Toinen valkoinen ranskis

Kun kuulin suunnitelmia tällaisesta reissusta, tiesin välittömästi osallistuvani siihen. Matkantekovälinettä miettiessäni olin aika avoin ja mielessä olikin joku farmarimalli mahdollisten autossa majoittautumisten mukavuusseikkojen parantamisena. Tuli sitten kuitenkin ostettua tällainen:

Omalla kohdalla auton hankintaan liittyvä fiksaatio löytyy jo varhaisesta lapsuudesta: Faija on henkeen ja vereen shitikkamies. Arsenaalissa on minun elinaikanani ollut GS (peltipuskureilla), GSA (lähes sama, mutta muovipuskureilla), BX 14 karvalakkimalli, BX 19GT (aikansa huippumalli), toinen 19GT, taantuman kohdatessa AX, sit taas BX 16TRS, sit Xantia 1.8 8v, sit 1,8 16v, ja nykyään kolmas Xantia menossa.

Tämän tiimin kulkineeksi osui siis kohtalon nimeämänä Citroën BX. Olin jo kauan aikaisemmin päättänyt omistavani vielä joskus BX:än, vaikka vain 3kk leimalla, mutta kuitenkin. Tämä auto oli kuitenkin juuri leimattu, ja leimaa siis 02-2012 asti, mutta ei se luotettavuutta aina meinaa, siitä hetken kuluttua.

Auto lojui pihassa tovin jos toisenkin ja kilometrejä kertyi todella verkkaiseen tahtiin. Eräänä päivänä minimaalisten ajojen tuoksinassa BXn mittaristoon ilmestyi punaiset stop-valot. Hydraulinesteen vuoto havaittiin edellisen omistajan letkunpaikkauskohdasta. Lisää mömmöä säiliöön ja lisää ajoa, mitäs pienistä. Sitten tuli hetki, jolloin käyttis meni huoltoon ja piti suorittaa työmatka Lahdesta Kotkaan ja takaisin. Luottavaisin mielin ajattelin BXn kestävän, pitäisihän sillä tuhansien kilometrien matka kuitenkin ajella kesällä. Paskat ja vitut. Tuon tiistain aamuna BX ei ensin tahtonut käyntiin. Harraste Skylinestä akku vaan messiin ja kaapeleilla käyntiin. Oli kuitenkin ollut kylmä yö, eihän nämä ongelmat kesällä tule vaivaamaan. Lämpimissä maissa toimii huonotkin akut paremmin kuin täällä pohjolassa. Kouvolaan mennessä shitikan sielunnestettä LHMää jouduin lisäämään jo litran verran. Kotkan lähistöllä vaiva muuttui astetta vakavammaksi kun ilmeisesti nesteen vähyydestä johtuen hydraulikompura hirtti kiinni ja hihna paloi poikki. Onneksi Kotkasta löytyi DNSF-harrastajapariskunta Jankka & Tinttu, joilta sain auton lainaan ja työasiat hoidettua. Tämän jälkeen onnistui vielä uuden hihnan metsästäminen ja helpohko asennus ja kotimatkan alkaminen. Puolimatkassa Kouvolan suuntaan hihna hirtti taas kiinni, mutta ajelin päättäväisesti kotia kohti välittämättä tapahtuneesta. Kouvolan kohdalla paineet olivat sen verran kadonneet, perä laahasi jo sen verran pahasti, ettei kulkeminen enää tuntunut turvalliselta. Soitto Autoliiton tiepalveluun ja hihnaa tilaukseen. Päivystävä kaveri ajeli Kausalasta uuden hihnan kanssa paikalle ja matka jatkui. Hinnaksi tuli 45e (hälytysmaksu 15e, hihna 7e ja jannulle km-korvaukset 23e) Soitin kaverille kun perään lähti ajelemaan, että jos kohta näkyy savua ja hihna leikkaa kiinni, niin ajelen kuitenkin väkisin kotiin Lahteen asti, ei tarvitse hätääntyä. Taas se parikymmentä kilometriä ja hihna poiki ennustetusti. Tällä kertaa vahingosta oppineena vältin jarrun painamista, se ku vie elintärkeitä paineita. Moottorijarrua käyttäen pääsin alle kilometrin päähän kotoani ennen kuin takarenkaat alkoivat hangata kaariin, mutta ajoin kotipihaan siitä välittämättä. Sitten kiroilua laitteen epäluotettavuudesta ja seuraavana päivänä ongelmaan tutustumista. Vuotokohdan teippiviritelmän alta paljastui katsurille hienosti läpi mennyt ongelman ratkaisu: poikki menneen hydrauliletkun päälle oli kiedottu polkupyörän sisäkumin kaltaista kumikaistaletta ja se kahdella klemmarilla kiinni. Tämän päälle rättiä imemään mahdollinen vuoto ja loppusilaus mustalla jeesusteipillä. Purettuani tämän paskan liitin samat letkun päät lähes ilmaisella motonetin liitospalalla ja samoilla klemmareilla ja vuoto ainakin ekan testilenkin perusteella oli tyrehtynyt. Näitä vuotoja on sittemmin ilmennyt lisää ja meininkin tuntuu olevan sellainen, että jokaisen ajopäivän jälkeen tarvitaan yksi huoltopäivä.

