On aika kiittää lukijoita ja tukijoita

Huikea automatka Gibraltarille on nyt ohi. Tapahtumarikas reissu kaiken kaikkiaan ilman isompia kommelluksia. Voisi melkein todeta, että kaikki meni lopulta paremmin kuin hyvin. Näin ei olisi välttämättä käynyt ilman meidän aivan ällistyttävän upeaa porukkaa. Jokaisella meistä on omat vahvuutensa, ja jokainen kysymättä alkoi omaa osaamistaan toteuttamaan silloin kun sitä tarvittiin. Helppo esimerkki on tietenkin pienet huollot, ja korjaukset autoihin. Vaikka autoharrastajia ollaan kaikki, niin kyllä sinne aina samat naamat juoksivat auttamaan. Kun päivä lähti kääntymään illaksi, ja kaikille piti saada majoitukset kuntoon niin silloin puhelurumban aloittivat ne joille vieraan kielen puhuminen ei aiheuta tykytyksiä. Ja jos tarvittiin vain raakaa voimaa, kuten Corsan nostamiseen renkaiden päälle, niin auton kylkeen tarttui koko porukka.

Tottakai matkalla myös riideltiin, kiukuteltiin ja joskus jopa huudettiin. Kun vehkeet hajoaa, vettä sataa ja pelikaanit lentävät turbiiniin niin silloin koetellaan kärsivällisyyttä. Varsinkin jos on nälkä, kylmä, kuuma tai ajaa Ranskassa. Sitten tunnin, tai tuntien, päästä kaikki oli taas hyvin, maha täynnä ja toimiva auto alla. Jokaisella oli hieman erilainen käsitys reissun kulusta, ja meillä kesti melkein Itävaltaan asti käsittää, että porukka voi myös hajota kahteen tai kolmeen pienempään letkaan. Silti joka ikinen ilta olimme vähintään samassa kaupungissa yötä. Silloinkin homma toimi koska ne ketkä olivat perillä ensin, hoitivat majoitukset kuntoon. Yleensä homma myös toimi paremmin pienemmällä porukalla. Mitä etelämmäksi päästiin, niin sen vaikeampaa oli kahdeksan auton pysäköinti.

Pohjoismaissa matkustaminen oli helppoa, kaupoissa ja huoltamoilla puhutaan loistavaa englantia. Tosin moni suomalainen pärjää tietenkin myös ruotsinkielellä. Saksassa ei englantia juuri puhuta, ainakaan pienemmillä paikkakunnilla. Automatkalla tosin sitä joutuu vastakkain lähinnä vain majoituspaikkojen respojen kanssa, välillä oli tosin vaikeuksia niissäkin. Huvittavinta oli taistella kielimuurin kanssa niinkin kansainvälisen ketjun kuin McDonaldsin kassalla. Saksassa on eri menu kuin muualla maailmassa, McFeast hampurilaista ei löydy ja Big Mac on Big Mac. Jos menee sanomaan Big Mac Hamburger niin saa molemmat. Hampurilainen on hampurilainen, Big Mac ei. Samankaltaisia ongelmia voi tulla jopa huoltamoilla kun pitää maksaa polttoaineita, pumpun numero pitää sanoa saksaksi tai näyttää sormilla. Huoltamohenkilökunta ei vain halua tai osaa laskea kymmeneen englanniksi. Ei tätä kannata kuitenkaan sen enempää jännittää, isommissa kaupungeissa homma toimii ja nuoret puhuvat hyvää englantia melkein kaikkialla. Ja käsillä huitoen onnistuu mikä vain. Saksan ikimuistoisin kielimuuri oli kuitenkin Opel-liike josta olimme Tomin kanssa ostamassa takapyörän laakeria. Voi morjens! Napa-Lager!

Itävalta on upea maa. Järjettömän kauniit maisemat, ystävälliset ihmiset ja muutenkin reissun positiivisin paikka. Itävaltaiset puhuvat hyvää englantia kaikkialla, kielimuureja ei syntynyt missään. Landhousit, leirintäalueet ja hotellit ovat, tai ainakin meidän löytämät olivat, tasokkaita ja siistejä. Olen monesti miettinyt johtuiko Itävallan loistavuus siitä, että Saksa on paska maa. Tuskin kuitenkaan. Itävallan vieraanvaraisuuden jälkeen Italiaan pudottaminen tuntui jopa miinusmerkkiseltä. Ensimmäinen yö Stelvion jälkeen olimme mukavassa pienessä hotellissa, vieraanvaraisuutta löytyi mutta se taisi perustua meidän porukan ostovoimaan. Paikan pitäjä ei kyennyt kovin onnistuneesti peittämään innostumistaan kun huoneita kysyessäni kerroin meitä olevan 18. Toisaalta Milanon perjantairuuhka tietöiden keskellä, ja raekuurossa, on vain jotain mitä en enään halua kokea. En myöskään halua enään käydä vessassa missä on jalanjäljet, ja kuoppa maassa. Paitsi jos menen Tiibetiin, se on ihan okei kun ei odota muuta.

Ranska oli ankea paikka, mukava katsella mutta ei sitten oikeastaan mitään muuta. Monacon loiston koimme vain autosta, jalkautumista ei kukaan ehdottanut mutta näin jälkeen päin ajateltuna se olisi varmasti kannattanut tehdä. Kuuluisan, ja legendaarisen, F1 radan kiertäminen Cherryllä kuitenkin lämmitti mieltä siinä määrin, että Monacosta jäi itselleni mainio muisto. Autosta katsottuna paikka ei kuitenkaan kuumottanut niin paljon, että kävisin siellä heti uudestaan. 15km Monacosta löytyi muuten myös vessa jossa oli jalanjäljet eikä muuta. Glamour loppui heti kun taajamakyltti oli takana.

