Kirpeä sitruuna ja kestotestin aika

Reissu alkaa konkretisoitua. Vietin syntymäpäiväni VR:n kiskoilla ja matkasin hakemaan ranskatarta kuuden tunnin kolistelun päästä. Matkatavaroina lähinnä vain parinkymmenen kilon työkalusalkku ja repullinen vaihdettavia kulutusosia. Tarpeeseen nämä tulivatkin. Virranjakajaa, pyörijää, kaikenmoista suodatinta, tulppaa, johtoa yms. - kaikki olivat autossa täysin lopussa ja todellakin kaipasivat vaihtoa. Huoltokirjan (kyllä, auton mukana tuli sellainen!) merkinnät loppuvat tarkasti 200000km kohdalle, eli viimeiset 35tkm tätä kulkinetta ei ole enää huollettu ollenkaan ja sen kyllä näkee. Veikkaan että moottoriöljytkin on tuolta ajalta.

Noh, osat vaihdeltiin ja lampun puuttuessa sytkä säädettiin vanhan kansan menetelmällä eli täysin korvakuulolta. Tuli itse asiassa aika hyvä. Se edellisessä päivityksessä parjattu akun kengän ruuvikiinnitysmenetelmä tehtiin nyt sitten yleisön pyynnöstä uusiksi ja laitettiin sopiva peltisuikale väliin. Olipa edellinen omistajakin tehnyt samanlaisen patentin joten nyt tuon on pakko olla tuplasti parempi. Etujarrut on täysin loppu joten ne pitänee vielä vaihtaa uusiin ennen alppiteille uskaltautumista.


Alkuperäinen ajatushan oli kierosti nyppiä nastat pois kohtalaisella pinnalla olevista talvirenkaista ja ajaa niillä läpi euroopan. Kolmesta renkaasta ne nypinkin, mutta pelkääjän puolen eturenkaan kohdalla ihmettelin mikä pistää housujen ja hanskojen läpi. Lähemmällä tarkastelulla renkaasta tulee raudat läpi kulutuspinnan sivusta. Myöhemmin bongatun teorian mukaan tämä on tavallista Kleberin renkaille ja alunperin Nokian HKP1 tyyppiominaisuus, minkä Kleber on tyylipuhtaasti kopioinut tuotteisiinsa. Eipä ihme että vähän tuntui vuotavankin. Sen renkaan nyppiminen jäi sitten siihen.
Jokaikinen alla oleva rengas oli joko eri merkkinen, levyinen tai profiilinen. Kaikki alla olevat kumit oli kauniisti asennettu pyörimissuunta väärinpäin. Tarvitseeko mainita että lähes kaikki kesärenkaat on sakoilla? Eipä siis ihme että auto käyttäytyi kuin heikkohermoinen pienenkään uran kohdalla ja noin muutenkin. Valitsin alle parhaat käytettävissä olevat kumekset ja kääntelin pyörimissuunnat järkevämmiksi että autoa voi siirtää pelkäämättä välitöntä hengen menetystä.

Niin paljon kuin sydäntä kylmikin oli pakko suunnata rengaskauppaan. Onneksi läheltä löytyi Rengasmyynti Joensuun Kuurnankadulta joka myi renkaat todelliseen sponsorihintaan kuultuaan tarinointia retkestä ja autosta. Cittarin molempiin kylkiin liimattiin tietysti sponsoritarrat. Ikävä kyllä kaikki asentajat olivat jo siltä viikonlopulta lähteneet, joten renkaat tyydyttiin heittämään auton perälle odottamaan myöhempää asennusta.

400km paluumatka meni kieltämättä turhankin lupsakasti. Kertaakaan ei mäkien takia tarvinnut pienemmälle vaihtaa eli jaksaa vetää ihan kelvollisesti. Ohikin pääsee tarvittaessa – ainakin siitä yhdestä lantakuormassa olleesta traktorista, joka jätti hajupaakkunsa myös tyylikkääseen ranskattareeni. Nauratti makeasti. Kulutus ensimmäisellä 130km siirtomatkalla joulukuussa oli parikymmentä litraa sataselle. Kuluvien osien vaihto ja sytkän säätö selvästi auttoi koska nyt mentiin vain reilulla kuudella ja puolella litralla. Erinomaista, etten vallan sanoisi.

Sekarengastus kyllä jyristelee pelottavasti ja suuntavakavuudesta ei ole mitään käryä, mutta kumit eivät puhjenneet, se on pääasia. Tosin olishan mukana ollut tarpeita viiteenkin rengasrikkoon, mutta aina tuosta oma vaivansa olisi ollut.

Kaikesta väkästelystä huolimatta auto nykii koko ajan tasakaasulla. Maantievauhdissa tätä ei juuri huomaa, mutta kaupungissa tuo vähän rasittaa. Mahtaa viitata sähkökaasarin kulumisiin tai jonkun kalvon vuotamiseen, vai olisiko vallan joku tyyppivika?


Ehkä tähän mennessä kovimmalle shitikka joutui ns. pomminkestävyystestissä, joka suoritettiin siitä tärkeästä syystä että sattui huvittamaan. Pienenä myönnytyksenä paineaaltojen jumalille kaikki avattavissa olevat ikkunat ruuvattiin alas etteivät helähdä palasiksi. Noh, tokihan tämä lennätti kaikki paukun nostattamat skeidat suoraan sisään mutta mitäpä pienistä. Se tuo autoon vain kaivattua karismaa. Nyt haisee yhdistelmänä rentun ruusu ja polttoöljy terästettynä astmaatikkojen arvostamalla hienolla hiekkapölyllä. Suurin osa tavarasta tuntui kyllä lentäneen yhdestä akkunasta sisään ja toisesta ulos, minkä tässä herra Murphyn maailmassa lasken melkoiseksi suoritukseksi. Laseissa oli kyllä aikamoinen putsaaminen että näki jatkaa matkaa.

Mustat läntit maalipinnassa tuovat nyt mieleen dalmatialaisen, joka on vain söpöä – tytöt tykkää! Toivottavasti eivät sateessa sula pois. Loppukaneettina voitaneen silti todeta tämän citroenin olevan pomminvarmaa teknologiaa. Kaippa tällä nyt sitten uskaltaa lähteä?