Matkalle kaavaillut renkaat olivat yllättävän huonossa hapessa, mutta onneksi Jone Lahden Launeen Vianorilta pyöräytti hieman tuoreempaa käytettyä kumia alle. Ensimmäiset mainostilat selkeästi ansaittu.

Tampereen osaston huolto/valmistelupäivä (ja ilta)

Reissuun on päivälleen kuukausi aikaa, pelottavan vauhdikkaasti päivät kuluvat. Vielä hetki sitten lumi oli maassa ja reissusta puhuttiin kauas tulevaisuuteen tähystäen. Autoille ei mitään isompaa tarvitse tehdä mutta ettei ne pienetkin jutut jää vallan viime tinkaan, keksittiin helatorstain kunniaksi järjestää pienet huoltoiltamat Tampereen porukan kesken keskiviikko-iltana. Tilaisuutta kunnioitti myös Team Sitruunan lahtelainen co-pilot Markus. Siinä vaiheessa kun iltamia varten kävin töistä lähdettyäni hankkimassa pallogrillin, hiiliä ja olutta, tiesin ettei tuona iltana mitään merkittäviä huoltotoimenpiteitä tehdä. Rentoa illanviettoa hyvässä seurassa, mikäs sen parempaa.

Paikalle saavuttuani sain motkotusta siitä että olin hankkinut lyhytjalkaisen (=halvimman) pallogrillin, on kuulemma kamalan hankala kykkiä sen kanssa. Vaan eipä hätää, ratkaisu tähän ongelmaan keksittiin välittömästi. Kirsikan bensalinjat ei onneksi falskaa.


Ilta meni rennosti kalustoon tutustuessa (itse näin sekä Sitruunan että Leppiksen ensimmäistä kertaa livenä) ja reissun yksityiskohtia ja varusteita pohtiessa. En sitten tiedä kuka noista ajatelmista mitään muisti enää torstain puolella. Yhtenä yksityiskohtana mainittakoon Leppiksen kytkinlevyn ihmettely joka on paljon sirompi kuin mikään normaalin harrastuksen parissa nähty. Katsokaa itse. :)










Eilen sitten kokoonnuttiin uudelleen tallilla hyvin levänneinä ja nyt saatiin jotain aikaiseksikin. Kirsikka sai etunurkkiinsa uudet jarrupalat vaikka vanhatkin oli hyvässä kunnossa, jarrusatulan liukujen herkistely tosin tuli tarpeeseen. Lisäksi vanhat, täysin pikimustat ja vetiset jarrunesteet vaihdettiin uusiin. Olisi voinut tulla haasteita Stelvion suunnilla muuten. Ja tulipa siinä vähän ylimääräistäkin hölmöiltyä kun soviteltiin Silvian 16" kesäpyöriä Kirsikkaan. Olisihan se tyylikästä noillakin mutta madallus oltaisiin tarvittu, karmea traktori se oli noilla ylisuurilla pyörillä. Pienellä pikamadalluksella huomattiin että offsetin puolesta tuo rengassetti olisi hyvinkin hyväksyttävä hellaflush-piireissä joille renkaan tulo kaaren kohdille on kaiken A ja O. Vai mitä olette mieltä?

Jukan Leppiksestä eli Nissan Micrasta varmaan saadaan pikapuoliin esittely tänne, pysykää kuulolla.

