Ranskis alkaa olla valmis tositoimiin

Täällä alkaa kunto ja varustelu olemaan aikalailla valmista. Hydevuotoja on ollut kohtalaisen jatkuvasti, mutta nyt on viimeisten paikkausten jälkeen ajettu n.300km ilman tippaakaan asfaltilla pysähdysten aikana. Eurooppalaisia sääntöjä on tutkittu ja nyt on greencard tilattu vakuutusyhtiöstä, ensiapulaukku hankittu ja FIN-tarra lyöty perseeseen kiinni. Huomioliivit löytyy kans ja ehkäpä pieni sammutinkin joutaa mukaan reissuun.

Myynti-ilmoituskin löytyy Nettiautosta: http://www.nettiauto.com/citroen/bx/4053848 Vaikka reissun eräs tarkoitus onkin parantaa Suomen autokantaa viemällä vanhoja romuja pois täältä, niin en panisi pahakseni vaikka joku sen takaisinkin ajaisi.

Olen siis ottanut tämän monen muun osallistujan tavoin päätoimiseksi käyttöautoksi. Työajoja tulee arkisin päivittäin. Ihan ekalla kerralla kun tää oli töissä mukana matkanteko tyssäsi kahdesti, kuten aiemmin jo kertoilin. Kerran sain kans työntöapua mäkistarttiin, mutta muuten onkin mennyt sitten ihan mukavasti. Kilometrejä on kertynyt jo vajaa pari tuhatta ja viha/rakkaus –suhde on syventynyt. Selkeästi tällaisella alle 500e romullakin tulee toimeen tarvittaessa. Suuresta osasta reissuun lähtijöistä mulla on kuitenkin sellainen kuva, että he ajavat jatkuvasti ns. ”suuritehoisilla” autoilla. Tämä on siis oiva palautus maanpinnalle tavallisten, reilusti alle 100 hevosvoimaisten autojen omistajien joukkoon. Toisaalta jos teen BX:llä tavallisen ripeän kiihdytyksen liikennevaloista tavoitenopeuteen, niin suuri osa autoilijoista jää silti kauas taakse. Taloudellinen ajotapa on siis selkeästi ihan vieras käsite suurelle osalle ajavaa väestöä. Tosin se jonon ensimmäinen pintakaasuttelija voi pilata kymmenen perässä ajavan strategian. Sivuraiteelle meni komeasti, mutta viimeisimmät 3 tankillista BX:llä on mennyt kulutuslukemilla 7,3; 7,6; 6,7. Viimeisin Vianorilta saatujen kapeampien renkaiden kanssa. Tämä sisältää aika sekä kaupunkia että maantietä. Tulevalla reissulla voi sitten matka-ajossa pihistellä ehkä lisääkin.

Mitä enemmän kilometrejä mittariin tulee sitä luotettavampi fiilis syntyy tässä samalla. Vielä pari viikkoa aikaa ajaa sitä testiä. Toivottavasti kaikki mahdolliset viat tulevat esiin ennen heinäkuuta, vaikka tuskin niitä enää tulee, tää on luottopeli. =)

Datsun Cherry - illaksi kotiin

Tänään maistelin hieman tulevaa seikkailua vaikka pysyinkin kotimaassa. Tarkoitus oli hakea Cherry Tampereelta, ottaa auto hellään huomaan ja tehdä parit pikku jutut siihen jos aikaa riittää. Ei tämäkään ole välttämättä noin yksinkertaista.

Task 1: Mene Hyvinkäältä Tampereelle ilman omaa autoa
Aloitin seikkailuni yli 30 asteen paahteessa kotikaupungissani Hyvinkäällä. Viikonlopun olen viettänyt muualla kuin koneen äärellä, joten aloin suunnittelemaan hyvinkin yksinkertaista junamatkaa vailla minkäänlaista käsitystä siitä, että joku talipallo piripää on käynyt polttamassa jonkun kopin ja junaliikenne takkuaa sen takia oikein kunnolla. Tämän episodin takia jouduin matkaamaan ensin Riihimäelle kumipyörillä. Ostin sieltä matkan vailla paikkalippua, ja loikkasin Pendolinon kyytiin jonka VR ystävällisesti pysäytti poikkeuksellisesti Riihimäen kauniille rautatieasemalle. Ilman paikkalippua oli itseasiassa ainut palvelutaso joka oli edes tarjolla. Luonnollisesti tiedustelin mahdollisuutta Business luokkaan, langattomaan internettiin sekä juoma/lounastarjoiluun. Olen joskus nähnyt tästä mainoksen. Se mainos oli huijausta.

Ennen kyytiin loikkaamista vietin tunnin ja viisitoista minuuttia laiturilla, polttavan auringon alla ja tupakkia imeskellen. Aika oli pitkä koska seuraan liittyi yli 70 vuotias, sukulaisiaan vihaava ja siideriä nappaileva naisihminen. Junien aikataulut olivat VR:n surkean tiedottamisen takia hyvin pimennossa, ilman teknologiaa ja nettiä en olisi itsekään selvinnyt paikalle oikeaan aikaan. Tämän myös aisti kyseisestä naishenkilöstä, joka viiden minuutin välein pisti palamaan ja kysyi varmuuden vuoksi joka kerta onko hän oikealla laiturilla. Mieltäni helpotti myös hänen halukkuutensa seurata minua niin löytää varmasti oikeaan junaan.

Juna tuli ja päätin välittömästi eksyttää uuden ihailijani. Lähdin junan peräosaa kohti, ja heti junassa totesin sen olleen tyhjä arpa. Ilman paikkalippua täpötäydessä junassa. Junassa jossa kukaan ei hymyillyt. Siirryin keulaan päin ja naurahdin melkein ääneen kun bongasin em. täti-ihmisen istumassa uuden uhrin kanssa. Istahdin vapaalle penkille, luovutin sen heti perään jollekin hyväosaiselle jolla oli paikkalippu. Istahdin seuraavalle penkille, ja luovutin sen Toijalassa nuorelle naishenkilölle joka käytti pitkiä kalsareita hameen alla. Typerän näköistä.

Lopulta Juna saapui kohteeseensa, ja tiimikaverini oli jälleennäkemisen riemua hehkuen minua vastassa. Istuin Stageaan, ja karautimme jonkun käsittämättömän surkean Regee Rekan soidessa suoraan tukikohtaan.

Task 2: Tutustu kalustoon
Cherry kiilsi auringossa miten mikä tahansa ruosteinen romu nyt ikinä kiiltääkään. Miltein mataksi haalistunut maalipinta, pintaruosteet ja natiseva olemus on juuri sitä mitä itse tältä reissulta juuri kaipaan. Auto jossa on sitä vanhaa kunnon luonnetta. Sitä luonnetta ei ole ollut tässä autossa uutena, se tulee historiasta ja iän tuomasta patinasta. Cherry on vuonna 1980 ollut samaa huttua kuin Avensikset, Citroen C5:set tai vaikka sitten Passatit ovat nykyään - harmaata massaa jollaisen autoa tarvitseva keskiluokka ostaa. Cherry on japanilaiseen tapaan pelkistetty, autossa leijuu sellainen mummola ödööri ja penkit on läsähtäneet yli 30 vuotisen taipaleen aikana lyttyyn. Jouset ovat yksinkertaisesti luovuttaneet, ne vaan eivät kestäneet enään.

Yllättävää kyllä, mutta autossa ei ole kapistusta joka ei toimisi. Jopa pyyhkijän viiksessä olevat säädöt pitivät paikkaansa. Harvassa nykypäivän autossakaan tihku säädetään samalla tarkkuudella kuin tässä, listalta löytyy 4, 6, 8 ja 12 sekuntia. Tasan! CD-soitinkin löytyy, sisällä oli tuntemattomaksi jäänyt levy joka varmasti viihdyttää useita tunteja reissun päällä. Kokeilimme kaataa etupenkit, ja totesimme niiden olevan vallan mainiot pieniin, tai vähän isompiinkin nokosiin. Kokeilin myös takapenkkiä, sitä ei ole tarkoitettu ihmiselle jolla on, noh, polvet.

Koeajo paljasti auton todellisen kyvykkyyden. Olin jo valmiiksi päättänyt auton olevan aivan perseestä. Se ei ollut. Siis se ei todellakaan ollut perseestä vaan puski eteenpäin kuin juna. Ohjailu onnistuu parilla sormella vailla kauhua. Tehoa kaipaisi kyllä lisää, satasen jälkeen kaasupolkimen painelu ei enään juurikaan vaikuta vauhtiin. Ajomelua toki on, mutta matkavauhdissa puhelimeen puhuminen ja kaverin kanssa keskusteleminen onnistuu ilman huutamista vallan mainiosti. Koin oloni jopa mukavaksi Cherryn ruorissa. Tämä homma toimii.

Mukana ollut Team Leppis eli Nissan Micra kiusoitteli tehopainosuhteellaan. Kostin moisen kukkoilun ajamalla Micran perään, vieläpä suoraan poliisimiesten katseiden alla. Tilanne ei aiheuttanut toimenpiteitä.

Task 3: Aja Cherryllä Tampereelta Hyvinkäälle
Kebab 14 jälkeen oli aika lähteä kotiin. Tampereella paistoi aurinko, mutta etelässä näkyi uhkaavat sadepilvet. Kiinnitin turvavyön, ja annoin 1.2 litraisen työntötankomoottorin laulaa. Nostin matkanopeuden noin sataseen tunnissa. Meteli ikkunoiden suhistessa oli infernaalinen, mutta päätin olla välittämättä siitä koska vaihtoehtona olisi huono sauna. Kaikesta huolimatta olin rento, pirteä ja huomasin jopa hieman makaavani penkissä. Samalla eteeni kiipesi valtava ukkospilvien sisään kiipeävä sateenkaari. Tuli uskomattoman hyvät vibat, mä olin kuitenkin Valkeakoskella ja Cherry pistää nyt jo herkistelemään.


Tästä mainiosta ilmiöstä sain jonkinlaisen kuvankin.


Tästä harmoniasta ja rauhallisuudesta minut palautettiin takaisin tälle Tellukselle silmänräpäyksessä. Ehdin ajaa vain hieman Valkeakosken alapuolelle kun taivas repesi täydellä voimallaan. Kolmostien syvät urat täyttyivät vedestä, niin myös tie niiden ympäriltä, ja Cherry nousi useasti vesipatjan päälle herättäen rennon kuljettajan haaveiluistaan. Ajan paljon, noin 60 000km vuodessa, ja harrastan lajia jossa vien autoni jatkuvasti pidon äärirajalle. Salamat, tuuli ja rankkasateet on jotain mikä ei omassa käyttökulkineessani saa minua koskaan hätkähtämään. Hyvät renkaat, teknologia ja nykyaikaiset turvallisuusvarusteet antavat minun ymmärtää, että kaikki on hyvin vaikka ei olisikaan. Cherryllä ajaminen teki sen sijaan nöyräksi, se kertoi minulle ratin välityksellä mitä tien ja renkaan välissä todella tapahtuu. Keltaisen valon vilkuttelun sijaan tämä 30 vuotta vanha auto laittoi minut tekemään kaiken sen jonka prosessorit, piirit ja väylät tekevät nykyajan autoissa. Jokaisen autokoulua käyvän nuoren kuljettajan pitäisi kokea tämä sama mekaanisuus. Perstuntemus lienee oikea sana. Ihan vain siksi, että nuoret käsittäisivät mitä nykyajan autot heidän puolestaan tekevät, ja kuinka se auto sen tekee. Sitä ei opi kuin sulkemalla järjestelmät, ja sitten toistamalla, ja toistamalla ja vielä kerran toistamalla suoritus. Kunhan valtio antaisi meille lisää moottoriratoja missä sitä autonhallintaa toiston kautta opettelisi.

Pahin näytti olevan takana päin vaikka sade vielä jatkuikin. Seuraava koettelemus kohtasi moottoritien rampissa reiluhkon kolinan säestämänä. Moottorijarrulla kuuluu kova pauke auton takapäästä, naureskelin tilanteelle hetken mutta hetken päästä oli pakko hyökätä rankkasateeseen tutkimaan tilannetta. Kirsikasta oli pettänyt pakoputken kannakkeet, ja putki hakkasi maata vasten. Korjasin vian nopeasti, ja karautin huvittuneena kotiin. Lienee syytä keskittyä putken kiinnitykseen ennen reissua.

Illaksi kotiin on siis jotain mitä Cherry teki.

Team ISTUIN valmistautuu rähinään! :D

Kesä hiki kuuma ja kostea... Armas seattini jonka kanssa yhteinen taival alkoi jo reilu kolme vuotta sitten Suomen turusta. Ostin sen vapun aikoihin koska varkaat tarvitsivat civikkiäni lainaan ja jollain oli töihinkin päästävä. Tuolloin nopeisiin liikeisiin tottuneena selasin nettiauton halpikset osastoa jäätävällä haukansilmäisellä varmuudella. Kappas kolmen sadan pyynnillä katsastamaton seat toledo vuosimallia 92... ja vieläpä raisiossa! Olipa vielä varustettu kaikilla sähköleluilla mitä espanjolat on lisenssillä saaneet "wolkkariinsa" laittaa. (ei nyt ilmastointia kuitenkaan)
Alla oli vielä nämä silloin huippukuntoiset pinnatut ekoturbon nastapallot, käynti oli mitäsattuu ja leima oli lipsahtanut omistajaltaan pitkäksi kun käsijarru ei herkkyydessään ollut pitänyt autoa pihamäessä ja komistus oli valunut ovi auki lyhtypylvääseen. No meikäläistäpä ei pienet pintanaarmut haitanneet ja muistaakseni puolentoistasadan kohdalla lyötiin kättä päälle ja tehtiin paperit.


