti järisyttävä neljännes koko kilometrimäärästä. Espanjan rannikolle osuu hyviä paikkoja melkoisesti, puhumattakaan että sitä Välimerta on jo tässä kohtaa ajettu käytännössä tuhansia kilometrejä. Melkein rantaloma kun sopivasti pysähtelee.

Todellisuudessa me ei paljon pysähdytä, juodaan piristeitä ja valvotaan liikaa. Etsitään koko yö majapaikkoja vain, että pääsisimme taas aamulla lähtemään eteenpäin. Reissuun lähtee valtava määrä ihmisiä, kaikilla on omat sopimukset kesälomista ja näin ollen kaksi viikkoa on todettu riittävän. Kolmen, suorastaan nopean, auton letkassa vastaava kilometri määrä on tullut koettua ja sen kokemuksen perusteella kiire tulee. Jos ei tule niin eiköhän me mestat löydetä, ja jotain tekemistä ennen paluulentoa. Onnistuu!

Gibraltarilla ei ole varmaan yhtään mitään, mutta tuleehan käytyä.

Palautetta saa aina toki antaa.

Edellinen kirjoitukseni on herättänyt nettifoorumeilla keskustelua ja ihan hyvä niin. Tässä muutamia vastauksia. Hydrauliseen alustaan tottumattomalle nokan äkillinen putoaminen vauhdista lähes aiheutti ns. lusikallisen kuraa -efektin. En tiedä pitäisikö alustan toimia näin, mutta tässä toimii. Muutenhan tuo keinuu kuin valtamerilaiva ikään, joka lienee tehtaan alkuperäinen tarkoituskin. Onnekseni en ole toistaiseksi ollut taipuvainen matkapahoinvointiin.

Akun navan korjaus oli kyllä nopeiten suoritettu surauttamalla päälle itseporautuva. Jos patentti ei kestä on hanskalokerossa useampi samanlainen ruuvi jatkokoulutusta varten. Henkilökohtaisesti eniten ihmetystä aiheuttaa se seikka miksi koko kenkä on alunperinkin väärän kokoinen? Linjatyömies kumonnut aamuviinimukinsa jatkoksi koko pullon? Normaalin näköinen akkukin näyttäisi olleen paikallaan jo pitkän tovin.

Tämä blogi on tottakai kirjoitettu hieman kieli poskessa, mutta koko juttu on totisinta totta eikä mitään ole itse keksitty. En todellakaan kuluttaisi useampaa sataa euroa tällaiseen mielenköyhään kulkupeliin, jota inhoan jo valmiiksi, jossei siitä mitään hyötyä olisi. Sehän olisi yhtä järkevää kuin maksaisi vaikka asuntolainaa pois pikavipillä. Ainakin erilaista, mutta ei järin taloudellista? Tässä tapauksessa hyötynä pidän taatusti ikimuistettavaa laitetta ja matkaa ystävien kera mahdollisesti läpi koko euroopan. Parhaassa tapauksessa saan auton romutettua tai myytyä määränpäässä ja tienaan ehkä osan lentolipun hinnasta takaisin. Ainakin toivon näin. Jos cittari aiheuttaa positiivisen yllätyksen ja vie perille asti lupaan kehua laitetta vuolaasti seuraavalle omistajalle. En kuitenkaan itse usko perille pääsyyn kuin ehkä jonkun toisen matkalaisen kulkuneuvon takapenkillä. Mutta taatusti yritetään ainakin.

Kokemuksia minulla on isosta läjästä mitä sekalaisempaa muutaman satasen talviautoa ja tällä kunniatikapuulla arvostan bx:n tällä hetkellä samalle tasolle ensimmäisen korin etuvetoasconan kanssa. Sitä autoa ja sen oikuttelua kestin kaksi viikkoa. Aika näyttää kuinka käy sitruunan kanssa, mutta takuuvarmasti on luvassa mielenkiintoinen reissu. Jos haluatte auttaa team sitruunan perille pääsyssä, arvon lukijat, voitte vaikka antaa solidaarisia korjailuvinkkejä? Näitä arvostavat varmasti muutkin autokunnat. Autoharrastajiahan tässä kuitenkin ollaan kaikki. Ja valtiovallan rokotuskohteina varmasti - merkkiin katsomatta.