Sorsanpojan jousilla

Viime viikonloppu tuli vietettyä Turun suunnalla harrastuksen ja viihtymisen merkeissä. Tellu ja Macce tarjosi yösijan joten kiirettä kotimatkalle ei lauantai-iltana ollut. Siinä sitten ilta viihdyttiin ja Turun ytimessäkin käytiin, sieltä ei paljoa kerrottavaa (saati muistikuvia) jäänyt.

Sunnuntaina iltapäivästä olon vähitellen helpottaessa lähdettiin porukalla liikenteeseen, Sorsalla tottakai. Autoon oli laitettu oikein viimeisen päälle tuninkivanteet renkaineen (jostain Bemarista kuulemma) ja ylväältähän kokonaisuus näytti mutta kolme henkeä kyydissään takarenkaat rouhi kaariin kiinni reilusti. Kihnutusta kuunnellen ajeltiin sitten heidän tallilleen jossa otettiin puolet spacereista pois ja rahnutus saatiinkin olennaisesti vähenemään. Tämän jälkeen pyörittiin vielä ympäriinsä, käytiin syömässä ja kun kotiinlähdön aika tuli, olikin kello jo yli kahdeksan sunnuntai-iltana. Viihtyisä paikka tuo Turku. Tai sitten se johtuu vaan mukavista (tietyistä) ihmisistä.

Mitä tuossa kyydissä istuessa sain tuntumaa ja ajatusta Sorsanpoikaan, on pakko myöntää että nyt ymmärrän Tellun fiilistelyä paremmin. En paljoa, mutta paremmin. Sopivan jämäkkää kyytiä se antaa ja kaikki olennainen toimii. Olen jopa vähän kateellinen moottorille ja vaihdelaatikolle, Kirsikkaan verrattuna kone tuntuu puhdikkaammalta ja ennen kaikkea vaihteet ovat pidempiä eikä moottoritievauhdissa tarvitse vielä kiljuttaa. Epäilemättä hyvä peli reissulle.

Kirpeä sitruuna ja kestotestin aika

Reissu alkaa konkretisoitua. Vietin syntymäpäiväni VR:n kiskoilla ja matkasin hakemaan ranskatarta kuuden tunnin kolistelun päästä. Matkatavaroina lähinnä vain parinkymmenen kilon työkalusalkku ja repullinen vaihdettavia kulutusosia. Tarpeeseen nämä tulivatkin. Virranjakajaa, pyörijää, kaikenmoista suodatinta, tulppaa, johtoa yms. - kaikki olivat autossa täysin lopussa ja todellakin kaipasivat vaihtoa. Huoltokirjan (kyllä, auton mukana tuli sellainen!) merkinnät loppuvat tarkasti 200000km kohdalle, eli viimeiset 35tkm tätä kulkinetta ei ole enää huollettu ollenkaan ja sen kyllä näkee. Veikkaan että moottoriöljytkin on tuolta ajalta.

Noh, osat vaihdeltiin ja lampun puuttuessa sytkä säädettiin vanhan kansan menetelmällä eli täysin korvakuulolta. Tuli itse asiassa aika hyvä. Se edellisessä päivityksessä parjattu akun kengän ruuvikiinnitysmenetelmä tehtiin nyt sitten yleisön pyynnöstä uusiksi ja laitettiin sopiva peltisuikale väliin. Olipa edellinen omistajakin tehnyt samanlaisen patentin joten nyt tuon on pakko olla tuplasti parempi. Etujarrut on täysin loppu joten ne pitänee vielä vaihtaa uusiin ennen alppiteille uskaltautumista.