Katsastuksesta sain seatin läpi vain jarruletkun vaihdolla ja yllättävää kyllä päästötkään käytihäiriöstä huolimatta olleet tarpeeksi pielessä että olisivat hylkyä aiheuttaneet. KAUAN sitä nykimisen aiheuttajaa etsittiinkin, vaihdettiin tulppaa, puolaa, ropattiin alipaineletkuja, ruuttaa ihmeteltiin kunnes vika lopulta löytyi. Kaasuläpän asentotunnistinvastus oli kulunut kaasun alkupään asennon alueelta ja ruisku suhutti suuttimesta maksimaalisen kakkuannoksen aina sopivalla kaasuläpän asennolla vaikka läppä olikin miltei kiinni. Puolenkymmentä ykspisteruiskua läpikäytyäni löysin yhden missä oli liukupinnat siinä kunnossa että sen kehtasi laittaa paikoilleen... ei sillä ettäkö ne ulkoisesti samat osat olisi muutkaan käyneet sijoilleen... saatika että kyseistä "potikkaa" olisi varaosana saanut tuollaiseen 18rp kone-harvinaisuuteen! Nykiminen loppui mutta joku on koneessa lopullisen pielessä kun tyhjäkäyni jäi rallieskortti höpötykseksi. No kovaa ajoo vaan sitten. Ja kaikesta huolimatta kulutuslukemat on siis todella kohtuulliset, kuuden ja kahdeksan litran väliin on tainnut mahtua kaikki sadat kilometrit mitä olen seatillani ajanut. Kaikkiaan taitaa 40 000km yhteistä matkaa olla jo takana!

Kolmekymmentä tuhatta ja pari öljynvaihtoa myöhemmin kesän lopulla jo tamperelaistuneelle seatilleni tapahtui se mitä jokainen seatkuski pelkää... Moottoritie oli kuuma, ajamisen nautinto niin makea kuin ollavoi ja autosta loppu käyminen. Ei STANA... kipuna hukassa! No kaveri haki töihin ja otin jo taas kunnossa olevan luottoratsuni, kasiysi civicin takaisin ajoon. Seatti hinattiin siskolikan pihalle nokialle odottamaan korjaustoimenpiteitä. Sitä se sit viikkokaudet odottikin kunnes sain ostetuksi uuden sytkäboxin, mallia motonet ja hintaa kolmekymppiä! Ei löytynyt kipinää ei... heitin hanskat naulaan ja seat makasi metrin hangessa sitten seuraavan talven, vajosi maaperään ja jarrut jäi jumin, akku kuivi ja muutenkin pieni homemainen tuoksu tuli kuljettajan seuraksi.

No vuosi sitten keväällä kun oli työpäivän jälkeen "joutoaikaa" hinattiin työkaverin kanssa seatti vastoin kaikkea tieliikennelakia, civikillä, lyhyellä narulla ja ilman minkään valtakunnan valoja pitkin poikin tesoman kautta lielahteen ainosataan nippusiteillä takaspoikkaan sidottu varoituskolmio "valona"!

Tarkempiin tutkimuksiin siis. Ei kipinää... hall-anturi uusiksi... taas meni kolmekymppiä... kyllä auton pittäminen on KALLISTA... ei kipinää... sit leikkas kun mittasin uudesta tarvikepuolasta vastusarvon. HEUREKA 1,26... Autodata kun antaa ohjearvoksi 0,8-1,2. Tämä selitti sen että kipinää ei tullut. Uusikaan hall-anturi ei jaksa antaa tarpeeksi käskyä puolalle. Vanha motonetmallin hallihan toimi vuodenpäivät, eli ei se aina paha asia ole että kiinassa osansa teettävät. Romukopasta sitten löysin vanhan ruiskumatun puolan... taisi olla Maccen mustasta romukasasta alunperin peräisin kun jotain paskaa yritin sillä joskus aiemmin käynnistellä! Ja niin alkoi seat taas höpöttämään tutulla vaappuvalla tyylillään. Hiukan ajoa, leima lappuun ja baanalle taas. Nyt oli jo katti viimeisillään ja päästölappua varten piti tehdä vartti viidessätonnissa töitä että meni rajoihin.

Siitä asti tähän kevääseen seatti tuli moitteettomasti parin sadan kilon työkalut peräluukussa aina minne sitä kuskinpaikalta käskettiin. Latauksen merkkivalon toiminta oli sit päässyt jossain vaihessa lopumaan ja tänä keväänä sitten ihmeteltiin kun virta loppuu kokoajan. No sehän ei ladannut lainkaan. Taas seisahtui seatti ja nyt sain työkaverilta nopeammin selkeästi uudemman vm. 93 mazdan tilalle kuin seattiin uuden laturin. Vanha kun oli mennyt siihen kuntoon että hiilet oli uponneet liukurenkaisiin viisi milliä. Ja ei kuulu tapoihin ostaa tilalle uutta autonhintaista laturia. Niinpä romikselta löytyi vaihtolaturi. Se hiilennysineen kiinni ja taas kukkuu. Nyt mietityttääkin jaksaako ne nysät koko reissua vai pitääkö taas kolmekymppinen sijoittaa. btw. aiemmin mainittu käytetty laturi oli jo 40€ eli on näitä kymppejä pitänyt tähän hakata tasaiseen tahtiin... noin kymmenen ekua per ajettu kuukausi. Ihan sopivasti siis.

No sit tähän päivään. Viimeviikolla tein sen mitä olin pari kuukautta ajatellut. Autohan oli seisonnassa ja mazdan ostamisesta ja parista kaverille lainatusta viikosta alkaen, joten aikaa olis kyllä ollut! Onneksi sain sentään leimaamisen hoidettua ennen seisontaan laittoa! Nyt jos koska oli päästölappu tiukassa. pihalta löytyneet katinpalaset vasikoi että heikoilla mennään jo. No kierroskikkailua ja kivasti mitattiin taas (miltei) kelvollisia arvoja.

Sitten taas pari kuukautta pihalla ja rysäytin seattini käyntiin... tai ainakin yritin. No akkuhan siitä oli kuiva... hieman apuvirtaa ja siitä se lähti sen kummemmin miettimättä. Tienoo täyttyi sinimustasta savusta ja tuprutus jatkui vielä seuraavan kymmenen minuuttia. On kai vähän renkulat ja kumet koneesta vähän jumissa. Se ei tahtia haittaa... autohan suorastaan huutaa pääsyä baanalle! Vettä tihkuu termarikotelosta mutta uutta en hanki vaikka muovinen onkin. Ennemmin tungen järjestelmään sementtiä ja kananmunia. Jälkimmäinen on korjauksena kiva ellei lämppärin kenno ala valskaamaan. Sit autossa haisee muukin kuin hiki ja rekkamiehenpastillit. Ja tässä autossa hiki tulee... lämmintä tulee kokoajan... ei täysillä mutta kai se lämppärinventtiili päästää välistä sen verran kokoajan että hytissä tarkenee!
Eturenkaista tein jo kesäversiot... takarenkaista tulee kunhan kämmenpohjan rakko paranee.

Varustelu alkaa ja jatkuu.... kattotelineet tarttis jostain keksiä mutta hitsaan vinkkelit kattoon kiinni jos ei jotain sopivia löydy. Ja ei varmaan löydy, seatissa kun on jotkut merkkikohtaiset viisaat laitteet vaatimuksena kattolistoista löytyvien luukkujen perusteella. Pitäähän ne paris-dakar keissit ja pari varapalloa saada katolle oikein roadtriphengessä!

Näin se homma siis etenee... heinäkuuta odotellessa... !

Outo kolina etupäästä.

Eräänä kauniina kesäpäivänä partioidessani ex-poliisi-saballa Hämeenlinnan moottoritiellä, kantautui nappikuulokkeista soivan Jaakko-Tepon äänen yli outo kolina. Voimakas ääni säikäytti pahemman kerran, ja mieleeni tuli jo kauhu-skenariot, kuinka juuri uusittu vetari katkeaa ja keskeyttää matkanteon. Kaasu ylös ja nopeuden tiputus n. 100 km/h vauhtiin; kolina vain jatkuu. Aloin jo etsiskellä sopivaa levähdyspistettä tai ramppia, jossa voisin ihmetellä kolinan alkuperää tarkemmin. Auto ei kuitenkaan tärissyt, ei pykinyt mitenkään ja vedotkin oli tallella, joten rohkenin pienellä riskilläkin jatkaa matkaani pysähtymättä kolinan jatkuessa. Luotto Saabbiin on kova.


Jaakko-Teppo jatkoi trubaduurimaiseen tyyliinsä, kunnes laulun keskeytti saapuva puhelu. Helleaallon tuoman kyttähien takia olin ruuvannut ikkunat täysin auki ja kääntänyt pöheltimet täysille. Mekkala oli kabiinissa niin hurja, että veivasin ikkunat ja puhaltimet pienemmälle, jotta kuulisin puhelimen kaiuttimesta edes jotain. Kaveri se sieltä soitteli työasioissa. Asiat saatiin sovittua ja puhelu lopetettiin. Puhelun jälkeen havahduin siihen, että kolina oli kadonnut.


Vaikka kyseinen kamu onkin aika kova sälli autoasioissa, niin puhelun voimalla hän ei kuitenkaan kolinaa voinut mitenkään korjata. Tästä lähtikin prosessi aivoissani käyntiin, että mitä tapahtui puhelun tullessa, joka aikaansai kolinan loppumisen. Ikkunat auki, ei kolinaa. Pöhellin täysille ja kamala kolina alkoi. Heureka! Pöheltimen ropellin on oltava jotenkin puolittain irti ja kierrosten kasvaessa se osuu ”johonkin”. Näin se vika selvisi. En todellakaan aio avata pöheltimiä siitäkään huolimatta, että keskieuroopassa on hyvin suurella todennäköisyydellä vielä kuumempi kuin Suomessa, vaan tulisin asentamaan jotain lisätuulettimia kojelaudalle.


Tarina jatkuu.

Viikonloppuna asentelimme autoon soitinta,
jotta matkanteko ei kävisi tylsäksi pitkää siivua ajettaessa. Kolinakin oli vielä tallella pöheltimen kakkos ja kolmos asentoa käytettäessä. Tarkkasilmäinen 2. kuski havaitsi konepellin läpi puhaltimen ilmanottoaukoista jotain punaista. Konepelti auki ja epäilykset varmistuivat; pöheltimen ilmanottoaukossa on Koffin Lite -tölkki kolisemassa. Hehe hee! Siellä se on poukkoillut ja kolissut kuin viimeistä päivää jo pidemmän aikaa.


Muistiini palautui Saabilla tehty seminaarimatka Z-Power:ille CNC jyrsimeen tutustumaan. Matka toteutettiin yhdessä Team Shitikan kakkos- ja Team Kirsikan ykköskuskien kanssa. Seminaareilla luonnollisesti nautitaan ”muutama” olut, eikä tämäkään kerta ollut poikkeus. Aiemmin mainittu kaveri osallistui seminaariin myös. Heebo oli tehnyt jo matkan alkumetreillä pikku jekun Saballe, ja kaatanut Koffin Liten hattuhyllylle. Ehkä tämä kyseinen tölkki päätyi samaisen jekuttelijan toimesta loppujen lopuksi tuonne pöheltimen ilmanottoaukkoon... ;)

Hitto minkä näköisiä jätkiä!

Kajakki testikäytössä

Piti lähteä hieman ulkoiluttamaan saappia alastaroon FPDA:n kisoja katsomaan. Tästä sitten kuuli myös ryhmä Kisrsikan ja Reinikaisten väkeä ja vaativat oikein päästä istumaan saabin takapenkille 200km:n matkan.

Eihän siinä auttanut kun koukata vähän lisää matkaajia kyytiin Hyvinkäältä ja keula kohti Alastaroa. Matka meni vähän turhankin eleettömästi. Ei minkäänlaisia ongelmia pysyä muun liikenteen mukana tälläkään kuormalla, joka yllätti niin minut kun matkustajatkin. Moottoritielläkin saappi kykenee, 5 päällä ihan normaaliin 120:n matkavauhtiin, ja ehkä oltas kovempaakin menty, mutta jätetään ne nopeuskokeilut sitten saksan autobaanoille ;)

Saapashan sai siis tuossa joku viikko takaperin uuden kytkimen, ja Saab clubin foorumilta avunpyyntööni vastasi Juha, jonka kanssa ensin putsattiin kaasutin, säädettiin sytkä, ja paljon muuta pikkujuttua, myöhemmin hän vielä vaihtoi uuden kaasuttimen ja sääti venttiilit, ilmaiseksi! Harvassa tällaista harrastushenkisyyttä enää nykyään löytyy, kiitoksia vielä jos vaikka satut blogia lukemaan. Kuuppa on nyt toiminut mulla päivittäisessä ajossa viikon verran, 1000km takana. Enkä kertaakaan ole huoltoasemalta tankilta vielä päässyt illman että joku tulee kyselemään että mistä tällänen on löytynyt ja kertomaan että on myös aikoinaan omistanut moisen. Alastaroon mennessä Forssan ABC:lla tuli mies kertomaan että kolme on purettu ja kasattu tällaisia ja poistui paikalta kuin Horatio konsanaan, ilmekään värähtämättä.

Rengasongelma on minulla vielä ratkaisematta, saapin alla olevissa pyörissä on pintaa juuri ja juuri laillisen verran, ja paistotkin on varmaan 90 luvun alusta. Renkaat halkeamia täynnä että oikeen hirvittää. Autoa hankkiessani en tullut ees aajatelleeksi että eihän tuon kokoisia pyöriä enää juuri muissa kun näissä ja kuplissa käytetä, joten saatavuus on heikkoa.

Toki rahalla saa kaupasta uudet, mutta ymmärtänette ettei se tässä kohtaa ole kovin viisasta alkaa sijoittamaan useampaa satasta rengaskierrokseen.

Matkakuume on täälläkin kova. Saapasta on varusteltu muutamilla tupakansytytinpistokkeilla tulevia gadgetteja varten. Saabista löytyy myös 7” navigaattori TV-virittimellä ja kaikilla muilla mahdollisilla herkuilla, peittää muuten puoli tuulilasia. 

Soittimeksi löytyi edukkaasti LG:n mp3 soitin ja oviin upotin vähän isommat kajarit niin kuuluu musiikki moottoritievauhdeisssakin. 

Varustelu jatkuu....  :)

Niin vähän aikaa, niin paljon tehtävää..

Otsikko kertoo oleellisimman. Valmistautuminen reissuun on ollut tähän asti pääosin raha-asioiden hoitamista kuntoon. Työpaikka vaihtui pääsiäisen tienoilla ja uskoin vahvasti että edellisen työnantajan lopputilistä riittää tämän reissun läpi selviämiseen. Noh..niinhän siinä kävi että ne rahat meni ihan parin vanhan laskun hoitoon ja normaaliin elämiseen. Piti keksiä jotain mistä saisi suunnilleen saman verran rahaa tilalle. Ratkaisu löytyi läheltä. Yksi harrasteautoista oli jäänyt kesken ja motivaatio siihen oli kadonnut tyystin. Oli myytävänä julkisesti vuodenvaihteessa, mutta sillon ei kelvannut kenellekään. Tiesin että eräs tuttu etsii juurikin tuon mallista projektia itselleen. Saatiin hinta kohdalleen ja auto (tai se mitä siitä oli jäljellä) vaihtoi omistajaa. Siinä sen ongelman ratkaisu :)

Sitten..auto ja sen kunnostus. Paperit Temprasta tehtiin 17.4 ja tuolloin näytti että on reilusti aikaa laittaa italianorhi iskuun. Alkuun oli virtaa ja suurinosa korjauksista tehtiinkin ekana viikonloppuna. Vapun jälkeen ei ole tehty juuri mitään ja se kostautuu nyt. Onneksi isoimmat tuli tehtyä tosiaan jo heti alkuun. Viime viikon torstaina pääsin kaverin työpaikalle nosturille katsomaan viimeiset paikat kuntoon ja otettiin päästöt. Meininki oli että perjantaina olisi katsastus. No sehän meni aivan pieleen. Verkkopankki hukkasi yhden maksun ja pankissakin kuulivat vielä väärin viitteen niin se sitten jäi. Tänään oli se päivä kun kaikki oli kunnossa katsastusta varten. Eihän se leima kerralla tullut. Yksi ruostepaikkaus vielä ja toisen takapyörän akselinlaakeri oli väljä. Erikoisen mallinen ratkaisu tuossa se alatukivarsi-napayhdistelmä. Osakin löytyi 35 euron hintaan varaosaliikkeestä. Se on siis huomenna tiukka ilta kun pitäisi ehtiä paikkaamaan se ruostekohta, vaihtamaan se laakeri ja valmistella keskiviikko-illan maalaus.
Kyllä, luitte oikein. Väri vaihtuu. Ja tästä kiitokset paljolti Helsinkiläiselle Decovärille. Olin kuullut monesta paikkaa että on asiallinen pulju ja että sieltä kannattaa kysyä mitä heillä on tarjota. Soitin ensin ja selvitin mitä tarvitsen ja miksi. Menin paikanpäälle ja sain reilun purkin väriä ja ohentimen oikein sopivaan hintaan.
Värinvaihto kuitenkin siksi että meidänkin tiimillä on teema valittu ja nykyinen väri ei istu siihen. Auton ulkonäkö on pääpiirteittäin selvillä, mutta joitakin yksityiskohtia hiotaan vielä. Uusi lookki pitäisi olla valmis myöhemmin tällä viikolla. Älkää siis menkä kauas ;)
Miehistön vaatetus on suurin ongelma..ainakin toistaiseksi. Sitäkin mietitään ja yritetään löytää omannäköisiä rytkyjä :) Pari kontaktia on luotu ja luultavasti ehtii vasta ensi viikolla käymään ko. liikkeissä katsomassa heidän tarjontansa.

Lisää kuvia ja tarinaa siis tulossa aivan lähi-aikoina.  

Maine kasvaa vauhdilla

Romulla Välimerelle -projektin toteutus lähenee, lähtijöiden into kasvaa ja taustajoukkojenkin kiinnostus osoittaa kasvun merkkejä. Tämän blogin lukijamäärät ovat jyrkässä nousussa ja sehän ei haittaa meitä ollenkaan. 10 tuhannen lukijan raja rikottiin 8 päivää sitten ja nyt ollaan jo hyvän matkaa kolmannellatoista tuhannella. Nyt kannattaa viimeistään alkaa seuraamaan valmistautumista tarkkaan, ollaanhan tässä toteuttamassa ylettömän typerää mutta samalla erittäin kiinnostavaa ja monille ainutlaatuista tempausta. Itsellekin homman kokonaisuus alkaa hiljalleen valjeta ja se vain lisää poltetta päästä tien päälle. 26 päivää on ikuisuudelta tuntuva aika odottaa reissua jonne on halunnut tosissaan lähteä jo joulukuun 21. päivästä viime vuoden puolella (päivä jolloin Kirsikka siirtyi omistukseeni). Joko mennään?!

Kevään mittaan reissustamme on ollut puhetta muutamissa alueellisissa ilmaislehdissä mutta muilta osin suuren yleisön tietämys on ollut hyvin rajattua, johtuen varsinaisen tiedottajan puuttumisesta ja myös siitä että periaatteen tasolla emme julkisuutta reissulle tarvitse. Se ei ole meidän motiivimme reissulle kuten esim. "Kaivuri-Mutasella" taisi olla, me lähdemme matkaan seikkailemaan ja pitämään hauskaa. Toiselta kannalta ajateltuna ei julkisuudessa ole odotettavissa olevia lieveilmiöitä, ja jos joku nauttii reissumme seuraamisesta niin sehän ei ole meiltä lainkaan pois. Päinvastoin, olen henkilökohtaisesti erittäin hyvilläni jos meille hauskat kommellukset antavat viihdettä myös muille.

Eilen sunnuntaina oli se päivä kun reissustamme mainittiin ensimmäistä kertaa valtakunnallisessa mediassa. Kiitos tästä kuuluu Arto "Leiska" Leinoselle joka vei juttumme radio SuomiPopin viikonloppuohjelmaan jota juontaa. Leiska on tuttu useille reissuun lähtijöille ja yhdistävän harrastuksen parissa asia tuli puheeksi menneenä viikonloppuna. Kuulemma tarinastamme oli kiinnostuttu myös muualla kanavan toimituksessa, jatkoa mahdollisesti seuraa. Ohjelmassa oli mukana Liikkuvan Poliisin tiedottaja (nimi ei jäänyt mieleen) joka uskoi etenkin Reinikaisten Saabin selviämiseen määränpäähän ja tarvittaessa takaisinkin. Mainitsi lisäksi että jos kyseessä olisi automaattivaihteinen malli, ei sillä tulisi liian kovaa ajettua. Reinikaisten yksilössä on kuitenkin manuaalivaihteet joten ei hätää sen puoleen. :)

Hitto, 26 päivää. Miten tässä malttaa odottaa siihen asti?

Ai niin, viikonloppuna tuli bongattua reissuun lähtijöitä Alastarolla edustushommissa. Mukana oli porukkaa niin ryhmä Kirsikasta, Sitruunasta, Reinikaisista ja vielä nimeämättömästä Fiat Tempran tiimistä. Seurue saapui (ja myös lähti) asiaankuuluvasti reissuauto Saabilla, yhteensä viisi henkeä jousilla oli ja tunnelma oli selkeästi tiivis.