Magdeburgista Gibraltarille by Shitikka-team

Läppärin ja nettiyhteyden puutteen takia blogipäivitys on jäänyt shitikkateamilta tweettauksen asteelle. Yritelläänpäs muistella millaisia seikkailuja loppupuoliskolle mahtuikaan.

Kakkoskuskin ajovuorolla etelä-Saksassa BX yskäisi yhdessä liikennevalolähdössä ja kuoli täysin. Jäätiin keskelle risteystä ja puntuiltiin auto ylämäkeen toiselle puolen parkkiin. Paikka on sen verta paha, että hätiin kutsuttiin kulkueen toinen BX hinaamaan vani väljemmille vesille. Narun jatkona oli himpun verran orpo olo, sillä tunnetusti jos bexin kone ei käy ei myöskään hydraulipumppu pyöri, joten auto laskeutuu tonttiin eikä jarruja ole. Käkkärillä jarruteltiin mitä pystyttiin. Auto kerkesi hädintuskin pysähtyä kun reissun epävirallisen virallinen räklääjä Aki syöksähti konepellin alle ja alkoi repiä osia irti. Teamin kesken spekuloidessamme että vika voisi lähteä etsimään kipinän puolelta oli Aki jo irrottanut kaikki asiaan liittyvät osat ja todettiin, että Motonetin virranjakajan kansi ja pyörijä ovat kuraa ja vaativat elvytystä muutaman tuhannen kilometrin ajosta. Viilaa pintoihin ja vani heräsi henkiin. Tästä opittiin ja siitä lähtien kyseiset osat puhdistettiin tunnollisesti tuhannen kilometrin välein tai muuten muistaessa.

Alkoipa ylämäki. Sen nimi oli Alpit. Kaupunkilaispojalle mäki oli aikasti korkea. Pelotti. Radiosta räsähteli tietoja, että ysisatasen saabin kytkin on karkuteillä. Ei lohduttanut ei. Jossain vaiheessa todettiin, että ylämäki vaan jyrkkenee ja kaiteet on joku pöllinyt. Ei tehnyt mieli edes mennä ottamaan kuvia. Serpentiinimäki kesti 13km. Siis sellaista parkkihalliylämäkeä jyrkempää settiä. Aivan järjetöntä näille romuille. Kahden kilometrin ylitettyämme alkoi ohut ilma viedä shitikan voimia ja mäet täytyi rynkyttää menemään ykkösellä. Kakkosella moottori vain puutui ja pelko puristi ohimoita. Radio myös jutteli, että Kuuppa puuskuttaa ja micra jäi odottelemaan - eikä sekään meinannut lepuutukselta heti käynnistyä.

Mäki jyrkkeni ja tuntui, että typerryttävät pyöräilijätkin tulee oikealta ja vasemmalta ohi. Kyllä, mäkeä kiipesi myös teräsreisipyöräilijöitä. Ihme hulluja. Aikanaan mäen laki taittui ja viimeisiä henkosiaan haukkova vani pääsi korkeimmalle kohdalle - ja sammui siihen. Seuraavallä käynnistyskerralla (tai siis yrityksellä) todettiin yhden alipaineletkun murtuneet ja se korjattiin.

Jos ylämäki oli jännäkakkaa aiheuttava oli alamäen alkuosa jotain pahempaa. Halvimmista halvimmilla, mutta toki uusilla etujarruilla varustettu shitikka survoi serpentiiniä menemään moottorijarrulla ja jarrupumppauksilla. Jossain vaiheessa ensimmäistä lepotaukoa todettiin, että Reinikaisten saab keittää - flektin ohjaus oli antautunut. Enpä ole koskaan ajanut 10-15km pätkää ilman kaasuun koskemista. Veikeä kokemus.

Yö vietettiin Italian puolella Bormion kaupungissa. Majatalon emännän silmät kirkastuivat kun sai vieraakseen 18 hengen seurueen -taisi pelastaa koko kuukauden. Illalla käytiin istumassa paikallisessa teinibaarissa ja paettiin kun DJ:n tapainen alkoi vetää karaokea.

Seuraava päivä koitui team Istuimen kohtaloksi. RIP Seat. Hyvin te veditte.

Letkan nokat kohti Genovaa ja tottakai väliin osui Milanon perjantai-illan ruuhkat. Sponssinavigaattorit olivat aivan kuutamolla parista betoniporsaasta ja letka päätyi ajamaan koko Milanon keskustan läpi noin miljoonan muun autoilijan kanssa. Tässä vaiheessa letka hajosi useampaan pienempään taistelupariin. Saba-teamilla lie ollut erittäin mukavaa vetää ruuhka ilman kytkintä. Shitikka itse näytteli taas keltaista ylilämmön valoa eli lämmitys täysille ja ikkunat kiinni kun taas satoi kuin ei ikinä ennen. Aivan kuin Kööpenhaminassa muutama päivä aiemmin.. Noh, eipähän kylmä ollut. Tästä lähtien shitikan lämmityslaite veivattiin täysille aina hitaaseen jonoon törmättyä - paloi keltainen valo tai ei. Varmistelun maksimointia.

Välimeri haisee kostealle rätille ja on kuuma. Näin me pääteltiin Genovan leirintäalueelle saavuttua. Meri pauhasi jossain paikallisen pikajunaradan takana. Junat meni muuten kovaa. Ensimmäinen yö vanissa ilman että paleli. Oli oikein mukavaa. Muut autokunnat nurisi jännittävistä kökötysvessoista ja kuuman veden puutteesta. Kuulemma myrskyisä (no ainakin meidän mielestä) meri yhdistettynä kivikkoiseen rantaan ei vastannut lopun seurueen mielikuvaa beachistä, jota respa oli luvannut. Ei huvittanut päätyä avomerelle, joten jätin uinnit sikseen.

Seuraavan päivän kohde oli Monaco ja casinon edusta. Monaco ei sitten ollutkaan pohjanmaan veroista tasamaata vaan yhtä pirun kalliota. Shitikan muutenkin loppupuoliskon loppuosaa viettävä kytkin tuntui todella pahalta ajaa täällä. Yksi tiukka ylämäkilähtö lisää ja vani olisi jäänyt monacon ruhtinaan ihmeteltäväksi. Eksyttiin toki pari kertaa ulospääsyäkin yrittäessä. Eipä suuresti lohduttanut. Nizza jätettiin suosiolla väliin, koska ei nää vermeet sitä enää olisi kestäneet. Päätettiin ajaa suoraan Ranskan läpi, koska joku keksi että se on paska maa. Saatettiin olla hieman väsyneitäkin.

Illaksi Espanjaan keksi joku toinen ja toden totta sinne mentiin. Kuuppa alkoi vetää viimeisiään. Kolmospytty putosi pelistä ja surullinen pieni auto puuskutti ja nilkutti eteenpäin. Vaan ei luovuttanut - ei sitten millään. Airot jätettiin katolle, mutta vararengas ja kaikki muukin painolasti siirrettiin muihin autoihin että Kuuppa jaksaisi paremmin. Silti vettä piti lisätä jatkuvasti ja toivoa että urhea pikkuauto jaksaisi maaliin asti. Maali oli tässä vaiheessa vielä yli tuhannen kilometrin päässä. Ei hyvältä näyttänyt.

Vedettiin pitkä lähes tuhannen kilometrin siivu. Barcelonan tienoilta joku näpsytteli naviin pikkukaupungin, joka oli pieni ja siellä oli hyvät vibat. Siellä yövyttäisiin. Noh, Blanes oli sitten about Tampereen kokoinen mesta paikka, joka oli täynnä 10-15 -kesäisiä lapsia endorfiinisuihkussa. Jäätävä ja täysin päätön meno. Onneksi shitikka-teamin pääkuskin eli allekirjoittaneen yli kahden kuukauden pituiseksi venähtänyt reissuparta ja jäätävä katse sai suurimman mesomisen taukoamaan niille sijoilleen. Parkkipaikkoja etsittiin tunti-pari ja oltiin ärrinmurrinkeksejä syöneitä. Seuraavasta päiväst puolet meni tehdessä perushuoltoa Kuuppaan. Kaasaria irti ja muuta ihmettelyä. Meidän mustalaisleiri paikallisen burger kingin pihassa näytti varmaan aika huvittavalta paikallisin silmin varsinkin kun auton osat oli pitkin pihaa. Metropol tms FM soitti jäätävän hyviä House-mixejä, joten mikäs siinä oli nahkaansa polttaa.

Tämän jälkeen alkoi maisemat muuttua. Alkoi näyttää italo-westerniltä. Mökit oli samaa kauraa, mutta vain aavistuksen modernimpina. Täällä ei huvittaisi rengasrikkoa kokea ja toivottiin, että Kuuppa vaan jaksaisi. Sivuteiden varrella istui usein nuorehkoja ja varsin kivan näköisiä tyttöjä bikineissä ja viittoilivat ohi ajaville autoilijoille. Vilkuteltiin takaisin. Olivat varmaan vaan ottamassa aurinkoa. Pakko olla niin.

Muutaman erittäin kuumottavan rähjäkaupungin jälkeen oli pakko alkaa miettiä leiriytymistä kun aurinkokin jo mailleen meni. Ketään meistä ei kiinnostanut tulloa murhatuksi jonnekin pientareelle, joten hotellin etsintä alkoi. Ulkoa aika kamalan näköinen pikkuhotelli osoittautui erittäin kivaksi uima-altaineen ja avuliaine rouvashenkilöomistajineen. Tilailivat meille aivan järkyttävän hyvää pitsaa ja cervezat virtasivat. Luultiin että ne oli euron kappalehinnaltaan jo halpoja, mutta eipä me mitään vielä tiedetty Espanjan hintatasosta.

Seuraava päivä päätettiin vetää aivan överiksi ja ajaa koko yö että oltaisiin nopeammin Malagassa. Yöstä en paljoa muista muuta kuin että nukutti aivan raivona ja energiajuomat valui jo korvista. Nukuttiin jollain huolto-asemalla, joka oli täynnä marokkolaisia umpitäyteen pakattuine autoineen. Tuntuvat pitävän tikkaista ja jääkaappipakastimista kun niitä niin innokkaasti kotiinsa raahaavat. Hullu kansa.

Yksi välipäivä vietettiin määränpääksi valitun Malagan liepeillä vuokratussa talossa, jonka jälkeen suunnattiin Gibraltarille päättämään reissu. Tässä vaiheessa tuntui, että koko reissu on oikeasti ohi ja Gibraltar on vain muodollisuus. Eipä myöskään muistettu, että Gibraltarhan kuuluu Englantiin eli nehän tahtoo nähdä passien kansia. Parilla meistä ei moisia ollut näyttää, joten jäivät Espanjan puolelle nauttimaan virvokkeita pitkän kaavan mukaan. Kaikki autot kyllä saatiin Europa Pointiin, joka oli se virallinen päätepiste Mediterranean Sea Scrapyard Run 2011 -setille. Photoshopataan sitten vaikka jälkikäteen puuttuvat sielut viimeiseen yhteiskuvaan.

Onhan tämä ollut melkoinen seikkailu. Sanoja ei tahdo löytyä. Tämä täytyy vain kokea. Mutta ei enää koskaan toiste. :) Kuten aiemmin jossain foorumilla lupasin kehun nyt bx vania vuolaasti, koska se vei perille. Ja se piru vei meidät perille vain muutamalla pikkuhikalla. Ja veikin mukavasti. Hintaisekseen oikeasti mainio retkeilyauto, joka pitää vettä ja vie perille. Ja onhan se ruma, voi luoja että se on ruma.

Tätä kirjoittaessa shitikalle taitaa olla ostaja valmiina. Huomenna näyttö. Meinaa kuulemma ajaa sen takaisin Suomeen ja kuljettaa matkatavarana pienen norsun kokoista koiraa. Siihenhän tuo istuu kuin nakutettu. Melkoista. Turvallista matkaa. Team DDR, out.