Päivä 1: Stockholm-Fehmarn, 840 km
Jo etukäteen tylsäksi tiedetty pätkä. Ajoa, ajoa ja ajoa. Erityismainintana kohtalaisen myrskyinen sää Kööpenhaminan tienoilla sekä melkoiset ruuhkat Köpiksen eteläpuolella johtuen tulvan vuoksi katkaistusta moottoritiestä. Yksi fanimme tavattu Malmössä (terkut Juhalle). Illan pimetessä majoituspaikkoja etsiessä jäi luu käteen ja porukka nukkui autoissa. Yöllä iski reippaanpuoleinen myrsky päälle joka herätti varmaan jokaisen meistä.
Päivä 2: Fehmarn-Magdeburg, 440 km
Jengi kömpi iloisin mielin autoistaan jalkeille ennen aamuseitsemää jolloin meidän piti viimeistään lähteä leirintäalueen parkkipaikalta jonne autot illalla pysähtyivät. Aamupala Heiligenhafenissa ja eteenpäin. Parin tietyömaan ja erinomaisen navigointitaidon johdosta lähdimme tykittämään aika reilusti itää kohti, selkeästi vanhan Itä-Saksan puolella käytiin. Matkaa päivälle tuli yli 400 km mutta varsinainen eteneminen jäi kolmensadan tienoille, ehkä allekin. Alkuillasta Sorsanpojan oikea takapyöränlaakeri alkoi metelöidä niin pahasti että uusi laakeri oli välttämättömyys matkan jatkumiselle. Jengi jakaantui, osa jäi auttelemaan Sorsanpojan kanssa, osa lähti selvittämään Magdeburgin majoitusmahdollisuuksia (jonne oli reilu 50 kilometriä matkaa) ja osa suuntasi samaan kaupunkiin etsimään varaosaliikettä josta laakeri löytyisi. Kaatosateen keskeltä löytyi niin hotellit kuin laakeritkin, laakeri vaihdettiin laitakaupunkilaisessa autopesukatoksessa ennätysajassa ja hotellin löytymisen jälkeen relattiin aulabaarissa muutamien oluiden keralla. Oli hienoa huomata että vaikka perustilanteessa porukka tahtoo välillä nahistella ja olla taipuvaisia avuttomuuteen, ongelmatilanteen kohdatessa jokainen on valmis auttamaan kyselemättä. Näin sen pitääkin olla.
Päivä 3: Magdeburg-Kipfenberg, 450 km
Koska porukka oli yöpynyt kahdessa eri hotellissa, treffasimme huoltoaseman pihassa parikymmentä kilometriä Magdeburgista etelään. Kunnianhimoiseksi tavoitteeksi otettiin päästä Müncheniin illaksi, ja kuitenkin välttää moottoriteitä kuten edellisenäkin päivänä. Maisemat muuttuivat hiljalleen muhkuraisemmiksi joka oli toivottu Tanskan ja pohjoisen Saksan tylsien lakeuksien vastapainoksi. Paikoin pikkuteiden maisemat oli melkoisen pysäyttäviä jyrkkine mäkineen ja lähes pystysuorine jyrkänteineen. Pahka-Citikka sammui varoittamatta keskelle kohtalaisen vilkasta risteystä lähellä Bad Berkaa, se hinattiin tilavampaan paikkaan tien laitaan ja putsattiin erinäisiä sytytysosia jonka jälkeen henki jälleen löytyi ja matka jatkui. Reitin varrelta löytyi mainio pieni kaupunki Rudolstadt jossa lounastettiin ja katseltiin vähän maisemiakin. Sieltä lähtiessä perus-Citikka eksyi muusta porukasta ja navigaattorin puuttuessa sijainteja selviteltiin puhelimitse hyvä tovi ennenkuin remmi oli koossa jälleen. Samanaikaisesti Kirsikan lämmöt alkoivat nousta uhkaavasti, keittäminen oli lähellä. Havaittiin ettei flekti pyöri, lämpöanturi lie korkannut. Parit johdot yhteen ja taas mennään. Aikaa oli mennyt ja alettiin olla illan puolella, tämän myötä todettiin että alkuperäiseen tavoitteeseen Müncheniin ei päästä ennenkuin yöllä ja alettiin etsiskellä yöpaikkaa vähän lähempää. Lopulta passeli paikka löytyi Kipfenbergin kylästä jonne saavuttiin iltayhdentoista aikoihin, suurin osa tähtäsi leirintäalueelle ja muutama autokunta läheiseen gasthausiin.
