Task 1: Mene Hyvinkäältä Tampereelle ilman omaa autoa
Aloitin seikkailuni yli 30 asteen paahteessa kotikaupungissani Hyvinkäällä. Viikonlopun olen viettänyt muualla kuin koneen äärellä, joten aloin suunnittelemaan hyvinkin yksinkertaista junamatkaa vailla minkäänlaista käsitystä siitä, että joku talipallo piripää on käynyt polttamassa jonkun kopin ja junaliikenne takkuaa sen takia oikein kunnolla. Tämän episodin takia jouduin matkaamaan ensin Riihimäelle kumipyörillä. Ostin sieltä matkan vailla paikkalippua, ja loikkasin Pendolinon kyytiin jonka VR ystävällisesti pysäytti poikkeuksellisesti Riihimäen kauniille rautatieasemalle. Ilman paikkalippua oli itseasiassa ainut palvelutaso joka oli edes tarjolla. Luonnollisesti tiedustelin mahdollisuutta Business luokkaan, langattomaan internettiin sekä juoma/lounastarjoiluun. Olen joskus nähnyt tästä mainoksen. Se mainos oli huijausta.
Ennen kyytiin loikkaamista vietin tunnin ja viisitoista minuuttia laiturilla, polttavan auringon alla ja tupakkia imeskellen. Aika oli pitkä koska seuraan liittyi yli 70 vuotias, sukulaisiaan vihaava ja siideriä nappaileva naisihminen. Junien aikataulut olivat VR:n surkean tiedottamisen takia hyvin pimennossa, ilman teknologiaa ja nettiä en olisi itsekään selvinnyt paikalle oikeaan aikaan. Tämän myös aisti kyseisestä naishenkilöstä, joka viiden minuutin välein pisti palamaan ja kysyi varmuuden vuoksi joka kerta onko hän oikealla laiturilla. Mieltäni helpotti myös hänen halukkuutensa seurata minua niin löytää varmasti oikeaan junaan.
Juna tuli ja päätin välittömästi eksyttää uuden ihailijani. Lähdin junan peräosaa kohti, ja heti junassa totesin sen olleen tyhjä arpa. Ilman paikkalippua täpötäydessä junassa. Junassa jossa kukaan ei hymyillyt. Siirryin keulaan päin ja naurahdin melkein ääneen kun bongasin em. täti-ihmisen istumassa uuden uhrin kanssa. Istahdin vapaalle penkille, luovutin sen heti perään jollekin hyväosaiselle jolla oli paikkalippu. Istahdin seuraavalle penkille, ja luovutin sen Toijalassa nuorelle naishenkilölle joka käytti pitkiä kalsareita hameen alla. Typerän näköistä.
Lopulta Juna saapui kohteeseensa, ja tiimikaverini oli jälleennäkemisen riemua hehkuen minua vastassa. Istuin Stageaan, ja karautimme jonkun käsittämättömän surkean Regee Rekan soidessa suoraan tukikohtaan.
Task 2: Tutustu kalustoon
Cherry kiilsi auringossa miten mikä tahansa ruosteinen romu nyt ikinä kiiltääkään. Miltein mataksi haalistunut maalipinta, pintaruosteet ja natiseva olemus on juuri sitä mitä itse tältä reissulta juuri kaipaan. Auto jossa on sitä vanhaa kunnon luonnetta. Sitä luonnetta ei ole ollut tässä autossa uutena, se tulee historiasta ja iän tuomasta patinasta. Cherry on vuonna 1980 ollut samaa huttua kuin Avensikset, Citroen C5:set tai vaikka sitten Passatit ovat nykyään - harmaata massaa jollaisen autoa tarvitseva keskiluokka ostaa. Cherry on japanilaiseen tapaan pelkistetty, autossa leijuu sellainen mummola ödööri ja penkit on läsähtäneet yli 30 vuotisen taipaleen aikana lyttyyn. Jouset ovat yksinkertaisesti luovuttaneet, ne vaan eivät kestäneet enään.
Yllättävää kyllä, mutta autossa ei ole kapistusta joka ei toimisi. Jopa pyyhkijän viiksessä olevat säädöt pitivät paikkaansa. Harvassa nykypäivän autossakaan tihku säädetään samalla tarkkuudella kuin tässä, listalta löytyy 4, 6, 8 ja 12 sekuntia. Tasan! CD-soitinkin löytyy, sisällä oli tuntemattomaksi jäänyt levy joka varmasti viihdyttää useita tunteja reissun päällä. Kokeilimme kaataa etupenkit, ja totesimme niiden olevan vallan mainiot pieniin, tai vähän isompiinkin nokosiin. Kokeilin myös takapenkkiä, sitä ei ole tarkoitettu ihmiselle jolla on, noh, polvet.
Koeajo paljasti auton todellisen kyvykkyyden. Olin jo valmiiksi päättänyt auton olevan aivan perseestä. Se ei ollut. Siis se ei todellakaan ollut perseestä vaan puski eteenpäin kuin juna. Ohjailu onnistuu parilla sormella vailla kauhua. Tehoa kaipaisi kyllä lisää, satasen jälkeen kaasupolkimen painelu ei enään juurikaan vaikuta vauhtiin. Ajomelua toki on, mutta matkavauhdissa puhelimeen puhuminen ja kaverin kanssa keskusteleminen onnistuu ilman huutamista vallan mainiosti. Koin oloni jopa mukavaksi Cherryn ruorissa. Tämä homma toimii.
Mukana ollut Team Leppis eli Nissan Micra kiusoitteli tehopainosuhteellaan. Kostin moisen kukkoilun ajamalla Micran perään, vieläpä suoraan poliisimiesten katseiden alla. Tilanne ei aiheuttanut toimenpiteitä.
Task 3: Aja Cherryllä Tampereelta Hyvinkäälle
Kebab 14 jälkeen oli aika lähteä kotiin. Tampereella paistoi aurinko, mutta etelässä näkyi uhkaavat sadepilvet. Kiinnitin turvavyön, ja annoin 1.2 litraisen työntötankomoottorin laulaa. Nostin matkanopeuden noin sataseen tunnissa. Meteli ikkunoiden suhistessa oli infernaalinen, mutta päätin olla välittämättä siitä koska vaihtoehtona olisi huono sauna. Kaikesta huolimatta olin rento, pirteä ja huomasin jopa hieman makaavani penkissä. Samalla eteeni kiipesi valtava ukkospilvien sisään kiipeävä sateenkaari. Tuli uskomattoman hyvät vibat, mä olin kuitenkin Valkeakoskella ja Cherry pistää nyt jo herkistelemään.
Tästä mainiosta ilmiöstä sain jonkinlaisen kuvankin.
Tästä harmoniasta ja rauhallisuudesta minut palautettiin takaisin tälle Tellukselle silmänräpäyksessä. Ehdin ajaa vain hieman Valkeakosken alapuolelle kun taivas repesi täydellä voimallaan. Kolmostien syvät urat täyttyivät vedestä, niin myös tie niiden ympäriltä, ja Cherry nousi useasti vesipatjan päälle herättäen rennon kuljettajan haaveiluistaan. Ajan paljon, noin 60 000km vuodessa, ja harrastan lajia jossa vien autoni jatkuvasti pidon äärirajalle. Salamat, tuuli ja rankkasateet on jotain mikä ei omassa käyttökulkineessani saa minua koskaan hätkähtämään. Hyvät renkaat, teknologia ja nykyaikaiset turvallisuusvarusteet antavat minun ymmärtää, että kaikki on hyvin vaikka ei olisikaan. Cherryllä ajaminen teki sen sijaan nöyräksi, se kertoi minulle ratin välityksellä mitä tien ja renkaan välissä todella tapahtuu. Keltaisen valon vilkuttelun sijaan tämä 30 vuotta vanha auto laittoi minut tekemään kaiken sen jonka prosessorit, piirit ja väylät tekevät nykyajan autoissa. Jokaisen autokoulua käyvän nuoren kuljettajan pitäisi kokea tämä sama mekaanisuus. Perstuntemus lienee oikea sana. Ihan vain siksi, että nuoret käsittäisivät mitä nykyajan autot heidän puolestaan tekevät, ja kuinka se auto sen tekee. Sitä ei opi kuin sulkemalla järjestelmät, ja sitten toistamalla, ja toistamalla ja vielä kerran toistamalla suoritus. Kunhan valtio antaisi meille lisää moottoriratoja missä sitä autonhallintaa toiston kautta opettelisi.
Pahin näytti olevan takana päin vaikka sade vielä jatkuikin. Seuraava koettelemus kohtasi moottoritien rampissa reiluhkon kolinan säestämänä. Moottorijarrulla kuuluu kova pauke auton takapäästä, naureskelin tilanteelle hetken mutta hetken päästä oli pakko hyökätä rankkasateeseen tutkimaan tilannetta. Kirsikasta oli pettänyt pakoputken kannakkeet, ja putki hakkasi maata vasten. Korjasin vian nopeasti, ja karautin huvittuneena kotiin. Lienee syytä keskittyä putken kiinnitykseen ennen reissua.
Illaksi kotiin on siis jotain mitä Cherry teki.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti