Päivä 6, Bormio IT - Arenzano IT
Päivä 7, Arenzano IT - Blanes ES
Kahvipöydässä joskus äimisteltiin, että kylläpä kauas on pitkä matka. Siitä se ajatus sitten lähti, ja lopputuloksena reiluhko sakki suomalaisia kylähulluja ajoi heinäkuussa 2011 Gibraltarille alle 500e romuautoilla.
perjantai 7. joulukuuta 2012
Uutta materiaalia ulkona!
Kylläpä videoiden teossa onkin kestänyt... Joka tapauksessa päivät 6 ja 7 ovat nyt purkissa ja videomuotoinen matkatarina ehtinyt jo Espanjan puolelle Blanesiin. Käy katsomassa. :)
Päivä 6, Bormio IT - Arenzano IT
Päivä 7, Arenzano IT - Blanes ES
Päivä 6, Bormio IT - Arenzano IT
Päivä 7, Arenzano IT - Blanes ES
lauantai 24. joulukuuta 2011
Uskomatonta! Yksi autoista on palannut Suomeen!
Scrapyard-tiimi hieraisi silmiään pariinkin kertaan kun Nettiautosta löytyi myynnissä tutunnäköinen auto, ja DDR-tiimi vahvisti että kyseessä on todellakin sama kapistus joka lähestulkoon uskollisesti palveli reissulla kesällä ja joka Espanjassa myytiin. Uskokaa tai älkää, pahka-Citikka on kestänyt myös paluumatkan!
Nettiauton ilmoituksen mukaan sitä kaupiteltiin kilvettömänä, ja on nyt merkitty myydyksi. Sen aikaa kun linkki toimii, ilmoituksen löydät tästä: http://www.nettiauto.com/citroen/bx/4457754
Kuva ilmoituksesta:
lauantai 10. joulukuuta 2011
Päivän 5 kooste valmis!
Kauan siinä taas meni mutta viimein vitospäivän kooste on valmis.
Alppien ylityspäivä oli monelle meistä erityisen tärkeä, Stelvio Pass oli Gibraltarin jälkeen tärkein rajapyykki ja käymisen kohde. Kaikki sinne pääsi, vastoin kannustusjoukkojen oletuksia. :) Videomateriaalia päivästä oli erityisen paljon ja etapin tärkeydestä johtuen koosteesta tuli extrapitkä. Niinkin pitkä ettei se Youtubeen sopinut yhtenä palana. Tästä johtuen kooste tulee kahdessa osassa jotka on tarkoitus katsoa yhteen putkeen.
Toivottavasti viihdytte. :)
keskiviikko 12. lokakuuta 2011
Tiiseri vitospäivän erikoisista
Päivä 5 pitää sisällään Alppien ylityksen legendaarisen Stelvio Passin kautta. Materiaalia on reilusti ja siksi editoinnissa menee aikaa, mutta tässä pikakatsaus sanan varsinaisessa merkityksessä mäen huipulle punnertamisesta. Yhden kameran suora veto 10x nopeudella, nopeutuksen vuoksi nousu saattaa näyttää vaivattomalta:
tiistai 11. lokakuuta 2011
Uutta videomatskua!
Kauan siinä kesti mutta nyt on taas vähän uutta ihmeteltävää. Scrapyard Run päivä 3:
-Tomi-
-Tomi-
maanantai 1. elokuuta 2011
Something for foreign viewers too
Couple of days back I heard some of you viewers have asked for subtitles in english to the videos in order to get the best out of them. Part 1 is now somehow translated (don't mind yapping on precise wordings), hope you'll enjoy this. I'm about to translate other parts too but it may take awhile. Patience, people!
Instead of posting a new blog text every time I'll just post these translated ones to this blog.
Part 1:
Part 2:
Instead of posting a new blog text every time I'll just post these translated ones to this blog.
Part 1:
Part 2:
tiistai 26. heinäkuuta 2011
On aika kiittää lukijoita ja tukijoita
Huikea automatka Gibraltarille on nyt ohi. Tapahtumarikas reissu kaiken kaikkiaan ilman isompia kommelluksia. Voisi melkein todeta, että kaikki meni lopulta paremmin kuin hyvin. Näin ei olisi välttämättä käynyt ilman meidän aivan ällistyttävän upeaa porukkaa. Jokaisella meistä on omat vahvuutensa, ja jokainen kysymättä alkoi omaa osaamistaan toteuttamaan silloin kun sitä tarvittiin. Helppo esimerkki on tietenkin pienet huollot, ja korjaukset autoihin. Vaikka autoharrastajia ollaan kaikki, niin kyllä sinne aina samat naamat juoksivat auttamaan. Kun päivä lähti kääntymään illaksi, ja kaikille piti saada majoitukset kuntoon niin silloin puhelurumban aloittivat ne joille vieraan kielen puhuminen ei aiheuta tykytyksiä. Ja jos tarvittiin vain raakaa voimaa, kuten Corsan nostamiseen renkaiden päälle, niin auton kylkeen tarttui koko porukka.
Tottakai matkalla myös riideltiin, kiukuteltiin ja joskus jopa huudettiin. Kun vehkeet hajoaa, vettä sataa ja pelikaanit lentävät turbiiniin niin silloin koetellaan kärsivällisyyttä. Varsinkin jos on nälkä, kylmä, kuuma tai ajaa Ranskassa. Sitten tunnin, tai tuntien, päästä kaikki oli taas hyvin, maha täynnä ja toimiva auto alla. Jokaisella oli hieman erilainen käsitys reissun kulusta, ja meillä kesti melkein Itävaltaan asti käsittää, että porukka voi myös hajota kahteen tai kolmeen pienempään letkaan. Silti joka ikinen ilta olimme vähintään samassa kaupungissa yötä. Silloinkin homma toimi koska ne ketkä olivat perillä ensin, hoitivat majoitukset kuntoon. Yleensä homma myös toimi paremmin pienemmällä porukalla. Mitä etelämmäksi päästiin, niin sen vaikeampaa oli kahdeksan auton pysäköinti.
Pohjoismaissa matkustaminen oli helppoa, kaupoissa ja huoltamoilla puhutaan loistavaa englantia. Tosin moni suomalainen pärjää tietenkin myös ruotsinkielellä. Saksassa ei englantia juuri puhuta, ainakaan pienemmillä paikkakunnilla. Automatkalla tosin sitä joutuu vastakkain lähinnä vain majoituspaikkojen respojen kanssa, välillä oli tosin vaikeuksia niissäkin. Huvittavinta oli taistella kielimuurin kanssa niinkin kansainvälisen ketjun kuin McDonaldsin kassalla. Saksassa on eri menu kuin muualla maailmassa, McFeast hampurilaista ei löydy ja Big Mac on Big Mac. Jos menee sanomaan Big Mac Hamburger niin saa molemmat. Hampurilainen on hampurilainen, Big Mac ei. Samankaltaisia ongelmia voi tulla jopa huoltamoilla kun pitää maksaa polttoaineita, pumpun numero pitää sanoa saksaksi tai näyttää sormilla. Huoltamohenkilökunta ei vain halua tai osaa laskea kymmeneen englanniksi. Ei tätä kannata kuitenkaan sen enempää jännittää, isommissa kaupungeissa homma toimii ja nuoret puhuvat hyvää englantia melkein kaikkialla. Ja käsillä huitoen onnistuu mikä vain. Saksan ikimuistoisin kielimuuri oli kuitenkin Opel-liike josta olimme Tomin kanssa ostamassa takapyörän laakeria. Voi morjens! Napa-Lager!
Itävalta on upea maa. Järjettömän kauniit maisemat, ystävälliset ihmiset ja muutenkin reissun positiivisin paikka. Itävaltaiset puhuvat hyvää englantia kaikkialla, kielimuureja ei syntynyt missään. Landhousit, leirintäalueet ja hotellit ovat, tai ainakin meidän löytämät olivat, tasokkaita ja siistejä. Olen monesti miettinyt johtuiko Itävallan loistavuus siitä, että Saksa on paska maa. Tuskin kuitenkaan. Itävallan vieraanvaraisuuden jälkeen Italiaan pudottaminen tuntui jopa miinusmerkkiseltä. Ensimmäinen yö Stelvion jälkeen olimme mukavassa pienessä hotellissa, vieraanvaraisuutta löytyi mutta se taisi perustua meidän porukan ostovoimaan. Paikan pitäjä ei kyennyt kovin onnistuneesti peittämään innostumistaan kun huoneita kysyessäni kerroin meitä olevan 18. Toisaalta Milanon perjantairuuhka tietöiden keskellä, ja raekuurossa, on vain jotain mitä en enään halua kokea. En myöskään halua enään käydä vessassa missä on jalanjäljet, ja kuoppa maassa. Paitsi jos menen Tiibetiin, se on ihan okei kun ei odota muuta.
Ranska oli ankea paikka, mukava katsella mutta ei sitten oikeastaan mitään muuta. Monacon loiston koimme vain autosta, jalkautumista ei kukaan ehdottanut mutta näin jälkeen päin ajateltuna se olisi varmasti kannattanut tehdä. Kuuluisan, ja legendaarisen, F1 radan kiertäminen Cherryllä kuitenkin lämmitti mieltä siinä määrin, että Monacosta jäi itselleni mainio muisto. Autosta katsottuna paikka ei kuitenkaan kuumottanut niin paljon, että kävisin siellä heti uudestaan. 15km Monacosta löytyi muuten myös vessa jossa oli jalanjäljet eikä muuta. Glamour loppui heti kun taajamakyltti oli takana.
Se herättikin autokuntien kanssa keskustelua näistä "Suomi on paska maa" puheista. Ehkä se sieltä kotisohvalta tuntuu siltä, mutta tälläinen reissu avartaa kummasti. Kyllä meidän kotimaassa uskaltaa juoda jokaisesta kraanasta, talot toimii jokaisella kelillä, ja liikenne on todella kurinalaista. Puhumme hyvin eri kieliä, koulutustasomme, tai ihan vaan yleissivistys, on korkealla ja viranomaismaksut pieniä. Meidän ei tarvitse maksaa ajaaksemme moottoriteitä, ja pakkohan se on myöntää, että Espanjaa ja Gibraltaria lukuunottamatta suomalainen pumppubensa on oikeasti saman hintaista kuin muuallakin. Ja ne maksulliset moottoritiet eivät todellakaan ole jumalaisen tasaisia automiehen unelmia, missä penkereet on koristeltu punaisin ruusuin ja valkoiset viivat on norsunluuta. Samanlaisia pomppuisia teitä, jotka on täynnä uria voi ajaa Helsingistä Tampereelle. Ilmaiseksi.
Moni varmasti ajattelee asian olevan toisin päin, mutta Ranskan ja Espanjan rajalla kaikesta tuli taas siistimpää ja uudempaa. Tiet muuttuivat tasaisemmiksi, ja ihmiset ystävällisemmiksi. Vessoihinkin ilmeistyi istuimet, ja istumissa oli muoviset renkaat. Espanjalaiset vähättelevät englanninkielen taitoaan, tai ainakin he ymmärtävät sitä kohtuullisen hyvin vaikka eivät lauseita muodostaisikaan. Käsiä heiluttelemalla kaikki kuitenkin sujuu kuten muuallakin. He myös arvostavat suuresti jos edes yrittää, tai vaikka aloittaa, keskustelun heidän omalla kielellään. Suomen kielestä et Espanjassa pääse eroon, en tiedä mihin siellä pitää oikein mennä. Vaikka asuimme kohtuullisen kaukana rantojen turistimekkaloista, niin naapurina oli silti Nykänen. Ravintoloista löytyy menut aina vähintään Englanniksi, suomenkieli on käännöskoneille selvästi vaikeaa koska menusta löytyy usein esimerkiksi puolikas kana omassa liemessään, tai pizza kanssa kinkku. Unohtamatta reissun ehdotonta ilopilleriä, annos sisälsi "eräs pikkukala" merkkisen fisun.
Reissun kulupuolesta sen verran, että halvin tapa autoilu ei ole perille päästä. Kirsikalla kahden ihmisen kulut taisivat lopulta nousta reiluun kolmeen tonniin jos lasketaan auto mukaan. Lähdin tarkoituksella ruotsinlaivalle ilman käteisvaroja, jotta voin suoraan luottokorttilaskusta tarkistaa todellisen menekin. Lopullinen summa painuu omalta osaltani noin 1300-1400€ väliin jos miinustetaan muutamat tuliaiset. Sitten taas kun miettii aikaa joka kului tuon rahasumman polttamiseen eli noin kolme viikkoa niin eipäs tämä nyt sitten kallista ollutkaan. Varsinkin kun muistan nukkuneeni vain kaksi yötä autossa, ja loput lakanoiden välissä. Enkä käynyt kertaakaan ajomatkan aikana kaupasta hakemassa aamupalatarvikkeita, joita olisin mutustellut ja kokkaillut konepellillä. Tekee sellaiset 70€ /päivä sisältäen kaiken. Olisikin mielenkiintoista päästä vertaamaan jonkun reissun innokkaimman leiriytyjän kulurakennetta omaani.