Päivä 4: Kipfenberg-Nassereith, 290 km
Pikkuteistä päätettiin luopua kun maisemat alkoi toistaa itseään, ja matka jatkui moottoriteitä pitkin. Aamun ensimmäinen etappi kiskaistiin Dachaun entiselle keskitysleirille jossa olimme jo aamukymmenen aikoihin. Pari tuntia ihmeteltiin saksalaissoturien WWII:n aikaisia päähänpälkähdyksiä jonka jälkeen lähdettiin kohti etelää. Tässä yhteydessä porukka jakaantui jälleen, osa lähti tuuppaamaan kohti Füsseniä, osa etsiskeli varaosaliikettä ja pari autokuntaa etsiskeli varaosaliikettä etsiviä autokuntia. Lopulta kaikki eksyneet lampaat saatiin jälleen nippuun ja iltapäivästä porukka oli jälleen koossa Itävallan rajapinnassa. Lounaan jälkeen puolet porukasta jatkoi matkaa Itävallan puolelle ja loput jäivät ihmettelemään Ludvig II:n aikanaan rakennuttavia linnoja vuorenrinteillä. Kirsikassa lämmöt nousivat Alppien ensiaskelilla ja lämmityslaite otettiin hyötykäyttöön moottorin jäähdytyksessä. Itävallan puolelle ehtinyt poppoo iski Nassereithin kylään josta löytyi leirintämielisille mukava alue uima-altaineen ja lakanoiden perään huumaileville keksittiin mitä mainioin hotelli, jonka antimista huumaillaan varmasti pitkään. Jos siihen suuntaan olette matkalla, muistakaa Landhotel Seeblick. :) Loppuporukan lähestyessä Nassereithia Kuuppa puutui pahasti pitkään ylämäkeen ja keitti levähdyspaikalla. Reinikaisten Saban kytkin alkoi päivän mittaan oireilla, jommassa kummassa sylinterissä lienee sisäinen vuoto jonka vuoksi poljinta joutuu pumppaamaan enenevässä määrin. Voimille ottaa.
Päivä 5: Nassereith-Bormio, 160 km
Heräsimme hengästyttäviin maisemiin Itävallan alppimaisemissa. Aamupalan jälkeen matka jatkui kohti monen matkalaisen eniten odottamaa Stelvio Passia. Nassereithista ajettiin vaikuttavissa maisemissa Italian puolelle ja siitä edelleen Stelvion kylään, joka siis sijaitsee reilun kilometrin korkeudessa merenpinnasta mutta kuitenkin tavallaan Alppien juurella. Täällä hörpättiin kupilliset kahvia ja valmisteltiin kaikki käsilläolevat kamerat käyttökuntoon. Tästä eteenpäin aina Bormioon asti oli jotain mitä sanallisesti on turha yrittää kuvailla. Kaikki oli järjettömän upeaa ja pysäyttävää, potenssiin sata. Koko porukka pääsi kuin pääsikin huipulle, Kuupalla oli olennaisia vaikeuksia käynti- ja lämpöongelmien vuoksi ja se olikin perillä parikymmentä minuuttia muista jäljessä. Porukka lounasti Stelvio Passin "hienossa" ravintolassa jonka ruoka oli kaikkea muuta kuin hienoa. Ei voi suositella. Turistitoiminnan, ryhmäkuvien, muistomerkkishoppailun ja yleisen huumailun jälkeen, kun olimme lähdössä matkaa jatkamaan, Pahka-Citikka sakkasi jälleen. Tehtiin vanhat tutut toimet jotka eivät tällä kertaa auttaneet. Hetken jo ehti jännittää kunnes supermekaanikko Aki huomasi poikkimurtuneen alipaineletkun joka Citikan kiukaan heitti hämilleen. Letku kiinni ja toimii taas. Mäenlasku Bormion puolelle oli, jos mahdollista, vielä hienompaa. Maisema oli huomattavasti vihreämpää ja kauniimpaa kuin sillä kuuluisammalla puolella. Neulansilmiä, vesipuroja ja -putouksia sekä roppakaupalla Gran Turismo -henkisiä tunneleita. Näistä maisemista hengästyneinä laskeuduttiin illan tullen Bormioon ja löydettiin vielä sangen mukava ja edukas hotelli, johon koko porukka majoittui. Hienoin päivä koko reissulla. Ai niin, Reinikaisten Saba keitti alastulomatkalla, siitäkin flektin lämpöanturi pimentynyt. Vika korjattiin samoin eväin kuin Kirsikan vastaava. Lisäksi aiemmin mainittu kytkinongelma pahenee nopeasti, käytännössä kymmenkunta pumppauskertaa riittää kytkimen irrottamiseen juuri sen verran että vaihteen saa silmään, ennakointia täytyi alkaa harjoittelemaan.
Päivä 6: Bormio-Arenzano, 370 km
Ongelmia alkaa ilmetä autossa jos toisessakin. Seatin käynti oli Stelvio Passin jäljiltä muuttunut raskaaksi ja kuormalla ajaessa (esim. ylämäissä joita matkalla riitti) kone puutuilee ja pätkii. Reinikaisten Saba ajaa käytännössä ilman kytkimenkäyttöä, sovittiin että sen takana ajaa auto jonka etupuskuri on samaa korkeutta kuin Saban takapuskuri, jotta sitä voi liikkellelähdöissä avittaa työntämällä. Hankalissa paikoissa ilman työntöapua lähdettiin starttia käyttämällä liikkeelle. Kuupan kone oli saanut rasituksesta siipeensä, yksi sylintereistä toimii korkeintaan puoliteholla ja voiman puute puolestaan aiheuttaa lämpöongelmia. Matka kuitenkin jatkuu hitaimman auton määrätessä tahdin. Aki ottaa Seatista kaiken irti ja käynti muuttuu hiljalleen huonommaksi. Matkalla kohti Leccoa löydettiin autokorjaamo josta Aki sai käytetyn BMW:n puolan koska epäiltiin ongelmien johtuvan puolasta. Ei auttanut. Samalla pysähdyksellä Aki otti Seatin kaasuläpän asentotunnistimen irti ja totesi vian löytyvän siltä suunnalta. Korvaavaa osaa ei löydetty mistään joten oli pakko jatkaa näillä eväillä. Samassa pysähdyspaikassa selviteltiin josko Sabaan löytyisi tiivistesarjaa kytkimen pääsylinteriin tai koko sylinteriä. Työsylinteri on kytkinkopan sisällä joten sille ei ole tien päällä juuri mitään tehtävissä. Osia ei löytynyt mutta vinkkejä saatiin Saab-liikkeen mahdollisesta löytymisestä Leccosta ja Milanosta. Sinnepäin siis. Leccossa kävimme toteamassa että etsitty Saab-liike oli lopettanut joten matka jatkui Milanoon. Seatin ja Kuupan kulku oli paikoin niin hidasta että osa porukasta lähti edeltä paikantamaan Milanon mestoja. Kehäteille osuttiin juuri pahimman iltapäiväruuhkan aikoihin, tietyömaata olivat liikuttaneet ajoramppeja siinä määrin että navigaattorin kanssa suunnistaessa ajettiin lukuisia huteja yrittäessämme löytää Torinoon suuntaavalle moottoritielle. Ruuhkassa tähtäilyä kytkimettömällä autolla, voiko olla mukavampaa? Jonotellessa hitaammalta ryhmältä tuli suru--uutinen: Seatin käynti oli muuttunut päivän aikana niin pahaksi ettei se enää tahtonut käynnissäkään pysyä, ja tiimi joutui luovuttamaan. RIP Seat. Aikamme suhailtuamme päätimme lähteä liikettä etsimään vain yhdellä autolla, joka oli todellakin järkiratkaisu. Liike löytyi mutta vastaus oli tyly: osaa ei löydy koko Italiasta eikä myöskään Saabin päävarastolta Ruotsista. Tässä vaiheessa Tero päätti että perille mennään ilman kytkintä ja sillä siisti. Loppupäivän tavoitteeksi otettiin päästä Välimeren rantaan ja näin tapahtui, ensivilaus lätäköstä nähtiin Genovassa. Viereisestä Arenzanon kylästä ei hotelleista tilaa löytynyt mutta leirintäalueelle mahtui, joten teltta/autounet oli tosiasia. Kamala paikka tuo leirintäalue.
Päivä 7: Arenzano-Blanes, 780 km
Aamun ensimmäinen nähtävyyspaikka oli vajaan parin tunnin ajomatkan päässä oleva Monaco. Tänne mentiin kahtena porukkana joka oli ehdottomasti järkiteko, samoin kuin kytkinvammaisen Saban jättäminen parkkiin kiertoajelun ajaksi. Parit rundit otettiin F1-rataa mukaillen ja kurvailtiin myös Casino de Monte Carlon edustalla. Hilpeä ristiriita kulkineidemme pujotellessa Lamborghinien, Ferrarien ja Rolls-Roycejen välistä. Täältä lähtiessä päivän etenemistavoite oli hyvin epäselvä mutta yhtä mieltä oltiin siitä että mahdollisimman pitkälle yritetään. Marseille oli pitkään tähtäimessä kunnes Kuupan kuskilta tuli viesti jonka mukaan he tavoittelevat Barcelonaa. Totta hitossa! Tästä alkoi pitkä puurtaminen ja ensimmäinen ryhmä oli Barcelonan pohjoispuolella Blanesin kaupungissa iltayhdentoista aikaan. Toinen ryhmä oli saapunut Blanesin lähistölle yöllä kahden aikaan ja nukkuivat autoissa. Leppiksen jumittavia jarruja herkistelty päivän aikana pariin otteeseen.
Päivä 8: Blanes-Benicarlo, 300 km
Aamu alkoi Kuupan remontoinnilla. Paikallisen Burger Kingin pihassa mustalaislaumaa muistuttava retkikuntamme otti Kuupasta kaasuttimen käsiin ja yritti löytää siitä vikaa. Samaan hätään oletettu vuotokohta imusarjan tiivisteissä varmistettiin tiivisteliimalla. Käynti ei kuitenkaan olennaisesti parantunut ja epäilykset kohdistuvatkin nyt mekaaniselle puolelle kolmossylinterissä joka on käytännössä kokonaan pois pelistä. Palikat laitettiin nippuun ja lähdettiin jälleen etenemään kahdessa ryhmässä. Halu oli suuri lopettaa ajaminen eilistä aiemmin ja huilatakin hieman, joten tyydyimme lyhyempään siirtymään ja melko pelottavan oloisten maisemien halki ajettuamme löysimme vähän mukavamman näköistä seutua, ja suoraan ison tien varressa olleen hotellin. Hinta oli edukas, palvelun taso mitä mainioin ja uima-allaskin kelpasi kaikille. Ilta menikin altaalla muutamien cervezojen tahdittamana. Fiilis oli huipussa, kohta ollaan perillä!
Päivä 9: Benicarlo-Benalmadena, 880 km
Heti aamusta lähdettiin kahtena ryhmänä liikkelle, osa porukasta halusi käydä Peniscolassa (kaiketi enemmän tai vähemmän paikan nimen vuoksi) ja osa lähti työntämään kohti Torreviejaa. Tuolla syötiin, uitiin ja shoppailtiin. Päivä oli jo hyvän matkaa illan puolella kun koottiin porukka kasaan ja tehtiin lopullinen päätös: ajetaan läpi yön ja ollaan aamun tullen Benalmadenassa, etukäteen varattu majoituspaikka oli mahdollista saada etuajassa ja avaimet saisimme käsiin aamukahdeksalta. Kuskeja vaihdeltiin niin että pirteimmät oli puikoissa ja sitten mentiin. Aamukuuden aikaan oltiinkin viiden kilometrin päässä majapaikasta huoltoaseman pihassa. Parin tunnin torkut ja kämpille. Tässä vaiheessa jokainen oli sitä mieltä että Gibraltarilla käynti on tässä vaiheessa reissua täysin tarpeetonta mutta koska siellä oli luvattu käydä, sinne myös mennään. Päivä 10 oli kuitenkin rentoutumispäivä pitkän ajoyön jälkeen.
Päivä 11: Benalmadena-Europa Point-Benalmadena, 250 km
Käydään nyt sitten laittamassa sinetti reissulle. Väsyneet matkaajat lähtivät aamupäivällä puskemaan viimeistä etappia. Päivä oli kuuma ja Kuuppa oli pariin otteeseen pyörtyä matkalle, mutta niin vain kaikki pääsivät La Lineaan asti, jossa rajanylityspaikka Gibraltarin puolelle oli. Tie nousi kuitenkin pystyyn Petellä ja Markuksella kun olivat jättäneet passinsa majapaikkaan, tuossa rajanylityksessä passi kun on välttämättömyys. Jätkät lähtivät kaksistaan oluille ja muut kävivät poseeraamassa lopullisessa määränpäässä, Gibraltarin eteläkärjessä eli Europa Pointissa. Samalla kertaa käytiin myös ihmettelemässä The Rock:a eli Gibraltarin tunnusomaista suurta vuorta. Näpisteleviä apinoitakin väisteltiin, joskin Zage joutui luopumaan jäätelöstään kun isompi apina tuli pelottelemaan. Eteviä kavereita. La Linean puolelle paluun jälkeen käytiin vielä syömässä ja lähdettiin ajamaan takaisin Benalmadenaan: Tämä reissu on nyt tehty ja on aika juhlia!
Päivät 12-14: Benalmadenassa hengaamista, hyvin syömistä, auringonottoa, uimista, nähtävyyksiä, shoppailua, visiittejä Fuengirolassa/Torremolinoksessa/Malagassa ja ihan mitä vain huvittaaa tehdä. Parin ensimmäisen päivän perusteella cervezaa menee toistasataa tölkkiä päivässä, sangriaa litrakaupalla ja toki vettäkin siinä ohessa. Vaan on meillä porukkaakin niitä tuhoamaan. Tänään on luvassa grillijuhlaa ja muuta illanviettoa paikallisten suomalaisten kanssa. Nyt on loma. :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti