maanantai 6. kesäkuuta 2011

Maine kasvaa vauhdilla

Romulla Välimerelle -projektin toteutus lähenee, lähtijöiden into kasvaa ja taustajoukkojenkin kiinnostus osoittaa kasvun merkkejä. Tämän blogin lukijamäärät ovat jyrkässä nousussa ja sehän ei haittaa meitä ollenkaan. 10 tuhannen lukijan raja rikottiin 8 päivää sitten ja nyt ollaan jo hyvän matkaa kolmannellatoista tuhannella. Nyt kannattaa viimeistään alkaa seuraamaan valmistautumista tarkkaan, ollaanhan tässä toteuttamassa ylettömän typerää mutta samalla erittäin kiinnostavaa ja monille ainutlaatuista tempausta. Itsellekin homman kokonaisuus alkaa hiljalleen valjeta ja se vain lisää poltetta päästä tien päälle. 26 päivää on ikuisuudelta tuntuva aika odottaa reissua jonne on halunnut tosissaan lähteä jo joulukuun 21. päivästä viime vuoden puolella (päivä jolloin Kirsikka siirtyi omistukseeni). Joko mennään?!

Kevään mittaan reissustamme on ollut puhetta muutamissa alueellisissa ilmaislehdissä mutta muilta osin suuren yleisön tietämys on ollut hyvin rajattua, johtuen varsinaisen tiedottajan puuttumisesta ja myös siitä että periaatteen tasolla emme julkisuutta reissulle tarvitse. Se ei ole meidän motiivimme reissulle kuten esim. "Kaivuri-Mutasella" taisi olla, me lähdemme matkaan seikkailemaan ja pitämään hauskaa. Toiselta kannalta ajateltuna ei julkisuudessa ole odotettavissa olevia lieveilmiöitä, ja jos joku nauttii reissumme seuraamisesta niin sehän ei ole meiltä lainkaan pois. Päinvastoin, olen henkilökohtaisesti erittäin hyvilläni jos meille hauskat kommellukset antavat viihdettä myös muille.

Eilen sunnuntaina oli se päivä kun reissustamme mainittiin ensimmäistä kertaa valtakunnallisessa mediassa. Kiitos tästä kuuluu Arto "Leiska" Leinoselle joka vei juttumme radio SuomiPopin viikonloppuohjelmaan jota juontaa. Leiska on tuttu useille reissuun lähtijöille ja yhdistävän harrastuksen parissa asia tuli puheeksi menneenä viikonloppuna. Kuulemma tarinastamme oli kiinnostuttu myös muualla kanavan toimituksessa, jatkoa mahdollisesti seuraa. Ohjelmassa oli mukana Liikkuvan Poliisin tiedottaja (nimi ei jäänyt mieleen) joka uskoi etenkin Reinikaisten Saabin selviämiseen määränpäähän ja tarvittaessa takaisinkin. Mainitsi lisäksi että jos kyseessä olisi automaattivaihteinen malli, ei sillä tulisi liian kovaa ajettua. Reinikaisten yksilössä on kuitenkin manuaalivaihteet joten ei hätää sen puoleen. :)

Hitto, 26 päivää. Miten tässä malttaa odottaa siihen asti?

Ai niin, viikonloppuna tuli bongattua reissuun lähtijöitä Alastarolla edustushommissa. Mukana oli porukkaa niin ryhmä Kirsikasta, Sitruunasta, Reinikaisista ja vielä nimeämättömästä Fiat Tempran tiimistä. Seurue saapui (ja myös lähti) asiaankuuluvasti reissuauto Saabilla, yhteensä viisi henkeä jousilla oli ja tunnelma oli selkeästi tiivis.

1 kommentti:

  1. Team Sorsanpoika oli myös mukana menossa! Toki ei Saappaan kyydissä, mutta kuitenkin :)

    VastaaPoista