Tukijoiden tuotteista Panasonicin kamerat olivat varmasti ahkerimmassa käytössä. Materiaalia kaikenkaikkiaan kertyi reilut 500Gt joita meidän oma AV-mies Tomi alkaa purkamaan oman aikataulunsa niin salliessa. Porukalla oli mukanaan myös kaikenlaisia action kameroita, kuten Go Pro ja Drift Innovation. Niillä kuvattiin silloin kun Panasonicilla ei vain enään uskaltanut. Verbatimin muistikortit tuli aika monella autokunnalla käyttöön, nekin jotka eivät reissussa tarvinneet niin raahasivat kuvia ja videoita niiden sisuksissa kotiin.
Lopulta kaikki kuitenkin pääsivät autoistaan eroon. Kaikille epäilijöille tiedoksi myös se, että autohajoittamot kirjoittaa aivan pätevän romutustodistuksen kunhan auton paperit on kunnossa, ja auto on sinun nimissäsi. Autokauppa on espanjassa jotain aika käsittämätöntä, myyminen voi siis olla vaikeaa jos ostajaa ei ole katsonut valmiiksi. Sen myös näkee myydystä kalustosta. Ysikuuppa meni huikealla 400€ hinnalla paikalliselle Saba-harrastajalle, samoin Poliisi-Saba myytiin pelkäksi moottorinluovuttajaksi satasella. Pahkasitikka taas meni suomalaiselta suomalaiselle joka haluaa ajaa sen Suomeen. Micra palasi "perheeseen", ja Seat kierrätettiin Italiassa. Corsa on edelleen lomalla. Kaikki muut pantiin paaliin. Koko jengi toivottaa onnea Pahkasitikan luultavasti viimeiselle matkalle, sitä tarvitaan.
Omalta osaltani haluan kiittää jokaista, jotka tälle reissulle lähditte ja teitte tämän ikimuistoisen matkan juuri sellaiseksi millainen siitä tuli. Haluan myös kiittää jokaista 67000 lukukertaa, ja lukijaa, jonka tämä blogi on tähän mennessä nähnyt. Kiitokset Radio Suomipopille spiikeistä, kiitos kaikille Facebook tykkääjille. Kiitos omasta puolestani ylipäätään kaikille jotka millään tavalla osallistuitte reissun toteuttamiseen kanssamme.
Tälläistä reissua tehdä enään koskaan, mutta... to be continued.
-Pete-
Tottakai matkalla myös riideltiin, kiukuteltiin ja joskus jopa huudettiin. Kun vehkeet hajoaa, vettä sataa ja pelikaanit lentävät turbiiniin niin silloin koetellaan kärsivällisyyttä. Varsinkin jos on nälkä, kylmä, kuuma tai ajaa Ranskassa. Sitten tunnin, tai tuntien, päästä kaikki oli taas hyvin, maha täynnä ja toimiva auto alla. Jokaisella oli hieman erilainen käsitys reissun kulusta, ja meillä kesti melkein Itävaltaan asti käsittää, että porukka voi myös hajota kahteen tai kolmeen pienempään letkaan. Silti joka ikinen ilta olimme vähintään samassa kaupungissa yötä. Silloinkin homma toimi koska ne ketkä olivat perillä ensin, hoitivat majoitukset kuntoon. Yleensä homma myös toimi paremmin pienemmällä porukalla. Mitä etelämmäksi päästiin, niin sen vaikeampaa oli kahdeksan auton pysäköinti.
Pohjoismaissa matkustaminen oli helppoa, kaupoissa ja huoltamoilla puhutaan loistavaa englantia. Tosin moni suomalainen pärjää tietenkin myös ruotsinkielellä. Saksassa ei englantia juuri puhuta, ainakaan pienemmillä paikkakunnilla. Automatkalla tosin sitä joutuu vastakkain lähinnä vain majoituspaikkojen respojen kanssa, välillä oli tosin vaikeuksia niissäkin. Huvittavinta oli taistella kielimuurin kanssa niinkin kansainvälisen ketjun kuin McDonaldsin kassalla. Saksassa on eri menu kuin muualla maailmassa, McFeast hampurilaista ei löydy ja Big Mac on Big Mac. Jos menee sanomaan Big Mac Hamburger niin saa molemmat. Hampurilainen on hampurilainen, Big Mac ei. Samankaltaisia ongelmia voi tulla jopa huoltamoilla kun pitää maksaa polttoaineita, pumpun numero pitää sanoa saksaksi tai näyttää sormilla. Huoltamohenkilökunta ei vain halua tai osaa laskea kymmeneen englanniksi. Ei tätä kannata kuitenkaan sen enempää jännittää, isommissa kaupungeissa homma toimii ja nuoret puhuvat hyvää englantia melkein kaikkialla. Ja käsillä huitoen onnistuu mikä vain. Saksan ikimuistoisin kielimuuri oli kuitenkin Opel-liike josta olimme Tomin kanssa ostamassa takapyörän laakeria. Voi morjens! Napa-Lager!
Itävalta on upea maa. Järjettömän kauniit maisemat, ystävälliset ihmiset ja muutenkin reissun positiivisin paikka. Itävaltaiset puhuvat hyvää englantia kaikkialla, kielimuureja ei syntynyt missään. Landhousit, leirintäalueet ja hotellit ovat, tai ainakin meidän löytämät olivat, tasokkaita ja siistejä. Olen monesti miettinyt johtuiko Itävallan loistavuus siitä, että Saksa on paska maa. Tuskin kuitenkaan. Itävallan vieraanvaraisuuden jälkeen Italiaan pudottaminen tuntui jopa miinusmerkkiseltä. Ensimmäinen yö Stelvion jälkeen olimme mukavassa pienessä hotellissa, vieraanvaraisuutta löytyi mutta se taisi perustua meidän porukan ostovoimaan. Paikan pitäjä ei kyennyt kovin onnistuneesti peittämään innostumistaan kun huoneita kysyessäni kerroin meitä olevan 18. Toisaalta Milanon perjantairuuhka tietöiden keskellä, ja raekuurossa, on vain jotain mitä en enään halua kokea. En myöskään halua enään käydä vessassa missä on jalanjäljet, ja kuoppa maassa. Paitsi jos menen Tiibetiin, se on ihan okei kun ei odota muuta.
Ranska oli ankea paikka, mukava katsella mutta ei sitten oikeastaan mitään muuta. Monacon loiston koimme vain autosta, jalkautumista ei kukaan ehdottanut mutta näin jälkeen päin ajateltuna se olisi varmasti kannattanut tehdä. Kuuluisan, ja legendaarisen, F1 radan kiertäminen Cherryllä kuitenkin lämmitti mieltä siinä määrin, että Monacosta jäi itselleni mainio muisto. Autosta katsottuna paikka ei kuitenkaan kuumottanut niin paljon, että kävisin siellä heti uudestaan. 15km Monacosta löytyi muuten myös vessa jossa oli jalanjäljet eikä muuta. Glamour loppui heti kun taajamakyltti oli takana.
Se herättikin autokuntien kanssa keskustelua näistä "Suomi on paska maa" puheista. Ehkä se sieltä kotisohvalta tuntuu siltä, mutta tälläinen reissu avartaa kummasti. Kyllä meidän kotimaassa uskaltaa juoda jokaisesta kraanasta, talot toimii jokaisella kelillä, ja liikenne on todella kurinalaista. Puhumme hyvin eri kieliä, koulutustasomme, tai ihan vaan yleissivistys, on korkealla ja viranomaismaksut pieniä. Meidän ei tarvitse maksaa ajaaksemme moottoriteitä, ja pakkohan se on myöntää, että Espanjaa ja Gibraltaria lukuunottamatta suomalainen pumppubensa on oikeasti saman hintaista kuin muuallakin. Ja ne maksulliset moottoritiet eivät todellakaan ole jumalaisen tasaisia automiehen unelmia, missä penkereet on koristeltu punaisin ruusuin ja valkoiset viivat on norsunluuta. Samanlaisia pomppuisia teitä, jotka on täynnä uria voi ajaa Helsingistä Tampereelle. Ilmaiseksi.
Moni varmasti ajattelee asian olevan toisin päin, mutta Ranskan ja Espanjan rajalla kaikesta tuli taas siistimpää ja uudempaa. Tiet muuttuivat tasaisemmiksi, ja ihmiset ystävällisemmiksi. Vessoihinkin ilmeistyi istuimet, ja istumissa oli muoviset renkaat. Espanjalaiset vähättelevät englanninkielen taitoaan, tai ainakin he ymmärtävät sitä kohtuullisen hyvin vaikka eivät lauseita muodostaisikaan. Käsiä heiluttelemalla kaikki kuitenkin sujuu kuten muuallakin. He myös arvostavat suuresti jos edes yrittää, tai vaikka aloittaa, keskustelun heidän omalla kielellään. Suomen kielestä et Espanjassa pääse eroon, en tiedä mihin siellä pitää oikein mennä. Vaikka asuimme kohtuullisen kaukana rantojen turistimekkaloista, niin naapurina oli silti Nykänen. Ravintoloista löytyy menut aina vähintään Englanniksi, suomenkieli on käännöskoneille selvästi vaikeaa koska menusta löytyy usein esimerkiksi puolikas kana omassa liemessään, tai pizza kanssa kinkku. Unohtamatta reissun ehdotonta ilopilleriä, annos sisälsi "eräs pikkukala" merkkisen fisun.
Reissun kulupuolesta sen verran, että halvin tapa autoilu ei ole perille päästä. Kirsikalla kahden ihmisen kulut taisivat lopulta nousta reiluun kolmeen tonniin jos lasketaan auto mukaan. Lähdin tarkoituksella ruotsinlaivalle ilman käteisvaroja, jotta voin suoraan luottokorttilaskusta tarkistaa todellisen menekin. Lopullinen summa painuu omalta osaltani noin 1300-1400€ väliin jos miinustetaan muutamat tuliaiset. Sitten taas kun miettii aikaa joka kului tuon rahasumman polttamiseen eli noin kolme viikkoa niin eipäs tämä nyt sitten kallista ollutkaan. Varsinkin kun muistan nukkuneeni vain kaksi yötä autossa, ja loput lakanoiden välissä. Enkä käynyt kertaakaan ajomatkan aikana kaupasta hakemassa aamupalatarvikkeita, joita olisin mutustellut ja kokkaillut konepellillä. Tekee sellaiset 70€ /päivä sisältäen kaiken. Olisikin mielenkiintoista päästä vertaamaan jonkun reissun innokkaimman leiriytyjän kulurakennetta omaani.
Tukijoiden tuotteista Panasonicin kamerat olivat varmasti ahkerimmassa käytössä. Materiaalia kaikenkaikkiaan kertyi reilut 500Gt joita meidän oma AV-mies Tomi alkaa purkamaan oman aikataulunsa niin salliessa. Porukalla oli mukanaan myös kaikenlaisia action kameroita, kuten Go Pro ja Drift Innovation. Niillä kuvattiin silloin kun Panasonicilla ei vain enään uskaltanut. Verbatimin muistikortit tuli aika monella autokunnalla käyttöön, nekin jotka eivät reissussa tarvinneet niin raahasivat kuvia ja videoita niiden sisuksissa kotiin.
Lopulta kaikki kuitenkin pääsivät autoistaan eroon. Kaikille epäilijöille tiedoksi myös se, että autohajoittamot kirjoittaa aivan pätevän romutustodistuksen kunhan auton paperit on kunnossa, ja auto on sinun nimissäsi. Autokauppa on espanjassa jotain aika käsittämätöntä, myyminen voi siis olla vaikeaa jos ostajaa ei ole katsonut valmiiksi. Sen myös näkee myydystä kalustosta. Ysikuuppa meni huikealla 400€ hinnalla paikalliselle Saba-harrastajalle, samoin Poliisi-Saba myytiin pelkäksi moottorinluovuttajaksi satasella. Pahkasitikka taas meni suomalaiselta suomalaiselle joka haluaa ajaa sen Suomeen. Micra palasi "perheeseen", ja Seat kierrätettiin Italiassa. Corsa on edelleen lomalla. Kaikki muut pantiin paaliin. Koko jengi toivottaa onnea Pahkasitikan luultavasti viimeiselle matkalle, sitä tarvitaan.
Omalta osaltani haluan kiittää jokaista, jotka tälle reissulle lähditte ja teitte tämän ikimuistoisen matkan juuri sellaiseksi millainen siitä tuli. Haluan myös kiittää jokaista 67000 lukukertaa, ja lukijaa, jonka tämä blogi on tähän mennessä nähnyt. Kiitokset Radio Suomipopille spiikeistä, kiitos kaikille Facebook tykkääjille. Kiitos omasta puolestani ylipäätään kaikille jotka millään tavalla osallistuitte reissun toteuttamiseen kanssamme.
Tälläistä reissua tehdä enään koskaan, mutta... to be continued.
-Pete-
perjantai 22. heinäkuuta 2011
Kakkospäivän videopätkä, olkaapa hyvät!
Kotiin on vihdoin päästy ja kelvon nettiyhteyden turvin sopiikin tuupata seuraava videopätkä esille. Lyhyt kooste kakkospäivästä pohjoisessa Saksassa pujottelusta:
torstai 21. heinäkuuta 2011
Viimeiset hetket käsillä
Tässä sitä ollaan, pakkaamassa ja siivoamassa Villa Scrapyardia. Parin tunnin päästä pitäisi olla Malagan kentällä, lento kotiin lähtee aikataulun mukaan klo 17:50. Tällä aikataululla kotiovi aukeaa varmaankin aamukolmelta.
Paljon on reissuun mahtunut kokemuksia ja elämyksiä joita tulee muisteltua vielä vuosienkin päästä. Kuvia on varmastikin yli 10000 ja videomatskua useampi sata gigaa, kyllä on yritetty parhaan mukaan kaikki olennainen dokumentoida. Vielä kun ne saisi joutuisasti plärättyä järkevään muotoon, aikaa saattaa kuitenkin kulua reilusti ennenkuin kaikki esitettäväksi kelpaava esillä on.
Fiilis reissun loppumisesta on aikas kahtiajakoinen. Ainutlaatuisen hieno reissu on ollut mutta tämän viikon alusta lähtien on ollut kasvava polte päästä kotiin. Ei sillä että siellä mitään erityistä odottaisi, mutta on tässä Espanjan auringossa tullut jo kylliksi ihmeteltyä. Mukava se on aika kotiin palata.
-Tomi-
maanantai 18. heinäkuuta 2011
Romuttamo löytyi!
Aiemmin mainitsemani kauppa norjalaisen kanssa meni yllättäen puihin kun autokaupoista puhuttiin tänään selvinpäin. Siirryttiin siis varasuunnitelmaan ja lähdettiin Martin kanssa etsimään romuttamoa josta saimme paikallisilta vihiä. Paikka löytyikin ja vastassamme oli erittäin ammattimainen virheetöntä englantia puhuva herrasmies. Esitimme asiamme ja hän ilmoitti että jos autoihin löytyy paperit ja ne ovat meidän nimissämme, homma hoituu. Loistavaa!
Kirsikalle ja Tempralle sovittiin vientiaika keskiviikolle, ja perus-Citikka jäi jo sille tielleen koska Martti ja Päivi matkustavat kotiin jo huomenna. Autoista peräti sai 100 euroa, käypä romuraudan hinta. Romutusprosessi kestää kuulemma viikosta kuukauteen joten varsinaisen paalauksen (vaihe jossa autosta tulee romurautakuutio) todistaminen ei meidän aikatauluilla onnistu, mutta yritän keskiviikkona vielä neuvotella asiasta. Raha tuntuu auttavan neuvottelussa täälläpäin, ja henkilökohtaisesti olen valmis jonkin summan maksamaan siitä ilosta että saisin Kirsikan paalauksen itselleni HD-tasoisella videolla. Ei kai se väärin ole?
-Tomi-
Väki vähenee, paraneeko pidot?
Loma alkaa lähestyä loppuaan. Useimmilla meistä on lento kotiin torstaina mutta ensimmäiset palaajat, Aki ja Niko, lähtivät kentälle viime yönä arvoisellaan kyydillä eli Kirsikan jousilla. :) Seuraava pari lähtee huomenna. Niin ne vaan pitkätkin lomat loppuu. Vaan onpa tässä jo viikko joutenoloa takana joka laiskotteluun tottumattomalle tuntuu oudolta.
Autojen suhteen tilanne on se että Kuuppa, poliisi-Saab ja DDR-Citikka on jo saatu myytyä paikallisille. Leppikselläkin on jo kaupat valmiina ja Sorsanpojalle loppusijoituspaikka, vaikkakin viimeksimainitun autokunnan tunnelmat alkaa tuntua siltä että se saatetaan nähdä vielä myös Suomen maaperällä. Martin Citikasta, Kirsikasta ja Temprasta käytiin kiivaasti kauppaa erään norjalaismiehen kanssa lauantai-illan hämärissä olosuhteista ja tuolloin oli puhe että nämä kolme autoa vaihtaisivat omistajaa yhtä vodkapulloa vastaan. Se pullo taisi mennä tuona samana iltana mutta norskista ei ole sittemmin kuulunut, tiedä sitten. Paikalliset auttoivat löytämään jonkinlaisen romuttamon jonka tarjontaa aletaan selvittämään tänään, varasuunnitelmana siis.
-Tomi-
lauantai 16. heinäkuuta 2011
Reissun koontia
Nyt kun pöly alkaa laskeutua ja yhden jos toisenkin nahka punottaa siinä määrin ettei ulkona huvita koko aikaa olla, sopii sisätiloihin istahtaa toviksi ja miettiä mitä onkaan tullut tehtyä. Videoeditointia alustaessa tulin ynnäilleeksi päiväsiirtymiä, niiden mittoja ja matkalta mieleen jääneitä juttuja. Numeroihin ei sisälly suunnistusharhoja, majoituspaikkojen etsimisiä eikä muita toopeiluja. Nämä mukaanlaskettuna jokaisen auton (paitsi Seatin) trippimittarissa seisoo vitosella alkavia lukemia.
Päivä 1: Stockholm-Fehmarn, 840 km
Jo etukäteen tylsäksi tiedetty pätkä. Ajoa, ajoa ja ajoa. Erityismainintana kohtalaisen myrskyinen sää Kööpenhaminan tienoilla sekä melkoiset ruuhkat Köpiksen eteläpuolella johtuen tulvan vuoksi katkaistusta moottoritiestä. Yksi fanimme tavattu Malmössä (terkut Juhalle). Illan pimetessä majoituspaikkoja etsiessä jäi luu käteen ja porukka nukkui autoissa. Yöllä iski reippaanpuoleinen myrsky päälle joka herätti varmaan jokaisen meistä.
Päivä 2: Fehmarn-Magdeburg, 440 km
Jengi kömpi iloisin mielin autoistaan jalkeille ennen aamuseitsemää jolloin meidän piti viimeistään lähteä leirintäalueen parkkipaikalta jonne autot illalla pysähtyivät. Aamupala Heiligenhafenissa ja eteenpäin. Parin tietyömaan ja erinomaisen navigointitaidon johdosta lähdimme tykittämään aika reilusti itää kohti, selkeästi vanhan Itä-Saksan puolella käytiin. Matkaa päivälle tuli yli 400 km mutta varsinainen eteneminen jäi kolmensadan tienoille, ehkä allekin. Alkuillasta Sorsanpojan oikea takapyöränlaakeri alkoi metelöidä niin pahasti että uusi laakeri oli välttämättömyys matkan jatkumiselle. Jengi jakaantui, osa jäi auttelemaan Sorsanpojan kanssa, osa lähti selvittämään Magdeburgin majoitusmahdollisuuksia (jonne oli reilu 50 kilometriä matkaa) ja osa suuntasi samaan kaupunkiin etsimään varaosaliikettä josta laakeri löytyisi. Kaatosateen keskeltä löytyi niin hotellit kuin laakeritkin, laakeri vaihdettiin laitakaupunkilaisessa autopesukatoksessa ennätysajassa ja hotellin löytymisen jälkeen relattiin aulabaarissa muutamien oluiden keralla. Oli hienoa huomata että vaikka perustilanteessa porukka tahtoo välillä nahistella ja olla taipuvaisia avuttomuuteen, ongelmatilanteen kohdatessa jokainen on valmis auttamaan kyselemättä. Näin sen pitääkin olla.
Päivä 3: Magdeburg-Kipfenberg, 450 km
Koska porukka oli yöpynyt kahdessa eri hotellissa, treffasimme huoltoaseman pihassa parikymmentä kilometriä Magdeburgista etelään. Kunnianhimoiseksi tavoitteeksi otettiin päästä Müncheniin illaksi, ja kuitenkin välttää moottoriteitä kuten edellisenäkin päivänä. Maisemat muuttuivat hiljalleen muhkuraisemmiksi joka oli toivottu Tanskan ja pohjoisen Saksan tylsien lakeuksien vastapainoksi. Paikoin pikkuteiden maisemat oli melkoisen pysäyttäviä jyrkkine mäkineen ja lähes pystysuorine jyrkänteineen. Pahka-Citikka sammui varoittamatta keskelle kohtalaisen vilkasta risteystä lähellä Bad Berkaa, se hinattiin tilavampaan paikkaan tien laitaan ja putsattiin erinäisiä sytytysosia jonka jälkeen henki jälleen löytyi ja matka jatkui. Reitin varrelta löytyi mainio pieni kaupunki Rudolstadt jossa lounastettiin ja katseltiin vähän maisemiakin. Sieltä lähtiessä perus-Citikka eksyi muusta porukasta ja navigaattorin puuttuessa sijainteja selviteltiin puhelimitse hyvä tovi ennenkuin remmi oli koossa jälleen. Samanaikaisesti Kirsikan lämmöt alkoivat nousta uhkaavasti, keittäminen oli lähellä. Havaittiin ettei flekti pyöri, lämpöanturi lie korkannut. Parit johdot yhteen ja taas mennään. Aikaa oli mennyt ja alettiin olla illan puolella, tämän myötä todettiin että alkuperäiseen tavoitteeseen Müncheniin ei päästä ennenkuin yöllä ja alettiin etsiskellä yöpaikkaa vähän lähempää. Lopulta passeli paikka löytyi Kipfenbergin kylästä jonne saavuttiin iltayhdentoista aikoihin, suurin osa tähtäsi leirintäalueelle ja muutama autokunta läheiseen gasthausiin.
Päivä 4: Kipfenberg-Nassereith, 290 km
Pikkuteistä päätettiin luopua kun maisemat alkoi toistaa itseään, ja matka jatkui moottoriteitä pitkin. Aamun ensimmäinen etappi kiskaistiin Dachaun entiselle keskitysleirille jossa olimme jo aamukymmenen aikoihin. Pari tuntia ihmeteltiin saksalaissoturien WWII:n aikaisia päähänpälkähdyksiä jonka jälkeen lähdettiin kohti etelää. Tässä yhteydessä porukka jakaantui jälleen, osa lähti tuuppaamaan kohti Füsseniä, osa etsiskeli varaosaliikettä ja pari autokuntaa etsiskeli varaosaliikettä etsiviä autokuntia. Lopulta kaikki eksyneet lampaat saatiin jälleen nippuun ja iltapäivästä porukka oli jälleen koossa Itävallan rajapinnassa. Lounaan jälkeen puolet porukasta jatkoi matkaa Itävallan puolelle ja loput jäivät ihmettelemään Ludvig II:n aikanaan rakennuttavia linnoja vuorenrinteillä. Kirsikassa lämmöt nousivat Alppien ensiaskelilla ja lämmityslaite otettiin hyötykäyttöön moottorin jäähdytyksessä. Itävallan puolelle ehtinyt poppoo iski Nassereithin kylään josta löytyi leirintämielisille mukava alue uima-altaineen ja lakanoiden perään huumaileville keksittiin mitä mainioin hotelli, jonka antimista huumaillaan varmasti pitkään. Jos siihen suuntaan olette matkalla, muistakaa Landhotel Seeblick. :) Loppuporukan lähestyessä Nassereithia Kuuppa puutui pahasti pitkään ylämäkeen ja keitti levähdyspaikalla. Reinikaisten Saban kytkin alkoi päivän mittaan oireilla, jommassa kummassa sylinterissä lienee sisäinen vuoto jonka vuoksi poljinta joutuu pumppaamaan enenevässä määrin. Voimille ottaa.
Päivä 5: Nassereith-Bormio, 160 km
Heräsimme hengästyttäviin maisemiin Itävallan alppimaisemissa. Aamupalan jälkeen matka jatkui kohti monen matkalaisen eniten odottamaa Stelvio Passia. Nassereithista ajettiin vaikuttavissa maisemissa Italian puolelle ja siitä edelleen Stelvion kylään, joka siis sijaitsee reilun kilometrin korkeudessa merenpinnasta mutta kuitenkin tavallaan Alppien juurella. Täällä hörpättiin kupilliset kahvia ja valmisteltiin kaikki käsilläolevat kamerat käyttökuntoon. Tästä eteenpäin aina Bormioon asti oli jotain mitä sanallisesti on turha yrittää kuvailla. Kaikki oli järjettömän upeaa ja pysäyttävää, potenssiin sata. Koko porukka pääsi kuin pääsikin huipulle, Kuupalla oli olennaisia vaikeuksia käynti- ja lämpöongelmien vuoksi ja se olikin perillä parikymmentä minuuttia muista jäljessä. Porukka lounasti Stelvio Passin "hienossa" ravintolassa jonka ruoka oli kaikkea muuta kuin hienoa. Ei voi suositella. Turistitoiminnan, ryhmäkuvien, muistomerkkishoppailun ja yleisen huumailun jälkeen, kun olimme lähdössä matkaa jatkamaan, Pahka-Citikka sakkasi jälleen. Tehtiin vanhat tutut toimet jotka eivät tällä kertaa auttaneet. Hetken jo ehti jännittää kunnes supermekaanikko Aki huomasi poikkimurtuneen alipaineletkun joka Citikan kiukaan heitti hämilleen. Letku kiinni ja toimii taas. Mäenlasku Bormion puolelle oli, jos mahdollista, vielä hienompaa. Maisema oli huomattavasti vihreämpää ja kauniimpaa kuin sillä kuuluisammalla puolella. Neulansilmiä, vesipuroja ja -putouksia sekä roppakaupalla Gran Turismo -henkisiä tunneleita. Näistä maisemista hengästyneinä laskeuduttiin illan tullen Bormioon ja löydettiin vielä sangen mukava ja edukas hotelli, johon koko porukka majoittui. Hienoin päivä koko reissulla. Ai niin, Reinikaisten Saba keitti alastulomatkalla, siitäkin flektin lämpöanturi pimentynyt. Vika korjattiin samoin eväin kuin Kirsikan vastaava. Lisäksi aiemmin mainittu kytkinongelma pahenee nopeasti, käytännössä kymmenkunta pumppauskertaa riittää kytkimen irrottamiseen juuri sen verran että vaihteen saa silmään, ennakointia täytyi alkaa harjoittelemaan.
Päivä 6: Bormio-Arenzano, 370 km
Ongelmia alkaa ilmetä autossa jos toisessakin. Seatin käynti oli Stelvio Passin jäljiltä muuttunut raskaaksi ja kuormalla ajaessa (esim. ylämäissä joita matkalla riitti) kone puutuilee ja pätkii. Reinikaisten Saba ajaa käytännössä ilman kytkimenkäyttöä, sovittiin että sen takana ajaa auto jonka etupuskuri on samaa korkeutta kuin Saban takapuskuri, jotta sitä voi liikkellelähdöissä avittaa työntämällä. Hankalissa paikoissa ilman työntöapua lähdettiin starttia käyttämällä liikkeelle. Kuupan kone oli saanut rasituksesta siipeensä, yksi sylintereistä toimii korkeintaan puoliteholla ja voiman puute puolestaan aiheuttaa lämpöongelmia. Matka kuitenkin jatkuu hitaimman auton määrätessä tahdin. Aki ottaa Seatista kaiken irti ja käynti muuttuu hiljalleen huonommaksi. Matkalla kohti Leccoa löydettiin autokorjaamo josta Aki sai käytetyn BMW:n puolan koska epäiltiin ongelmien johtuvan puolasta. Ei auttanut. Samalla pysähdyksellä Aki otti Seatin kaasuläpän asentotunnistimen irti ja totesi vian löytyvän siltä suunnalta. Korvaavaa osaa ei löydetty mistään joten oli pakko jatkaa näillä eväillä. Samassa pysähdyspaikassa selviteltiin josko Sabaan löytyisi tiivistesarjaa kytkimen pääsylinteriin tai koko sylinteriä. Työsylinteri on kytkinkopan sisällä joten sille ei ole tien päällä juuri mitään tehtävissä. Osia ei löytynyt mutta vinkkejä saatiin Saab-liikkeen mahdollisesta löytymisestä Leccosta ja Milanosta. Sinnepäin siis. Leccossa kävimme toteamassa että etsitty Saab-liike oli lopettanut joten matka jatkui Milanoon. Seatin ja Kuupan kulku oli paikoin niin hidasta että osa porukasta lähti edeltä paikantamaan Milanon mestoja. Kehäteille osuttiin juuri pahimman iltapäiväruuhkan aikoihin, tietyömaata olivat liikuttaneet ajoramppeja siinä määrin että navigaattorin kanssa suunnistaessa ajettiin lukuisia huteja yrittäessämme löytää Torinoon suuntaavalle moottoritielle. Ruuhkassa tähtäilyä kytkimettömällä autolla, voiko olla mukavampaa? Jonotellessa hitaammalta ryhmältä tuli suru--uutinen: Seatin käynti oli muuttunut päivän aikana niin pahaksi ettei se enää tahtonut käynnissäkään pysyä, ja tiimi joutui luovuttamaan. RIP Seat. Aikamme suhailtuamme päätimme lähteä liikettä etsimään vain yhdellä autolla, joka oli todellakin järkiratkaisu. Liike löytyi mutta vastaus oli tyly: osaa ei löydy koko Italiasta eikä myöskään Saabin päävarastolta Ruotsista. Tässä vaiheessa Tero päätti että perille mennään ilman kytkintä ja sillä siisti. Loppupäivän tavoitteeksi otettiin päästä Välimeren rantaan ja näin tapahtui, ensivilaus lätäköstä nähtiin Genovassa. Viereisestä Arenzanon kylästä ei hotelleista tilaa löytynyt mutta leirintäalueelle mahtui, joten teltta/autounet oli tosiasia. Kamala paikka tuo leirintäalue.
Päivä 7: Arenzano-Blanes, 780 km
Aamun ensimmäinen nähtävyyspaikka oli vajaan parin tunnin ajomatkan päässä oleva Monaco. Tänne mentiin kahtena porukkana joka oli ehdottomasti järkiteko, samoin kuin kytkinvammaisen Saban jättäminen parkkiin kiertoajelun ajaksi. Parit rundit otettiin F1-rataa mukaillen ja kurvailtiin myös Casino de Monte Carlon edustalla. Hilpeä ristiriita kulkineidemme pujotellessa Lamborghinien, Ferrarien ja Rolls-Roycejen välistä. Täältä lähtiessä päivän etenemistavoite oli hyvin epäselvä mutta yhtä mieltä oltiin siitä että mahdollisimman pitkälle yritetään. Marseille oli pitkään tähtäimessä kunnes Kuupan kuskilta tuli viesti jonka mukaan he tavoittelevat Barcelonaa. Totta hitossa! Tästä alkoi pitkä puurtaminen ja ensimmäinen ryhmä oli Barcelonan pohjoispuolella Blanesin kaupungissa iltayhdentoista aikaan. Toinen ryhmä oli saapunut Blanesin lähistölle yöllä kahden aikaan ja nukkuivat autoissa. Leppiksen jumittavia jarruja herkistelty päivän aikana pariin otteeseen.
Päivä 8: Blanes-Benicarlo, 300 km
Aamu alkoi Kuupan remontoinnilla. Paikallisen Burger Kingin pihassa mustalaislaumaa muistuttava retkikuntamme otti Kuupasta kaasuttimen käsiin ja yritti löytää siitä vikaa. Samaan hätään oletettu vuotokohta imusarjan tiivisteissä varmistettiin tiivisteliimalla. Käynti ei kuitenkaan olennaisesti parantunut ja epäilykset kohdistuvatkin nyt mekaaniselle puolelle kolmossylinterissä joka on käytännössä kokonaan pois pelistä. Palikat laitettiin nippuun ja lähdettiin jälleen etenemään kahdessa ryhmässä. Halu oli suuri lopettaa ajaminen eilistä aiemmin ja huilatakin hieman, joten tyydyimme lyhyempään siirtymään ja melko pelottavan oloisten maisemien halki ajettuamme löysimme vähän mukavamman näköistä seutua, ja suoraan ison tien varressa olleen hotellin. Hinta oli edukas, palvelun taso mitä mainioin ja uima-allaskin kelpasi kaikille. Ilta menikin altaalla muutamien cervezojen tahdittamana. Fiilis oli huipussa, kohta ollaan perillä!
Päivä 9: Benicarlo-Benalmadena, 880 km
Heti aamusta lähdettiin kahtena ryhmänä liikkelle, osa porukasta halusi käydä Peniscolassa (kaiketi enemmän tai vähemmän paikan nimen vuoksi) ja osa lähti työntämään kohti Torreviejaa. Tuolla syötiin, uitiin ja shoppailtiin. Päivä oli jo hyvän matkaa illan puolella kun koottiin porukka kasaan ja tehtiin lopullinen päätös: ajetaan läpi yön ja ollaan aamun tullen Benalmadenassa, etukäteen varattu majoituspaikka oli mahdollista saada etuajassa ja avaimet saisimme käsiin aamukahdeksalta. Kuskeja vaihdeltiin niin että pirteimmät oli puikoissa ja sitten mentiin. Aamukuuden aikaan oltiinkin viiden kilometrin päässä majapaikasta huoltoaseman pihassa. Parin tunnin torkut ja kämpille. Tässä vaiheessa jokainen oli sitä mieltä että Gibraltarilla käynti on tässä vaiheessa reissua täysin tarpeetonta mutta koska siellä oli luvattu käydä, sinne myös mennään. Päivä 10 oli kuitenkin rentoutumispäivä pitkän ajoyön jälkeen.
Päivä 11: Benalmadena-Europa Point-Benalmadena, 250 km
Käydään nyt sitten laittamassa sinetti reissulle. Väsyneet matkaajat lähtivät aamupäivällä puskemaan viimeistä etappia. Päivä oli kuuma ja Kuuppa oli pariin otteeseen pyörtyä matkalle, mutta niin vain kaikki pääsivät La Lineaan asti, jossa rajanylityspaikka Gibraltarin puolelle oli. Tie nousi kuitenkin pystyyn Petellä ja Markuksella kun olivat jättäneet passinsa majapaikkaan, tuossa rajanylityksessä passi kun on välttämättömyys. Jätkät lähtivät kaksistaan oluille ja muut kävivät poseeraamassa lopullisessa määränpäässä, Gibraltarin eteläkärjessä eli Europa Pointissa. Samalla kertaa käytiin myös ihmettelemässä The Rock:a eli Gibraltarin tunnusomaista suurta vuorta. Näpisteleviä apinoitakin väisteltiin, joskin Zage joutui luopumaan jäätelöstään kun isompi apina tuli pelottelemaan. Eteviä kavereita. La Linean puolelle paluun jälkeen käytiin vielä syömässä ja lähdettiin ajamaan takaisin Benalmadenaan: Tämä reissu on nyt tehty ja on aika juhlia!
Päivät 12-14: Benalmadenassa hengaamista, hyvin syömistä, auringonottoa, uimista, nähtävyyksiä, shoppailua, visiittejä Fuengirolassa/Torremolinoksessa/Malagassa ja ihan mitä vain huvittaaa tehdä. Parin ensimmäisen päivän perusteella cervezaa menee toistasataa tölkkiä päivässä, sangriaa litrakaupalla ja toki vettäkin siinä ohessa. Vaan on meillä porukkaakin niitä tuhoamaan. Tänään on luvassa grillijuhlaa ja muuta illanviettoa paikallisten suomalaisten kanssa. Nyt on loma. :)
Päivä 1: Stockholm-Fehmarn, 840 km
Jo etukäteen tylsäksi tiedetty pätkä. Ajoa, ajoa ja ajoa. Erityismainintana kohtalaisen myrskyinen sää Kööpenhaminan tienoilla sekä melkoiset ruuhkat Köpiksen eteläpuolella johtuen tulvan vuoksi katkaistusta moottoritiestä. Yksi fanimme tavattu Malmössä (terkut Juhalle). Illan pimetessä majoituspaikkoja etsiessä jäi luu käteen ja porukka nukkui autoissa. Yöllä iski reippaanpuoleinen myrsky päälle joka herätti varmaan jokaisen meistä.
Päivä 2: Fehmarn-Magdeburg, 440 km
Jengi kömpi iloisin mielin autoistaan jalkeille ennen aamuseitsemää jolloin meidän piti viimeistään lähteä leirintäalueen parkkipaikalta jonne autot illalla pysähtyivät. Aamupala Heiligenhafenissa ja eteenpäin. Parin tietyömaan ja erinomaisen navigointitaidon johdosta lähdimme tykittämään aika reilusti itää kohti, selkeästi vanhan Itä-Saksan puolella käytiin. Matkaa päivälle tuli yli 400 km mutta varsinainen eteneminen jäi kolmensadan tienoille, ehkä allekin. Alkuillasta Sorsanpojan oikea takapyöränlaakeri alkoi metelöidä niin pahasti että uusi laakeri oli välttämättömyys matkan jatkumiselle. Jengi jakaantui, osa jäi auttelemaan Sorsanpojan kanssa, osa lähti selvittämään Magdeburgin majoitusmahdollisuuksia (jonne oli reilu 50 kilometriä matkaa) ja osa suuntasi samaan kaupunkiin etsimään varaosaliikettä josta laakeri löytyisi. Kaatosateen keskeltä löytyi niin hotellit kuin laakeritkin, laakeri vaihdettiin laitakaupunkilaisessa autopesukatoksessa ennätysajassa ja hotellin löytymisen jälkeen relattiin aulabaarissa muutamien oluiden keralla. Oli hienoa huomata että vaikka perustilanteessa porukka tahtoo välillä nahistella ja olla taipuvaisia avuttomuuteen, ongelmatilanteen kohdatessa jokainen on valmis auttamaan kyselemättä. Näin sen pitääkin olla.
Päivä 3: Magdeburg-Kipfenberg, 450 km
Koska porukka oli yöpynyt kahdessa eri hotellissa, treffasimme huoltoaseman pihassa parikymmentä kilometriä Magdeburgista etelään. Kunnianhimoiseksi tavoitteeksi otettiin päästä Müncheniin illaksi, ja kuitenkin välttää moottoriteitä kuten edellisenäkin päivänä. Maisemat muuttuivat hiljalleen muhkuraisemmiksi joka oli toivottu Tanskan ja pohjoisen Saksan tylsien lakeuksien vastapainoksi. Paikoin pikkuteiden maisemat oli melkoisen pysäyttäviä jyrkkine mäkineen ja lähes pystysuorine jyrkänteineen. Pahka-Citikka sammui varoittamatta keskelle kohtalaisen vilkasta risteystä lähellä Bad Berkaa, se hinattiin tilavampaan paikkaan tien laitaan ja putsattiin erinäisiä sytytysosia jonka jälkeen henki jälleen löytyi ja matka jatkui. Reitin varrelta löytyi mainio pieni kaupunki Rudolstadt jossa lounastettiin ja katseltiin vähän maisemiakin. Sieltä lähtiessä perus-Citikka eksyi muusta porukasta ja navigaattorin puuttuessa sijainteja selviteltiin puhelimitse hyvä tovi ennenkuin remmi oli koossa jälleen. Samanaikaisesti Kirsikan lämmöt alkoivat nousta uhkaavasti, keittäminen oli lähellä. Havaittiin ettei flekti pyöri, lämpöanturi lie korkannut. Parit johdot yhteen ja taas mennään. Aikaa oli mennyt ja alettiin olla illan puolella, tämän myötä todettiin että alkuperäiseen tavoitteeseen Müncheniin ei päästä ennenkuin yöllä ja alettiin etsiskellä yöpaikkaa vähän lähempää. Lopulta passeli paikka löytyi Kipfenbergin kylästä jonne saavuttiin iltayhdentoista aikoihin, suurin osa tähtäsi leirintäalueelle ja muutama autokunta läheiseen gasthausiin.
Päivä 4: Kipfenberg-Nassereith, 290 km
Pikkuteistä päätettiin luopua kun maisemat alkoi toistaa itseään, ja matka jatkui moottoriteitä pitkin. Aamun ensimmäinen etappi kiskaistiin Dachaun entiselle keskitysleirille jossa olimme jo aamukymmenen aikoihin. Pari tuntia ihmeteltiin saksalaissoturien WWII:n aikaisia päähänpälkähdyksiä jonka jälkeen lähdettiin kohti etelää. Tässä yhteydessä porukka jakaantui jälleen, osa lähti tuuppaamaan kohti Füsseniä, osa etsiskeli varaosaliikettä ja pari autokuntaa etsiskeli varaosaliikettä etsiviä autokuntia. Lopulta kaikki eksyneet lampaat saatiin jälleen nippuun ja iltapäivästä porukka oli jälleen koossa Itävallan rajapinnassa. Lounaan jälkeen puolet porukasta jatkoi matkaa Itävallan puolelle ja loput jäivät ihmettelemään Ludvig II:n aikanaan rakennuttavia linnoja vuorenrinteillä. Kirsikassa lämmöt nousivat Alppien ensiaskelilla ja lämmityslaite otettiin hyötykäyttöön moottorin jäähdytyksessä. Itävallan puolelle ehtinyt poppoo iski Nassereithin kylään josta löytyi leirintämielisille mukava alue uima-altaineen ja lakanoiden perään huumaileville keksittiin mitä mainioin hotelli, jonka antimista huumaillaan varmasti pitkään. Jos siihen suuntaan olette matkalla, muistakaa Landhotel Seeblick. :) Loppuporukan lähestyessä Nassereithia Kuuppa puutui pahasti pitkään ylämäkeen ja keitti levähdyspaikalla. Reinikaisten Saban kytkin alkoi päivän mittaan oireilla, jommassa kummassa sylinterissä lienee sisäinen vuoto jonka vuoksi poljinta joutuu pumppaamaan enenevässä määrin. Voimille ottaa.
Päivä 5: Nassereith-Bormio, 160 km
Heräsimme hengästyttäviin maisemiin Itävallan alppimaisemissa. Aamupalan jälkeen matka jatkui kohti monen matkalaisen eniten odottamaa Stelvio Passia. Nassereithista ajettiin vaikuttavissa maisemissa Italian puolelle ja siitä edelleen Stelvion kylään, joka siis sijaitsee reilun kilometrin korkeudessa merenpinnasta mutta kuitenkin tavallaan Alppien juurella. Täällä hörpättiin kupilliset kahvia ja valmisteltiin kaikki käsilläolevat kamerat käyttökuntoon. Tästä eteenpäin aina Bormioon asti oli jotain mitä sanallisesti on turha yrittää kuvailla. Kaikki oli järjettömän upeaa ja pysäyttävää, potenssiin sata. Koko porukka pääsi kuin pääsikin huipulle, Kuupalla oli olennaisia vaikeuksia käynti- ja lämpöongelmien vuoksi ja se olikin perillä parikymmentä minuuttia muista jäljessä. Porukka lounasti Stelvio Passin "hienossa" ravintolassa jonka ruoka oli kaikkea muuta kuin hienoa. Ei voi suositella. Turistitoiminnan, ryhmäkuvien, muistomerkkishoppailun ja yleisen huumailun jälkeen, kun olimme lähdössä matkaa jatkamaan, Pahka-Citikka sakkasi jälleen. Tehtiin vanhat tutut toimet jotka eivät tällä kertaa auttaneet. Hetken jo ehti jännittää kunnes supermekaanikko Aki huomasi poikkimurtuneen alipaineletkun joka Citikan kiukaan heitti hämilleen. Letku kiinni ja toimii taas. Mäenlasku Bormion puolelle oli, jos mahdollista, vielä hienompaa. Maisema oli huomattavasti vihreämpää ja kauniimpaa kuin sillä kuuluisammalla puolella. Neulansilmiä, vesipuroja ja -putouksia sekä roppakaupalla Gran Turismo -henkisiä tunneleita. Näistä maisemista hengästyneinä laskeuduttiin illan tullen Bormioon ja löydettiin vielä sangen mukava ja edukas hotelli, johon koko porukka majoittui. Hienoin päivä koko reissulla. Ai niin, Reinikaisten Saba keitti alastulomatkalla, siitäkin flektin lämpöanturi pimentynyt. Vika korjattiin samoin eväin kuin Kirsikan vastaava. Lisäksi aiemmin mainittu kytkinongelma pahenee nopeasti, käytännössä kymmenkunta pumppauskertaa riittää kytkimen irrottamiseen juuri sen verran että vaihteen saa silmään, ennakointia täytyi alkaa harjoittelemaan.
Päivä 6: Bormio-Arenzano, 370 km
Ongelmia alkaa ilmetä autossa jos toisessakin. Seatin käynti oli Stelvio Passin jäljiltä muuttunut raskaaksi ja kuormalla ajaessa (esim. ylämäissä joita matkalla riitti) kone puutuilee ja pätkii. Reinikaisten Saba ajaa käytännössä ilman kytkimenkäyttöä, sovittiin että sen takana ajaa auto jonka etupuskuri on samaa korkeutta kuin Saban takapuskuri, jotta sitä voi liikkellelähdöissä avittaa työntämällä. Hankalissa paikoissa ilman työntöapua lähdettiin starttia käyttämällä liikkeelle. Kuupan kone oli saanut rasituksesta siipeensä, yksi sylintereistä toimii korkeintaan puoliteholla ja voiman puute puolestaan aiheuttaa lämpöongelmia. Matka kuitenkin jatkuu hitaimman auton määrätessä tahdin. Aki ottaa Seatista kaiken irti ja käynti muuttuu hiljalleen huonommaksi. Matkalla kohti Leccoa löydettiin autokorjaamo josta Aki sai käytetyn BMW:n puolan koska epäiltiin ongelmien johtuvan puolasta. Ei auttanut. Samalla pysähdyksellä Aki otti Seatin kaasuläpän asentotunnistimen irti ja totesi vian löytyvän siltä suunnalta. Korvaavaa osaa ei löydetty mistään joten oli pakko jatkaa näillä eväillä. Samassa pysähdyspaikassa selviteltiin josko Sabaan löytyisi tiivistesarjaa kytkimen pääsylinteriin tai koko sylinteriä. Työsylinteri on kytkinkopan sisällä joten sille ei ole tien päällä juuri mitään tehtävissä. Osia ei löytynyt mutta vinkkejä saatiin Saab-liikkeen mahdollisesta löytymisestä Leccosta ja Milanosta. Sinnepäin siis. Leccossa kävimme toteamassa että etsitty Saab-liike oli lopettanut joten matka jatkui Milanoon. Seatin ja Kuupan kulku oli paikoin niin hidasta että osa porukasta lähti edeltä paikantamaan Milanon mestoja. Kehäteille osuttiin juuri pahimman iltapäiväruuhkan aikoihin, tietyömaata olivat liikuttaneet ajoramppeja siinä määrin että navigaattorin kanssa suunnistaessa ajettiin lukuisia huteja yrittäessämme löytää Torinoon suuntaavalle moottoritielle. Ruuhkassa tähtäilyä kytkimettömällä autolla, voiko olla mukavampaa? Jonotellessa hitaammalta ryhmältä tuli suru--uutinen: Seatin käynti oli muuttunut päivän aikana niin pahaksi ettei se enää tahtonut käynnissäkään pysyä, ja tiimi joutui luovuttamaan. RIP Seat. Aikamme suhailtuamme päätimme lähteä liikettä etsimään vain yhdellä autolla, joka oli todellakin järkiratkaisu. Liike löytyi mutta vastaus oli tyly: osaa ei löydy koko Italiasta eikä myöskään Saabin päävarastolta Ruotsista. Tässä vaiheessa Tero päätti että perille mennään ilman kytkintä ja sillä siisti. Loppupäivän tavoitteeksi otettiin päästä Välimeren rantaan ja näin tapahtui, ensivilaus lätäköstä nähtiin Genovassa. Viereisestä Arenzanon kylästä ei hotelleista tilaa löytynyt mutta leirintäalueelle mahtui, joten teltta/autounet oli tosiasia. Kamala paikka tuo leirintäalue.
Päivä 7: Arenzano-Blanes, 780 km
Aamun ensimmäinen nähtävyyspaikka oli vajaan parin tunnin ajomatkan päässä oleva Monaco. Tänne mentiin kahtena porukkana joka oli ehdottomasti järkiteko, samoin kuin kytkinvammaisen Saban jättäminen parkkiin kiertoajelun ajaksi. Parit rundit otettiin F1-rataa mukaillen ja kurvailtiin myös Casino de Monte Carlon edustalla. Hilpeä ristiriita kulkineidemme pujotellessa Lamborghinien, Ferrarien ja Rolls-Roycejen välistä. Täältä lähtiessä päivän etenemistavoite oli hyvin epäselvä mutta yhtä mieltä oltiin siitä että mahdollisimman pitkälle yritetään. Marseille oli pitkään tähtäimessä kunnes Kuupan kuskilta tuli viesti jonka mukaan he tavoittelevat Barcelonaa. Totta hitossa! Tästä alkoi pitkä puurtaminen ja ensimmäinen ryhmä oli Barcelonan pohjoispuolella Blanesin kaupungissa iltayhdentoista aikaan. Toinen ryhmä oli saapunut Blanesin lähistölle yöllä kahden aikaan ja nukkuivat autoissa. Leppiksen jumittavia jarruja herkistelty päivän aikana pariin otteeseen.
Päivä 8: Blanes-Benicarlo, 300 km
Aamu alkoi Kuupan remontoinnilla. Paikallisen Burger Kingin pihassa mustalaislaumaa muistuttava retkikuntamme otti Kuupasta kaasuttimen käsiin ja yritti löytää siitä vikaa. Samaan hätään oletettu vuotokohta imusarjan tiivisteissä varmistettiin tiivisteliimalla. Käynti ei kuitenkaan olennaisesti parantunut ja epäilykset kohdistuvatkin nyt mekaaniselle puolelle kolmossylinterissä joka on käytännössä kokonaan pois pelistä. Palikat laitettiin nippuun ja lähdettiin jälleen etenemään kahdessa ryhmässä. Halu oli suuri lopettaa ajaminen eilistä aiemmin ja huilatakin hieman, joten tyydyimme lyhyempään siirtymään ja melko pelottavan oloisten maisemien halki ajettuamme löysimme vähän mukavamman näköistä seutua, ja suoraan ison tien varressa olleen hotellin. Hinta oli edukas, palvelun taso mitä mainioin ja uima-allaskin kelpasi kaikille. Ilta menikin altaalla muutamien cervezojen tahdittamana. Fiilis oli huipussa, kohta ollaan perillä!
Päivä 9: Benicarlo-Benalmadena, 880 km
Heti aamusta lähdettiin kahtena ryhmänä liikkelle, osa porukasta halusi käydä Peniscolassa (kaiketi enemmän tai vähemmän paikan nimen vuoksi) ja osa lähti työntämään kohti Torreviejaa. Tuolla syötiin, uitiin ja shoppailtiin. Päivä oli jo hyvän matkaa illan puolella kun koottiin porukka kasaan ja tehtiin lopullinen päätös: ajetaan läpi yön ja ollaan aamun tullen Benalmadenassa, etukäteen varattu majoituspaikka oli mahdollista saada etuajassa ja avaimet saisimme käsiin aamukahdeksalta. Kuskeja vaihdeltiin niin että pirteimmät oli puikoissa ja sitten mentiin. Aamukuuden aikaan oltiinkin viiden kilometrin päässä majapaikasta huoltoaseman pihassa. Parin tunnin torkut ja kämpille. Tässä vaiheessa jokainen oli sitä mieltä että Gibraltarilla käynti on tässä vaiheessa reissua täysin tarpeetonta mutta koska siellä oli luvattu käydä, sinne myös mennään. Päivä 10 oli kuitenkin rentoutumispäivä pitkän ajoyön jälkeen.
Päivä 11: Benalmadena-Europa Point-Benalmadena, 250 km
Käydään nyt sitten laittamassa sinetti reissulle. Väsyneet matkaajat lähtivät aamupäivällä puskemaan viimeistä etappia. Päivä oli kuuma ja Kuuppa oli pariin otteeseen pyörtyä matkalle, mutta niin vain kaikki pääsivät La Lineaan asti, jossa rajanylityspaikka Gibraltarin puolelle oli. Tie nousi kuitenkin pystyyn Petellä ja Markuksella kun olivat jättäneet passinsa majapaikkaan, tuossa rajanylityksessä passi kun on välttämättömyys. Jätkät lähtivät kaksistaan oluille ja muut kävivät poseeraamassa lopullisessa määränpäässä, Gibraltarin eteläkärjessä eli Europa Pointissa. Samalla kertaa käytiin myös ihmettelemässä The Rock:a eli Gibraltarin tunnusomaista suurta vuorta. Näpisteleviä apinoitakin väisteltiin, joskin Zage joutui luopumaan jäätelöstään kun isompi apina tuli pelottelemaan. Eteviä kavereita. La Linean puolelle paluun jälkeen käytiin vielä syömässä ja lähdettiin ajamaan takaisin Benalmadenaan: Tämä reissu on nyt tehty ja on aika juhlia!
Päivät 12-14: Benalmadenassa hengaamista, hyvin syömistä, auringonottoa, uimista, nähtävyyksiä, shoppailua, visiittejä Fuengirolassa/Torremolinoksessa/Malagassa ja ihan mitä vain huvittaaa tehdä. Parin ensimmäisen päivän perusteella cervezaa menee toistasataa tölkkiä päivässä, sangriaa litrakaupalla ja toki vettäkin siinä ohessa. Vaan on meillä porukkaakin niitä tuhoamaan. Tänään on luvassa grillijuhlaa ja muuta illanviettoa paikallisten suomalaisten kanssa. Nyt on loma. :)torstai 14. heinäkuuta 2011
Magdeburgista Gibraltarille by Shitikka-team
Läppärin ja nettiyhteyden puutteen takia blogipäivitys on jäänyt shitikkateamilta tweettauksen asteelle. Yritelläänpäs muistella millaisia seikkailuja loppupuoliskolle mahtuikaan.
Kakkoskuskin ajovuorolla etelä-Saksassa BX yskäisi yhdessä liikennevalolähdössä ja kuoli täysin. Jäätiin keskelle risteystä ja puntuiltiin auto ylämäkeen toiselle puolen parkkiin. Paikka on sen verta paha, että hätiin kutsuttiin kulkueen toinen BX hinaamaan vani väljemmille vesille. Narun jatkona oli himpun verran orpo olo, sillä tunnetusti jos bexin kone ei käy ei myöskään hydraulipumppu pyöri, joten auto laskeutuu tonttiin eikä jarruja ole. Käkkärillä jarruteltiin mitä pystyttiin. Auto kerkesi hädintuskin pysähtyä kun reissun epävirallisen virallinen räklääjä Aki syöksähti konepellin alle ja alkoi repiä osia irti. Teamin kesken spekuloidessamme että vika voisi lähteä etsimään kipinän puolelta oli Aki jo irrottanut kaikki asiaan liittyvät osat ja todettiin, että Motonetin virranjakajan kansi ja pyörijä ovat kuraa ja vaativat elvytystä muutaman tuhannen kilometrin ajosta. Viilaa pintoihin ja vani heräsi henkiin. Tästä opittiin ja siitä lähtien kyseiset osat puhdistettiin tunnollisesti tuhannen kilometrin välein tai muuten muistaessa.
Alkoipa ylämäki. Sen nimi oli Alpit. Kaupunkilaispojalle mäki oli aikasti korkea. Pelotti. Radiosta räsähteli tietoja, että ysisatasen saabin kytkin on karkuteillä. Ei lohduttanut ei. Jossain vaiheessa todettiin, että ylämäki vaan jyrkkenee ja kaiteet on joku pöllinyt. Ei tehnyt mieli edes mennä ottamaan kuvia. Serpentiinimäki kesti 13km. Siis sellaista parkkihalliylämäkeä jyrkempää settiä. Aivan järjetöntä näille romuille. Kahden kilometrin ylitettyämme alkoi ohut ilma viedä shitikan voimia ja mäet täytyi rynkyttää menemään ykkösellä. Kakkosella moottori vain puutui ja pelko puristi ohimoita. Radio myös jutteli, että Kuuppa puuskuttaa ja micra jäi odottelemaan - eikä sekään meinannut lepuutukselta heti käynnistyä.
Mäki jyrkkeni ja tuntui, että typerryttävät pyöräilijätkin tulee oikealta ja vasemmalta ohi. Kyllä, mäkeä kiipesi myös teräsreisipyöräilijöitä. Ihme hulluja. Aikanaan mäen laki taittui ja viimeisiä henkosiaan haukkova vani pääsi korkeimmalle kohdalle - ja sammui siihen. Seuraavallä käynnistyskerralla (tai siis yrityksellä) todettiin yhden alipaineletkun murtuneet ja se korjattiin.
Jos ylämäki oli jännäkakkaa aiheuttava oli alamäen alkuosa jotain pahempaa. Halvimmista halvimmilla, mutta toki uusilla etujarruilla varustettu shitikka survoi serpentiiniä menemään moottorijarrulla ja jarrupumppauksilla. Jossain vaiheessa ensimmäistä lepotaukoa todettiin, että Reinikaisten saab keittää - flektin ohjaus oli antautunut. Enpä ole koskaan ajanut 10-15km pätkää ilman kaasuun koskemista. Veikeä kokemus.
Yö vietettiin Italian puolella Bormion kaupungissa. Majatalon emännän silmät kirkastuivat kun sai vieraakseen 18 hengen seurueen -taisi pelastaa koko kuukauden. Illalla käytiin istumassa paikallisessa teinibaarissa ja paettiin kun DJ:n tapainen alkoi vetää karaokea.
Seuraava päivä koitui team Istuimen kohtaloksi. RIP Seat. Hyvin te veditte.
Letkan nokat kohti Genovaa ja tottakai väliin osui Milanon perjantai-illan ruuhkat. Sponssinavigaattorit olivat aivan kuutamolla parista betoniporsaasta ja letka päätyi ajamaan koko Milanon keskustan läpi noin miljoonan muun autoilijan kanssa. Tässä vaiheessa letka hajosi useampaan pienempään taistelupariin. Saba-teamilla lie ollut erittäin mukavaa vetää ruuhka ilman kytkintä. Shitikka itse näytteli taas keltaista ylilämmön valoa eli lämmitys täysille ja ikkunat kiinni kun taas satoi kuin ei ikinä ennen. Aivan kuin Kööpenhaminassa muutama päivä aiemmin.. Noh, eipähän kylmä ollut. Tästä lähtien shitikan lämmityslaite veivattiin täysille aina hitaaseen jonoon törmättyä - paloi keltainen valo tai ei. Varmistelun maksimointia.
Välimeri haisee kostealle rätille ja on kuuma. Näin me pääteltiin Genovan leirintäalueelle saavuttua. Meri pauhasi jossain paikallisen pikajunaradan takana. Junat meni muuten kovaa. Ensimmäinen yö vanissa ilman että paleli. Oli oikein mukavaa. Muut autokunnat nurisi jännittävistä kökötysvessoista ja kuuman veden puutteesta. Kuulemma myrskyisä (no ainakin meidän mielestä) meri yhdistettynä kivikkoiseen rantaan ei vastannut lopun seurueen mielikuvaa beachistä, jota respa oli luvannut. Ei huvittanut päätyä avomerelle, joten jätin uinnit sikseen.
Seuraavan päivän kohde oli Monaco ja casinon edusta. Monaco ei sitten ollutkaan pohjanmaan veroista tasamaata vaan yhtä pirun kalliota. Shitikan muutenkin loppupuoliskon loppuosaa viettävä kytkin tuntui todella pahalta ajaa täällä. Yksi tiukka ylämäkilähtö lisää ja vani olisi jäänyt monacon ruhtinaan ihmeteltäväksi. Eksyttiin toki pari kertaa ulospääsyäkin yrittäessä. Eipä suuresti lohduttanut. Nizza jätettiin suosiolla väliin, koska ei nää vermeet sitä enää olisi kestäneet. Päätettiin ajaa suoraan Ranskan läpi, koska joku keksi että se on paska maa. Saatettiin olla hieman väsyneitäkin.
Illaksi Espanjaan keksi joku toinen ja toden totta sinne mentiin. Kuuppa alkoi vetää viimeisiään. Kolmospytty putosi pelistä ja surullinen pieni auto puuskutti ja nilkutti eteenpäin. Vaan ei luovuttanut - ei sitten millään. Airot jätettiin katolle, mutta vararengas ja kaikki muukin painolasti siirrettiin muihin autoihin että Kuuppa jaksaisi paremmin. Silti vettä piti lisätä jatkuvasti ja toivoa että urhea pikkuauto jaksaisi maaliin asti. Maali oli tässä vaiheessa vielä yli tuhannen kilometrin päässä. Ei hyvältä näyttänyt.
Vedettiin pitkä lähes tuhannen kilometrin siivu. Barcelonan tienoilta joku näpsytteli naviin pikkukaupungin, joka oli pieni ja siellä oli hyvät vibat. Siellä yövyttäisiin. Noh, Blanes oli sitten about Tampereen kokoinen mesta paikka, joka oli täynnä 10-15 -kesäisiä lapsia endorfiinisuihkussa. Jäätävä ja täysin päätön meno. Onneksi shitikka-teamin pääkuskin eli allekirjoittaneen yli kahden kuukauden pituiseksi venähtänyt reissuparta ja jäätävä katse sai suurimman mesomisen taukoamaan niille sijoilleen. Parkkipaikkoja etsittiin tunti-pari ja oltiin ärrinmurrinkeksejä syöneitä. Seuraavasta päiväst puolet meni tehdessä perushuoltoa Kuuppaan. Kaasaria irti ja muuta ihmettelyä. Meidän mustalaisleiri paikallisen burger kingin pihassa näytti varmaan aika huvittavalta paikallisin silmin varsinkin kun auton osat oli pitkin pihaa. Metropol tms FM soitti jäätävän hyviä House-mixejä, joten mikäs siinä oli nahkaansa polttaa.
Tämän jälkeen alkoi maisemat muuttua. Alkoi näyttää italo-westerniltä. Mökit oli samaa kauraa, mutta vain aavistuksen modernimpina. Täällä ei huvittaisi rengasrikkoa kokea ja toivottiin, että Kuuppa vaan jaksaisi. Sivuteiden varrella istui usein nuorehkoja ja varsin kivan näköisiä tyttöjä bikineissä ja viittoilivat ohi ajaville autoilijoille. Vilkuteltiin takaisin. Olivat varmaan vaan ottamassa aurinkoa. Pakko olla niin.
Muutaman erittäin kuumottavan rähjäkaupungin jälkeen oli pakko alkaa miettiä leiriytymistä kun aurinkokin jo mailleen meni. Ketään meistä ei kiinnostanut tulloa murhatuksi jonnekin pientareelle, joten hotellin etsintä alkoi. Ulkoa aika kamalan näköinen pikkuhotelli osoittautui erittäin kivaksi uima-altaineen ja avuliaine rouvashenkilöomistajineen. Tilailivat meille aivan järkyttävän hyvää pitsaa ja cervezat virtasivat. Luultiin että ne oli euron kappalehinnaltaan jo halpoja, mutta eipä me mitään vielä tiedetty Espanjan hintatasosta.
Seuraava päivä päätettiin vetää aivan överiksi ja ajaa koko yö että oltaisiin nopeammin Malagassa. Yöstä en paljoa muista muuta kuin että nukutti aivan raivona ja energiajuomat valui jo korvista. Nukuttiin jollain huolto-asemalla, joka oli täynnä marokkolaisia umpitäyteen pakattuine autoineen. Tuntuvat pitävän tikkaista ja jääkaappipakastimista kun niitä niin innokkaasti kotiinsa raahaavat. Hullu kansa.
Yksi välipäivä vietettiin määränpääksi valitun Malagan liepeillä vuokratussa talossa, jonka jälkeen suunnattiin Gibraltarille päättämään reissu. Tässä vaiheessa tuntui, että koko reissu on oikeasti ohi ja Gibraltar on vain muodollisuus. Eipä myöskään muistettu, että Gibraltarhan kuuluu Englantiin eli nehän tahtoo nähdä passien kansia. Parilla meistä ei moisia ollut näyttää, joten jäivät Espanjan puolelle nauttimaan virvokkeita pitkän kaavan mukaan. Kaikki autot kyllä saatiin Europa Pointiin, joka oli se virallinen päätepiste Mediterranean Sea Scrapyard Run 2011 -setille. Photoshopataan sitten vaikka jälkikäteen puuttuvat sielut viimeiseen yhteiskuvaan.