Alkuperäinen ajatushan oli kierosti nyppiä nastat pois kohtalaisella pinnalla olevista talvirenkaista ja ajaa niillä läpi euroopan. Kolmesta renkaasta ne nypinkin, mutta pelkääjän puolen eturenkaan kohdalla ihmettelin mikä pistää housujen ja hanskojen läpi. Lähemmällä tarkastelulla renkaasta tulee raudat läpi kulutuspinnan sivusta. Myöhemmin bongatun teorian mukaan tämä on tavallista Kleberin renkaille ja alunperin Nokian HKP1 tyyppiominaisuus, minkä Kleber on tyylipuhtaasti kopioinut tuotteisiinsa. Eipä ihme että vähän tuntui vuotavankin. Sen renkaan nyppiminen jäi sitten siihen.
Jokaikinen alla oleva rengas oli joko eri merkkinen, levyinen tai profiilinen. Kaikki alla olevat kumit oli kauniisti asennettu pyörimissuunta väärinpäin. Tarvitseeko mainita että lähes kaikki kesärenkaat on sakoilla? Eipä siis ihme että auto käyttäytyi kuin heikkohermoinen pienenkään uran kohdalla ja noin muutenkin. Valitsin alle parhaat käytettävissä olevat kumekset ja kääntelin pyörimissuunnat järkevämmiksi että autoa voi siirtää pelkäämättä välitöntä hengen menetystä.

Niin paljon kuin sydäntä kylmikin oli pakko suunnata rengaskauppaan. Onneksi läheltä löytyi Rengasmyynti Joensuun Kuurnankadulta joka myi renkaat todelliseen sponsorihintaan kuultuaan tarinointia retkestä ja autosta. Cittarin molempiin kylkiin liimattiin tietysti sponsoritarrat. Ikävä kyllä kaikki asentajat olivat jo siltä viikonlopulta lähteneet, joten renkaat tyydyttiin heittämään auton perälle odottamaan myöhempää asennusta.

400km paluumatka meni kieltämättä turhankin lupsakasti. Kertaakaan ei mäkien takia tarvinnut pienemmälle vaihtaa eli jaksaa vetää ihan kelvollisesti. Ohikin pääsee tarvittaessa – ainakin siitä yhdestä lantakuormassa olleesta traktorista, joka jätti hajupaakkunsa myös tyylikkääseen ranskattareeni. Nauratti makeasti. Kulutus ensimmäisellä 130km siirtomatkalla joulukuussa oli parikymmentä litraa sataselle. Kuluvien osien vaihto ja sytkän säätö selvästi auttoi koska nyt mentiin vain reilulla kuudella ja puolella litralla. Erinomaista, etten vallan sanoisi.

Sekarengastus kyllä jyristelee pelottavasti ja suuntavakavuudesta ei ole mitään käryä, mutta kumit eivät puhjenneet, se on pääasia. Tosin olishan mukana ollut tarpeita viiteenkin rengasrikkoon, mutta aina tuosta oma vaivansa olisi ollut.

Kaikesta väkästelystä huolimatta auto nykii koko ajan tasakaasulla. Maantievauhdissa tätä ei juuri huomaa, mutta kaupungissa tuo vähän rasittaa. Mahtaa viitata sähkökaasarin kulumisiin tai jonkun kalvon vuotamiseen, vai olisiko vallan joku tyyppivika?


Ehkä tähän mennessä kovimmalle shitikka joutui ns. pomminkestävyystestissä, joka suoritettiin siitä tärkeästä syystä että sattui huvittamaan. Pienenä myönnytyksenä paineaaltojen jumalille kaikki avattavissa olevat ikkunat ruuvattiin alas etteivät helähdä palasiksi. Noh, tokihan tämä lennätti kaikki paukun nostattamat skeidat suoraan sisään mutta mitäpä pienistä. Se tuo autoon vain kaivattua karismaa. Nyt haisee yhdistelmänä rentun ruusu ja polttoöljy terästettynä astmaatikkojen arvostamalla hienolla hiekkapölyllä. Suurin osa tavarasta tuntui kyllä lentäneen yhdestä akkunasta sisään ja toisesta ulos, minkä tässä herra Murphyn maailmassa lasken melkoiseksi suoritukseksi. Laseissa oli kyllä aikamoinen putsaaminen että näki jatkaa matkaa.

Mustat läntit maalipinnassa tuovat nyt mieleen dalmatialaisen, joka on vain söpöä – tytöt tykkää! Toivottavasti eivät sateessa sula pois. Loppukaneettina voitaneen silti todeta tämän citroenin olevan pomminvarmaa teknologiaa. Kaippa tällä nyt sitten uskaltaa lähteä?

Kriteereinä; ruma, halpa ja persoonallinen, mutta toisaalta vakaa ajettava, sekä luotettava. Team Reinikaiset esittäytyy.

Nettiauto kutsui eräänä lauantai-iltana, koska Scrapyard run:iin varattu luotto Sunny tuli myytyä edellisellä viikolla. Tämä nousevan auringon maasta lähtöisin ollut laatuauto valikoitui erinäisten sattumien seurauksena kulkupeliksi. Ylipäätään koko reissuun lähteminen oli ikäänkuin auton hankkimisen myötä pesiytynyt ajatuksiin. Kyseessä oleva isolohko-Sunny olisi sinänsä ollut aivan täydellinen peli, mutta 2 viikkoa jäljellä oleva leima ja siitä huolimatta tarjolle tullut 200%:n myyntivoitto kiehtoi aivan liikaa. 200% saattaa tuntua kovalta "summalta" mutta uskokaa tai älkää, sitä se ei euroina ollut.



Takaisin lauantai iltaan

Sunnystä luopumisen myötä alettiin tutkia nettiauton tarjontaa aivan uusin silmin. Ensimmäisenä kriteerinä oli tietty se "alle 500€". Sen verran mukavuudenhalua kuitenkin on vielä jäljellä, ettei millään haluaisi lähteä eteläeurooppaan autoa korjaamaan, joten annetun budjetin rajoissa lähdettiin hakemaan mahdollisimman luotettavalta tuntuvaa kehonkuljetusvälinettä. Ensitöiksi suljettiin siis pois pösöt, shitikat, hiivatit ja rellun-pippanat. Tämän jälkeen haettiin vakaata ajettavuutta, mahdollisesti luotettavaa(?) ruiskumoottoria ja vähintään isoa 2-litraista moottoria. Suht järkevät kilsat, sekä reissun kestävä katsastusleima tukisivat myös luotettavuutta. Nettiauton hakukone ehdotteli seuraavaksi Primeraa, Mazda626:sta, Sierraaa yms. hemmetin tylsää. "Seuraavat" -nappulaa klikkaillessa ja lähestyttyä budjetin ylärajaa alkoi myös joitain mielenkiintoisia ja eritoten järkyttävän rumia vaihtoehtoja tulla eteen...



Ruma, rumempi, Saab.


Saab (Svenska Aeroplan AB), lentokoneista henkilöautoihin. Tämä lentokoneinsinöörien luomus iski päähän kuin metrihalko. Aivan täydellinen Scräpyardrun kulkine. Kriteerit täyttyivät kertalaakista ja päätös oli tehty; Saab se olla pitää. Enää piti vain löytää sopiva yksilö. Ei muuta kuin nettiautoon hakukriteereiksi; Saab, yli 1900cm3 ja alle 500€. Halvimmasta päästä olleiden yksilöiden myynti-ilmoituksissa törmäsi usein klausuuliin "peltoautoksi". Ehkei kuitenkaan ihan tuon tasoista ole tällä kertaa hakusessa, peltojakaan kun ei omisteta. Halvimmat olivat myös käytännössä kaasaripelejä, ja pihinä miehenä ruiskukoneen taloudellisuus alkoi kiinnostamaan erityisesti, kunhan vain pysyttäisiin hankintabudjetin piirissä.



”Love is in the air”

Lauantai-ilta alkoi olla jo pitkällä, kun näitä Uudessakaupungissa valmistettuja Suomi autoja selaillessa silmään pisti valkoinen 2.1l -93 vuoden 9-satku. Ja mikä parasta, hinta heittämällä budjettiin. Myynti-ilmoa auki ja ensimmäisellä rivillä teksti "vanha poliisiauto". Päätös oli syntynyt, tämä vanha Reinikaisen työväline on meidän valinta kulkupeliksi. Järki unohtui ja tunteet saivat vallan; ei edes 2. rivillä ollut teksti "käyntihäiriö" estänyt kaupoille lähtöä. Vaiherikkaan elämän kokenut Saab tulisi saamaan arvonsa mukaisen loppuelämän.






Virkaveli hälytystehtäviä odottelemassa






Käyntihäiriö, tai miten sen nyt ottaa; käy kolmella

Sunnuntai aamusta puhelinta käteen ja soittelemaan autosta. Vanha poliisiauto todellakin kyseessä, nahkapenkit takana ja kaikki. Sieltä on varmaan kätevästi voinut pyyhkiä asiakaan erinäiset eritteet keikan jälkeen... Käyntihäiriökin paljastui; käy vain kolmella. Noh, päätös oli kuitenkin jo tehty ja riskillä lähdettiin hakemaan 100km päästä Helsingistä Saabbia. Matkalla pohdin vielä, että hyvällä säkällä on jokin pikkuvika ja huonolla säkällä menee moottoriremontiksi. Moottoriremontti ei sinällään pelottanut, onhan noiden romujen kanssa paljon touhuttu, eikä Saab nyt voi sen kummallisempi olla kuin muutkaan merkit. Paikan päällä pakkasessa sitten nopeat äimistelyt ja toteamiset, että kolmella todellakin käy. Koeajolla kierroksilla ikäänkuin 4. olisi tullut mukaan, mutta aivan sama, rahat tiskiin ja Saab mukaan. Paluumatka sujui ongelmitta, hyvin se kolmellakin kulki motarilla muiden mukana, mitä nyt vähän täristi.



Totuus paljastuu

Kotiuduttuamme takaisin Lahteen, oli pakko tehdä verekseltään muutama operaatio mikä paljastaisi vian laadun. Tulpanjohtoja pois nyppiessä 3. sylinteri paljastui mykäksi. Perustsekkaus; suuttimen piuha on kiinni, bensaa tulee, kipinäkin tulee. Ei siinä muuta auttanut kun tehdä puristuspainemittaus seuraavaksi. Ylläripylläri, kolmosen puristukset tasan 0. Pöh; sitä saa mitä tilaa. Eipä siinä kummempia kuin maanantai-iltana pipa irti ja toteaminen, että kolmosen toisesta pakovenasta puuttuu puolet. Tiistaina tuli vietyä kansi huoltoon ja perjantaina nouto pois. Lauantaina sitten takaisin nippuun uusilla tivareilla ja Saab käy neljällä ja käykin kuin unelma. Jälkeenpäin ajatellen, taisi olla nopein kansiremppa minkä koskaan olen tehnyt.



Käyttökokemuksia ja sisäänajoa


Rempan jälkeen Saparo tuli otettua ihan jokapäiväiseen ajoon sillä ajatuksella, että hajotkoon nyt kaikki mikä voi hajota täällä Suomessa. Nurkka-ajoa se toimikin hyvin, mutta motarilla 120kmh vauhdissa täristi niin perkeleesti. Jonkun 500km kerkesin sillä ajamaan, kunnes sain tärinästä tarpeekseni. Googlailtuani ja selailtuani saab-foorumia aikani, tulin siihen tulokseen, että vetarin maljat on vaihtokunnossa. Budjettiratkaisuna saab-foorumilla kirjoiteltiin maljojen swappaamisesta puolelta toiselle. Ei muuta kuin tuumasta toimeen. Oikea vetari irti; mitä hittoa, täältähän puuttuu sisemmän vetarin tripodista yksi rulla kokonaan. No ei ihme että täristi ja ihme ettei ollut lauennut ihan totaalisesti. Uutta tripodia tarvikeliikkeestä ja uudella kumilla kassaan. Samalla tuli vaihdettua ne maljatkit päittäin, ja tärinät loppu kuin seinään.






Tästä on hyvä jatkaa sisäänajoa ja sitä onkin tullut jo n. 2500km. Vaiherikas loppuelämä jatkuu, siitä lisää myöhemmin.

Romulla Monacoon

Yksi matkan kohteista tulee varmuudella olemaan Monaco. Eihän moista autourheilun kunniallista keidasta voi kertakaikkiaan sivuuttaa jos vierestä ajetaan. Ennen reissua on hyvä kaivaa hieman Do's and Dont's tietoutta matkakohteista, niin myös Monte Carlosta. Varmasti suurin osa tämän blogin lukioista on tietoisia tämän pienen Ruhtinaskunnan suurista autourheilutapahtumista, Monaco Grand Prix:stä sekä tietenkin Monte Carlo rallista. Oman mielen sopukoissa pyörii jo nyt ajatus parin tutun mutkan kaartamisesta Cherryllä vanhaa kiviseinää hipoen, syöksyminen tunneliin G-voimien repiessä ja satama-alueen jälkeen ankara kiihdyttäminen ylämäkeen täydellä kaasulla ajettavan shikaanin läpi. No todellisuudessa varmaan tuota ei tule tapahtumaan, Cherryllä on nyt ajettu testiradalla tasan 144km/h mittariin ja internetin mukaan Monacossa on aina ruuhkaa.

Monte Carlon alue rikkaine asukkaineen, ja luksusjahteineen kuulostaa sopivalta paikalta meidän 13 autokunnan karavaanille. On etukäteen itseasiassa todella vaikea kuvitella niitä reaktioita mitä karavaanimme saa aikaiseksi jos edes löydämme niille parkkipaikat. Entä jos vain ajaisimme Cherryllä Casino de Monte-Carlon eteen, nousisimme ulos Milanosta ostetuissa Hugo Bosseissa ja pyytäisimme Valet Servicen poikaa viemään automme parkkiin - mieluusti lähelle, ajakin varovasti ja et perkele koske siihen hanskaan joka pitää käsiryyppyä juuri sopivassa kohdassa.

Unelma tästä läpästä on jopa niin vahva, että piti oikeasti ottaa selvää Casinon Dress Codesta ja sehän sanoo näin:



"In the gaming rooms, correct attire mandatory."

"In the Salons Privés, jacket recommended, no sports shoes."






Eli ei lenkkareita, miehille kauluspaita ja takki käytännössä pakollisia. Jos miehet menevät noilla eväillä niin silloin se naisille tarkoittaa iltapukua. Correct attire mandatory, eli oikea pukeutuminen pakollista ilman ohjeita pukeutumiseen. Näkisin toteuttamisen arvoisena. Leuka pystyssä sisään pelikoneiden loiskeeseen ja kolmen kortin pokerista luksuslomaan oikeuttavat matkarahat taskuun. Pitäisin tätä suunnitelmana.

Ehdottomia Dont'seja on liikkuminen ilman paitaa. Se on yksiselitteisesti kielletty. Muuten Monaco vaikuttaa aika lailla turistirysältä näin internetin läpi.

Casinoa ja motorsporttia lukuunottamatta Monaco ei muutenkaan vaikuta kovin ihmeelliseltä paikalta. Ruhtinaskunnan suurin vientituote on postimerkit (?) ja siinä se sitten olikin, loppusissaan se on täynnä rikkaita veropakolaisia jotka nauttivat täysin tuloverottomasta valtiosta. Ainut vähän sinnepäin matkakohde voisi olla Ruhtinaan oma autokokoelma, vähän silti tuntuu että museot ei tällä reissulla kuulu ohjelmistoon. Rysä tai ei, haluaisin silti todella nauttia hyvän illallisen viineineen ja nukkua hotellissa juurikin Monacossa.

Herran pieksut sentään kun on matkakuume. Ja edelleen on 1,5kk odottelua jäljellä.

Corsa ja istumalihakset testattu!

Tulihan testailtua millaista on ajaa paljon lyhyen ajan sisällä ja myös kestääkö Corsa sellaista. Viimeinen viikko koulua 150 kilometrin päässä, eikä ollut enää asuntoa siellä, joten vaihtoehdoksi jäi ajella edes takas, kun en yökyläänkään kenellekään viittynyt änkeä kuin kerran. Lisäksi tähän väliin mahtui yksi ylimääräinen Tampereen reissu. 

Toisin sanoen torstaista seuraavan viikon perjantaihin istuin autossa yhteensä noin 1900 kilometriä, näistä noin 300 km istuin kyydissä, loput ajoin itsekseni. Näistä noin 1500 kilometriä rullasin Corsalla ja 400 Mazdalla. 400 kilometriä Mazdalla tuntui paljon pahemmalta kuin 1500 kilometriä Corsalla. Musta vaan ei ole enää ns. tavallisen perheauton omistajaksi/kuskiksi ;)

Ei tuntunut edes pahalta ajella tuollaisia määriä, lyhin matka päivää kohden oli noin 150km ja pisin noin 300km. Reissulla on suunniteltu ajettavaksi ehkä 400-500 kilometriä päivässä ja sekin kahdella kuskilla.

Corsa on siis testattu samoin Team Sorsanpojan toinen kuljettaja ja molemmat selvisivät testistä hyvin =)

PS. Nyt kun reissua on suunniteltu livenä lähtijöiden kanssa ja laivaliput on hankittu, alkaa vihdoinkin konkretisoitumaan tämä reissu. TJ 52!! :)