Onhan tämä ollut melkoinen seikkailu. Sanoja ei tahdo löytyä. Tämä täytyy vain kokea. Mutta ei enää koskaan toiste. :) Kuten aiemmin jossain foorumilla lupasin kehun nyt bx vania vuolaasti, koska se vei perille. Ja se piru vei meidät perille vain muutamalla pikkuhikalla. Ja veikin mukavasti. Hintaisekseen oikeasti mainio retkeilyauto, joka pitää vettä ja vie perille. Ja onhan se ruma, voi luoja että se on ruma.
Tätä kirjoittaessa shitikalle taitaa olla ostaja valmiina. Huomenna näyttö. Meinaa kuulemma ajaa sen takaisin Suomeen ja kuljettaa matkatavarana pienen norsun kokoista koiraa. Siihenhän tuo istuu kuin nakutettu. Melkoista. Turvallista matkaa. Team DDR, out.
Kakkoskuskin ajovuorolla etelä-Saksassa BX yskäisi yhdessä liikennevalolähdössä ja kuoli täysin. Jäätiin keskelle risteystä ja puntuiltiin auto ylämäkeen toiselle puolen parkkiin. Paikka on sen verta paha, että hätiin kutsuttiin kulkueen toinen BX hinaamaan vani väljemmille vesille. Narun jatkona oli himpun verran orpo olo, sillä tunnetusti jos bexin kone ei käy ei myöskään hydraulipumppu pyöri, joten auto laskeutuu tonttiin eikä jarruja ole. Käkkärillä jarruteltiin mitä pystyttiin. Auto kerkesi hädintuskin pysähtyä kun reissun epävirallisen virallinen räklääjä Aki syöksähti konepellin alle ja alkoi repiä osia irti. Teamin kesken spekuloidessamme että vika voisi lähteä etsimään kipinän puolelta oli Aki jo irrottanut kaikki asiaan liittyvät osat ja todettiin, että Motonetin virranjakajan kansi ja pyörijä ovat kuraa ja vaativat elvytystä muutaman tuhannen kilometrin ajosta. Viilaa pintoihin ja vani heräsi henkiin. Tästä opittiin ja siitä lähtien kyseiset osat puhdistettiin tunnollisesti tuhannen kilometrin välein tai muuten muistaessa.
Alkoipa ylämäki. Sen nimi oli Alpit. Kaupunkilaispojalle mäki oli aikasti korkea. Pelotti. Radiosta räsähteli tietoja, että ysisatasen saabin kytkin on karkuteillä. Ei lohduttanut ei. Jossain vaiheessa todettiin, että ylämäki vaan jyrkkenee ja kaiteet on joku pöllinyt. Ei tehnyt mieli edes mennä ottamaan kuvia. Serpentiinimäki kesti 13km. Siis sellaista parkkihalliylämäkeä jyrkempää settiä. Aivan järjetöntä näille romuille. Kahden kilometrin ylitettyämme alkoi ohut ilma viedä shitikan voimia ja mäet täytyi rynkyttää menemään ykkösellä. Kakkosella moottori vain puutui ja pelko puristi ohimoita. Radio myös jutteli, että Kuuppa puuskuttaa ja micra jäi odottelemaan - eikä sekään meinannut lepuutukselta heti käynnistyä.
Mäki jyrkkeni ja tuntui, että typerryttävät pyöräilijätkin tulee oikealta ja vasemmalta ohi. Kyllä, mäkeä kiipesi myös teräsreisipyöräilijöitä. Ihme hulluja. Aikanaan mäen laki taittui ja viimeisiä henkosiaan haukkova vani pääsi korkeimmalle kohdalle - ja sammui siihen. Seuraavallä käynnistyskerralla (tai siis yrityksellä) todettiin yhden alipaineletkun murtuneet ja se korjattiin.
Jos ylämäki oli jännäkakkaa aiheuttava oli alamäen alkuosa jotain pahempaa. Halvimmista halvimmilla, mutta toki uusilla etujarruilla varustettu shitikka survoi serpentiiniä menemään moottorijarrulla ja jarrupumppauksilla. Jossain vaiheessa ensimmäistä lepotaukoa todettiin, että Reinikaisten saab keittää - flektin ohjaus oli antautunut. Enpä ole koskaan ajanut 10-15km pätkää ilman kaasuun koskemista. Veikeä kokemus.
Yö vietettiin Italian puolella Bormion kaupungissa. Majatalon emännän silmät kirkastuivat kun sai vieraakseen 18 hengen seurueen -taisi pelastaa koko kuukauden. Illalla käytiin istumassa paikallisessa teinibaarissa ja paettiin kun DJ:n tapainen alkoi vetää karaokea.
Seuraava päivä koitui team Istuimen kohtaloksi. RIP Seat. Hyvin te veditte.
Letkan nokat kohti Genovaa ja tottakai väliin osui Milanon perjantai-illan ruuhkat. Sponssinavigaattorit olivat aivan kuutamolla parista betoniporsaasta ja letka päätyi ajamaan koko Milanon keskustan läpi noin miljoonan muun autoilijan kanssa. Tässä vaiheessa letka hajosi useampaan pienempään taistelupariin. Saba-teamilla lie ollut erittäin mukavaa vetää ruuhka ilman kytkintä. Shitikka itse näytteli taas keltaista ylilämmön valoa eli lämmitys täysille ja ikkunat kiinni kun taas satoi kuin ei ikinä ennen. Aivan kuin Kööpenhaminassa muutama päivä aiemmin.. Noh, eipähän kylmä ollut. Tästä lähtien shitikan lämmityslaite veivattiin täysille aina hitaaseen jonoon törmättyä - paloi keltainen valo tai ei. Varmistelun maksimointia.
Välimeri haisee kostealle rätille ja on kuuma. Näin me pääteltiin Genovan leirintäalueelle saavuttua. Meri pauhasi jossain paikallisen pikajunaradan takana. Junat meni muuten kovaa. Ensimmäinen yö vanissa ilman että paleli. Oli oikein mukavaa. Muut autokunnat nurisi jännittävistä kökötysvessoista ja kuuman veden puutteesta. Kuulemma myrskyisä (no ainakin meidän mielestä) meri yhdistettynä kivikkoiseen rantaan ei vastannut lopun seurueen mielikuvaa beachistä, jota respa oli luvannut. Ei huvittanut päätyä avomerelle, joten jätin uinnit sikseen.
Seuraavan päivän kohde oli Monaco ja casinon edusta. Monaco ei sitten ollutkaan pohjanmaan veroista tasamaata vaan yhtä pirun kalliota. Shitikan muutenkin loppupuoliskon loppuosaa viettävä kytkin tuntui todella pahalta ajaa täällä. Yksi tiukka ylämäkilähtö lisää ja vani olisi jäänyt monacon ruhtinaan ihmeteltäväksi. Eksyttiin toki pari kertaa ulospääsyäkin yrittäessä. Eipä suuresti lohduttanut. Nizza jätettiin suosiolla väliin, koska ei nää vermeet sitä enää olisi kestäneet. Päätettiin ajaa suoraan Ranskan läpi, koska joku keksi että se on paska maa. Saatettiin olla hieman väsyneitäkin.
Illaksi Espanjaan keksi joku toinen ja toden totta sinne mentiin. Kuuppa alkoi vetää viimeisiään. Kolmospytty putosi pelistä ja surullinen pieni auto puuskutti ja nilkutti eteenpäin. Vaan ei luovuttanut - ei sitten millään. Airot jätettiin katolle, mutta vararengas ja kaikki muukin painolasti siirrettiin muihin autoihin että Kuuppa jaksaisi paremmin. Silti vettä piti lisätä jatkuvasti ja toivoa että urhea pikkuauto jaksaisi maaliin asti. Maali oli tässä vaiheessa vielä yli tuhannen kilometrin päässä. Ei hyvältä näyttänyt.
Vedettiin pitkä lähes tuhannen kilometrin siivu. Barcelonan tienoilta joku näpsytteli naviin pikkukaupungin, joka oli pieni ja siellä oli hyvät vibat. Siellä yövyttäisiin. Noh, Blanes oli sitten about Tampereen kokoinen mesta paikka, joka oli täynnä 10-15 -kesäisiä lapsia endorfiinisuihkussa. Jäätävä ja täysin päätön meno. Onneksi shitikka-teamin pääkuskin eli allekirjoittaneen yli kahden kuukauden pituiseksi venähtänyt reissuparta ja jäätävä katse sai suurimman mesomisen taukoamaan niille sijoilleen. Parkkipaikkoja etsittiin tunti-pari ja oltiin ärrinmurrinkeksejä syöneitä. Seuraavasta päiväst puolet meni tehdessä perushuoltoa Kuuppaan. Kaasaria irti ja muuta ihmettelyä. Meidän mustalaisleiri paikallisen burger kingin pihassa näytti varmaan aika huvittavalta paikallisin silmin varsinkin kun auton osat oli pitkin pihaa. Metropol tms FM soitti jäätävän hyviä House-mixejä, joten mikäs siinä oli nahkaansa polttaa.
Tämän jälkeen alkoi maisemat muuttua. Alkoi näyttää italo-westerniltä. Mökit oli samaa kauraa, mutta vain aavistuksen modernimpina. Täällä ei huvittaisi rengasrikkoa kokea ja toivottiin, että Kuuppa vaan jaksaisi. Sivuteiden varrella istui usein nuorehkoja ja varsin kivan näköisiä tyttöjä bikineissä ja viittoilivat ohi ajaville autoilijoille. Vilkuteltiin takaisin. Olivat varmaan vaan ottamassa aurinkoa. Pakko olla niin.
Muutaman erittäin kuumottavan rähjäkaupungin jälkeen oli pakko alkaa miettiä leiriytymistä kun aurinkokin jo mailleen meni. Ketään meistä ei kiinnostanut tulloa murhatuksi jonnekin pientareelle, joten hotellin etsintä alkoi. Ulkoa aika kamalan näköinen pikkuhotelli osoittautui erittäin kivaksi uima-altaineen ja avuliaine rouvashenkilöomistajineen. Tilailivat meille aivan järkyttävän hyvää pitsaa ja cervezat virtasivat. Luultiin että ne oli euron kappalehinnaltaan jo halpoja, mutta eipä me mitään vielä tiedetty Espanjan hintatasosta.
Seuraava päivä päätettiin vetää aivan överiksi ja ajaa koko yö että oltaisiin nopeammin Malagassa. Yöstä en paljoa muista muuta kuin että nukutti aivan raivona ja energiajuomat valui jo korvista. Nukuttiin jollain huolto-asemalla, joka oli täynnä marokkolaisia umpitäyteen pakattuine autoineen. Tuntuvat pitävän tikkaista ja jääkaappipakastimista kun niitä niin innokkaasti kotiinsa raahaavat. Hullu kansa.
Yksi välipäivä vietettiin määränpääksi valitun Malagan liepeillä vuokratussa talossa, jonka jälkeen suunnattiin Gibraltarille päättämään reissu. Tässä vaiheessa tuntui, että koko reissu on oikeasti ohi ja Gibraltar on vain muodollisuus. Eipä myöskään muistettu, että Gibraltarhan kuuluu Englantiin eli nehän tahtoo nähdä passien kansia. Parilla meistä ei moisia ollut näyttää, joten jäivät Espanjan puolelle nauttimaan virvokkeita pitkän kaavan mukaan. Kaikki autot kyllä saatiin Europa Pointiin, joka oli se virallinen päätepiste Mediterranean Sea Scrapyard Run 2011 -setille. Photoshopataan sitten vaikka jälkikäteen puuttuvat sielut viimeiseen yhteiskuvaan.
Onhan tämä ollut melkoinen seikkailu. Sanoja ei tahdo löytyä. Tämä täytyy vain kokea. Mutta ei enää koskaan toiste. :) Kuten aiemmin jossain foorumilla lupasin kehun nyt bx vania vuolaasti, koska se vei perille. Ja se piru vei meidät perille vain muutamalla pikkuhikalla. Ja veikin mukavasti. Hintaisekseen oikeasti mainio retkeilyauto, joka pitää vettä ja vie perille. Ja onhan se ruma, voi luoja että se on ruma.
Tätä kirjoittaessa shitikalle taitaa olla ostaja valmiina. Huomenna näyttö. Meinaa kuulemma ajaa sen takaisin Suomeen ja kuljettaa matkatavarana pienen norsun kokoista koiraa. Siihenhän tuo istuu kuin nakutettu. Melkoista. Turvallista matkaa. Team DDR, out.
keskiviikko 13. heinäkuuta 2011
Gibraltar saavutettu... Vain kaksi on joukosta poissa.
Kahdeksan autoa yhdeksästä selvisi Gibraltarille. Sen sijaan kaksi ihmistä ei, Shitikka ja Kirsikka tiimeistä jäi kartturit rannalle koska passi jäi majapaikkaan. Aivan käsittämätön moka multa ja Markukselta. Täällä me nyt ollaan kaljalla, Espanjassa, samalla kun muut juhlii perille pääsyä kallioilla katsellen apinoita.
Saab 96 puksutti perille 2,5 pytyllä. On se urhea pieni auto. Reinikaisten Sabassa ei ole kytkintä edelleenkään. Kaikki muut toimii loistavasti. Nyt alkaa haasteista suurin eli autojen hukkaaminen. Muutamalle on ostaja, lopuille jokainen tiimi yrittää keksiä jonkun ratkaisun. Takaikkunoissa on jo myynti-ilmoitukset, 50€.
Jos joku lukee tätä ja haluaa auton ilmaiseksi niin sehän sopii. Nouto Malagasta. Puhun tietenkin vain Cherryn puolesta. Varmasti muutkin on myynnissä.
Nyt Malagaan, talolle ja uima-altaaseen!
-Pete
Saab 96 puksutti perille 2,5 pytyllä. On se urhea pieni auto. Reinikaisten Sabassa ei ole kytkintä edelleenkään. Kaikki muut toimii loistavasti. Nyt alkaa haasteista suurin eli autojen hukkaaminen. Muutamalle on ostaja, lopuille jokainen tiimi yrittää keksiä jonkun ratkaisun. Takaikkunoissa on jo myynti-ilmoitukset, 50€.
Jos joku lukee tätä ja haluaa auton ilmaiseksi niin sehän sopii. Nouto Malagasta. Puhun tietenkin vain Cherryn puolesta. Varmasti muutkin on myynnissä.
Nyt Malagaan, talolle ja uima-altaaseen!
-Pete
tiistai 12. heinäkuuta 2011
Malaga!
Maanantaina aamupäivästä lähdettiin ajelemaan rauhakseen eteenpäin kohti määränpäätä. Porukalla oli fiilis ajaa yötä myöten Malagaan asti, mutta Kuuppa-tiimi ei uskonut että vanhan Saabin sietokyky ja matkustusnopeus riittäisi tähän. Torrevieja otettiin kuitenkin tähtäimeksi.
Porukka hajaantui taas hieman mutta lopulta kaikki olivat samaan aikaan paikalla Torreviejassa. Nopeimmat olivat ehtineet jo syödä, käydä uimassa ja vähän shoppailemassakin ennenkuin hitaammin edennyt porukka saapui maisemiin.
Kello kävi jo iltakahdeksaa kun alettiin uudelleen miettiä Malagaan tähtäämistä. Tälle vaihtoehdolle oli järkiperustekin, pimeän aikaan ajaminen oli kaikkien autojen, etenkin Kuupan, tekniikoille huomattavasti armollisempi kuin päivän hellekelit. Kaikki tiimit kannattivat ajatusta ja siltä seisomalta autot tankattiin ja lähdettiin matkaan. Näihin aikoihin, viiden aikaan tiistaiaamuna, olemme Malagassa viiden kilometrin päässä loppureissun majoituspaikastamme Benalmadenassa. Avaimet saadaan käteen kahdeksalta joten nyt pari tuntia autossa torkkuen. Tämä päivä otetaan iisisti ja Gibraltarille lähdemme hoitamaan homman päätökseen keskiviikkona.
-Tomi-
maanantai 11. heinäkuuta 2011
Monacon vierailu ja Espanja!
Taas on muutama päivä vierähtänyt edellisestä netissä käynnistä ja matkaa on ehditty taittaa paljon. Itävallasta on huristeltu jo Espanjaan asti ja maaliviiva alkaa jo häämöttää edessä :)
Niinkuin on jo mainittukin, Seat jäi matkan varrelle ja autokuntia on nyt yksi vähemmän.Tässä Seattia yritetään vielä elvyttää ja tekohengitys onnistuikin vielä vähäksi aikaa.
Saban kytkin on temppuillut jo pitkän aikaa, tai siis sitä ei ole ollut. Parina päivänä Sabaa autettiin aina liikkeelle lähdöissä, mutta nyttemmin siihen on löytynyt ajotekniikka, jolla pärjää ilman apuja :)
Sorsanpoika on porskuttanut ilman ongelmia, mitä nyt apukuskin penkki alkaa olla vähän irti ja klonksuttaa isommissa mutkissa. Toivotaan, että loppumatka sujuu ilman ongelmia!
Monacon vierailu oli hieno. Herätettiin siellä sekä hilpeyttä että pahennusta, kun ajeltiin Kasinon ohi. Ihmiset katsoivat meidän neljän auton letkaa lievällä WTF-ilmeellä ja toisaalta muutamaan otteeseen kuului "hyvä Suomi!" huutoja. Valokuvia räpsittiin ja joku nainen kysyi vielä ikkunan kautta ollaanko ajettu Suomesta asti ja mihin ollaan menossa. Huomiota siis ainakin saatiin :)
Eilen siis saavuttiin Espanjan Benicarloon ja ilta meni altaalla. Seuraavaksi pitäisi karistaa tämän kylän pölyt jaloista ja lähteä kohti määränpäätä :)
Niinkuin on jo mainittukin, Seat jäi matkan varrelle ja autokuntia on nyt yksi vähemmän.Tässä Seattia yritetään vielä elvyttää ja tekohengitys onnistuikin vielä vähäksi aikaa.
Saban kytkin on temppuillut jo pitkän aikaa, tai siis sitä ei ole ollut. Parina päivänä Sabaa autettiin aina liikkeelle lähdöissä, mutta nyttemmin siihen on löytynyt ajotekniikka, jolla pärjää ilman apuja :)
Sorsanpoika on porskuttanut ilman ongelmia, mitä nyt apukuskin penkki alkaa olla vähän irti ja klonksuttaa isommissa mutkissa. Toivotaan, että loppumatka sujuu ilman ongelmia!
Monacon vierailu oli hieno. Herätettiin siellä sekä hilpeyttä että pahennusta, kun ajeltiin Kasinon ohi. Ihmiset katsoivat meidän neljän auton letkaa lievällä WTF-ilmeellä ja toisaalta muutamaan otteeseen kuului "hyvä Suomi!" huutoja. Valokuvia räpsittiin ja joku nainen kysyi vielä ikkunan kautta ollaanko ajettu Suomesta asti ja mihin ollaan menossa. Huomiota siis ainakin saatiin :)
 |
| Meidän kalusto ei ehkä ihan istunut Monacon katukuvaan |
Eilen siis saavuttiin Espanjan Benicarloon ja ilta meni altaalla. Seuraavaksi pitäisi karistaa tämän kylän pölyt jaloista ja lähteä kohti määränpäätä :)
Reissuhaastattelu SuomiPOPissa nyt podcastina!
SuomiPOPin Leiska soitteli eilen reissukuulumisia suorassa lähetyksessä. Jos tämä meni ohi, haastattelu on kuultavissa podcastina kanavan sivuilta: http://www.radiosuomipop.fi/podcast/embed.php?trackPlay=0
-Tomi-
Huomenta Espanjasta!
Loppusuora häämöttää =)
Jos Italiassa oli vaikea muistaa mitä kaikkea oli tapahtunut niin nyt se on vielä vaikeampaa. Menee hetki kun kaivelee muistin sopukoita :)
Noh..kuten Tomi jo sanoi, porukka jakaantui kahtia leirintäalueella Italiassa. Meidän autokunta jäi katselemaan välimeren rantoja Kuupan ja Leppiksen väen kanssa. Näin lähdettiin kohti Monacoa.
Monacossa katsottiin parhaimmaksi hajaantua ja ottaa porukka kasaan myöhemmin. Tässä vähän maisemia sikäläisen ravintolan terassilta. Voi sanoa että onneksi mentiin ohi motarin rampista. Nämäkin maisemat olisi muuten jääneet näkemättä. Tai no..tässä ollaan jo Ranskan puolella. Täällä kuitenkin syötiin. Sitten Nizzan läpi motarille missä Leppis ja Kuuppa odottivat meitä.
Ranskan motarit etelässä on yhtä tunnelia ja siltaa. Kannattaa käydä joskus. Itse olin ainakin vaikuttunut tästä.
Ja nuo tiet uuvutttivat Kuupan. Kello alkoi olla aamuyö ja muut menivät pitkällä. Erään huoltsikan takaa löytyi reiluhko levähdysalue mikä näytti olevan suosittu yöpymispaikka. Sinne siis leiri pystyyn. Istuimen crew ja allekirjoittaneen taistelupari jäivät vahtiin kun me loput kutsuttiin nukkumasa hakemaan. Onneksi Tempran kontissa oli paljon kaikkea pehmeää. Ei tarvinnut paljoa käyttää aikaa hyvän punkan tekemiseen =)
Jokunen tunti unta ja seiskalta parin venytyksen jälkeen matkaan. Tarkoitus oli päästä muiden hotellin lähelle tutkimaan Kuupan väsymyksen syitä. Helpommin sanottu kuin tehty. Reilun tunnin ajon jälkeen päätettiin pysähtyä huoltsikalle. Sieltä löytyi ihmeenkaupalla uudet tulpat. Hetki ihmettelyä ja sitten Leppiksen crew huomasi alempana olevan mäkkäri ja Burger King. Lämmin ateria! Edellisestä oli hetki..
Ikävä lopettaa kesken, mutta on pakko lähteä aamupalalle. Matka jatkuu piakkoin. Jatkan toisen kerran.
-Jarno
Jos Italiassa oli vaikea muistaa mitä kaikkea oli tapahtunut niin nyt se on vielä vaikeampaa. Menee hetki kun kaivelee muistin sopukoita :)
Noh..kuten Tomi jo sanoi, porukka jakaantui kahtia leirintäalueella Italiassa. Meidän autokunta jäi katselemaan välimeren rantoja Kuupan ja Leppiksen väen kanssa. Näin lähdettiin kohti Monacoa.
Monacossa katsottiin parhaimmaksi hajaantua ja ottaa porukka kasaan myöhemmin. Tässä vähän maisemia sikäläisen ravintolan terassilta. Voi sanoa että onneksi mentiin ohi motarin rampista. Nämäkin maisemat olisi muuten jääneet näkemättä. Tai no..tässä ollaan jo Ranskan puolella. Täällä kuitenkin syötiin. Sitten Nizzan läpi motarille missä Leppis ja Kuuppa odottivat meitä.
Ranskan motarit etelässä on yhtä tunnelia ja siltaa. Kannattaa käydä joskus. Itse olin ainakin vaikuttunut tästä.
Ja nuo tiet uuvutttivat Kuupan. Kello alkoi olla aamuyö ja muut menivät pitkällä. Erään huoltsikan takaa löytyi reiluhko levähdysalue mikä näytti olevan suosittu yöpymispaikka. Sinne siis leiri pystyyn. Istuimen crew ja allekirjoittaneen taistelupari jäivät vahtiin kun me loput kutsuttiin nukkumasa hakemaan. Onneksi Tempran kontissa oli paljon kaikkea pehmeää. Ei tarvinnut paljoa käyttää aikaa hyvän punkan tekemiseen =)
Jokunen tunti unta ja seiskalta parin venytyksen jälkeen matkaan. Tarkoitus oli päästä muiden hotellin lähelle tutkimaan Kuupan väsymyksen syitä. Helpommin sanottu kuin tehty. Reilun tunnin ajon jälkeen päätettiin pysähtyä huoltsikalle. Sieltä löytyi ihmeenkaupalla uudet tulpat. Hetki ihmettelyä ja sitten Leppiksen crew huomasi alempana olevan mäkkäri ja Burger King. Lämmin ateria! Edellisestä oli hetki..
Ikävä lopettaa kesken, mutta on pakko lähteä aamupalalle. Matka jatkuu piakkoin. Jatkan toisen kerran.
-Jarno
Viimeisiä viedään
Blanesissa vietetyn yön jälkeen päätettiin ottaa väliin vähän rauhallisempi ajopäivä. Lähdettiin rauhallisesti liikenteeseen ja treffattiin toinen puolisko porukasta jotka olivat saapuneet yön pimeinä tunteina Espanjan puolelle. Kuupan kanssa ongelmat jatkuu, syy ei löytynyt tulpista vaan ilmeiseltä tuntuu että yksi sylinteri on poissa pelistä. Miksi, se ei ole tiedossa mutta päätimme asian selvittää päämäärässä. Kolmella pytyllä sitkuttaessa lämmöt luonnollisesti nousee mäissä, tähän auttavana lääkkeenä termostaatti poistettiin kokonaan ja se auttoikin. Matkaa kuitenkin jatkettiin Kuupan ehdoilla ja nopeudella.
Kuupan kaasutinta käytettiin käsissä ennen Blanesista lähtöä kaiken muun huoltotoimen yhteydessä ja matkaa päästiin jatkamaan pitkällä iltapäivän puolella. Ajatus lyhyestä siirtymäpäivästä toteutui matkan puolesta mutta ajallisesti elettiin iltakahdeksaa kun majapaikka löytyi Benicarlosta. Kaikki matkalaiset päättivät tällä kertaa majoittua samaan hotelliin jonka takapihalta löytyi mukava uima-allas eikä virvokkeetkaan hintaa huimannut. Sangen kelpo paikka kaikkiaan, kaikki tuntuivat viihtyvän. :)
Huomenna lähdetään jatkamaan siihen aikaan kun siltä tuntuu. Kunnianhimoisena tavoitteena on päästä iltaan/yöhön mennessä lopulliseen majapaikkaan Malagaan, jännä nähdä miten lopulta käy. Jos määränpäähän päästään jo huomenna, on Gibraltarin valloitus tosiasia tiistaina. Millä kokoonpanolla, sitä ei kaiketi kukaan osaa tässä vaiheessa sanoa. Keskipäivän ilmasto on erittäin rankka näille romuille, se on tullut todettua matkan aikana.
-Tomi-
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)