Se herättikin autokuntien kanssa keskustelua näistä "Suomi on paska maa" puheista. Ehkä se sieltä kotisohvalta tuntuu siltä, mutta tälläinen reissu avartaa kummasti. Kyllä meidän kotimaassa uskaltaa juoda jokaisesta kraanasta, talot toimii jokaisella kelillä, ja liikenne on todella kurinalaista. Puhumme hyvin eri kieliä, koulutustasomme, tai ihan vaan yleissivistys, on korkealla ja viranomaismaksut pieniä. Meidän ei tarvitse maksaa ajaaksemme moottoriteitä, ja pakkohan se on myöntää, että Espanjaa ja Gibraltaria lukuunottamatta suomalainen pumppubensa on oikeasti saman hintaista kuin muuallakin. Ja ne maksulliset moottoritiet eivät todellakaan ole jumalaisen tasaisia automiehen unelmia, missä penkereet on koristeltu punaisin ruusuin ja valkoiset viivat on norsunluuta. Samanlaisia pomppuisia teitä, jotka on täynnä uria voi ajaa Helsingistä Tampereelle. Ilmaiseksi.

Moni varmasti ajattelee asian olevan toisin päin, mutta Ranskan ja Espanjan rajalla kaikesta tuli taas siistimpää ja uudempaa. Tiet muuttuivat tasaisemmiksi, ja ihmiset ystävällisemmiksi. Vessoihinkin ilmeistyi istuimet, ja istumissa oli muoviset renkaat. Espanjalaiset vähättelevät englanninkielen taitoaan, tai ainakin he ymmärtävät sitä kohtuullisen hyvin vaikka eivät lauseita muodostaisikaan. Käsiä heiluttelemalla kaikki kuitenkin sujuu kuten muuallakin. He myös arvostavat suuresti jos edes yrittää, tai vaikka aloittaa, keskustelun heidän omalla kielellään. Suomen kielestä et Espanjassa pääse eroon, en tiedä mihin siellä pitää oikein mennä. Vaikka asuimme kohtuullisen kaukana rantojen turistimekkaloista, niin naapurina oli silti Nykänen. Ravintoloista löytyy menut aina vähintään Englanniksi, suomenkieli on käännöskoneille selvästi vaikeaa koska menusta löytyy usein esimerkiksi puolikas kana omassa liemessään, tai pizza kanssa kinkku. Unohtamatta reissun ehdotonta ilopilleriä, annos sisälsi "eräs pikkukala" merkkisen fisun.

Reissun kulupuolesta sen verran, että halvin tapa autoilu ei ole perille päästä. Kirsikalla kahden ihmisen kulut taisivat lopulta nousta reiluun kolmeen tonniin jos lasketaan auto mukaan. Lähdin tarkoituksella ruotsinlaivalle ilman käteisvaroja, jotta voin suoraan luottokorttilaskusta tarkistaa todellisen menekin. Lopullinen summa painuu omalta osaltani noin 1300-1400€ väliin jos miinustetaan muutamat tuliaiset. Sitten taas kun miettii aikaa joka kului tuon rahasumman polttamiseen eli noin kolme viikkoa niin eipäs tämä nyt sitten kallista ollutkaan. Varsinkin kun muistan nukkuneeni vain kaksi yötä autossa, ja loput lakanoiden välissä. Enkä käynyt kertaakaan ajomatkan aikana kaupasta hakemassa aamupalatarvikkeita, joita olisin mutustellut ja kokkaillut konepellillä. Tekee sellaiset 70€ /päivä sisältäen kaiken. Olisikin mielenkiintoista päästä vertaamaan jonkun reissun innokkaimman leiriytyjän kulurakennetta omaani.

Tukijoiden tuotteista Panasonicin kamerat olivat varmasti ahkerimmassa käytössä. Materiaalia kaikenkaikkiaan kertyi reilut 500Gt joita meidän oma AV-mies Tomi alkaa purkamaan oman aikataulunsa niin salliessa. Porukalla oli mukanaan myös kaikenlaisia action kameroita, kuten Go Pro ja Drift Innovation. Niillä kuvattiin silloin kun Panasonicilla ei vain enään uskaltanut. Verbatimin muistikortit tuli aika monella autokunnalla käyttöön, nekin jotka eivät reissussa tarvinneet niin raahasivat kuvia ja videoita niiden sisuksissa kotiin.

Lopulta kaikki kuitenkin pääsivät autoistaan eroon. Kaikille epäilijöille tiedoksi myös se, että autohajoittamot kirjoittaa aivan pätevän romutustodistuksen kunhan auton paperit on kunnossa, ja auto on sinun nimissäsi. Autokauppa on espanjassa jotain aika käsittämätöntä, myyminen voi siis olla vaikeaa jos ostajaa ei ole katsonut valmiiksi. Sen myös näkee myydystä kalustosta. Ysikuuppa meni huikealla 400€ hinnalla paikalliselle Saba-harrastajalle, samoin Poliisi-Saba myytiin pelkäksi moottorinluovuttajaksi satasella. Pahkasitikka taas meni suomalaiselta suomalaiselle joka haluaa ajaa sen Suomeen. Micra palasi "perheeseen", ja Seat kierrätettiin Italiassa. Corsa on edelleen lomalla. Kaikki muut pantiin paaliin. Koko jengi toivottaa onnea Pahkasitikan luultavasti viimeiselle matkalle, sitä tarvitaan.

Omalta osaltani haluan kiittää jokaista, jotka tälle reissulle lähditte ja teitte tämän ikimuistoisen matkan juuri sellaiseksi millainen siitä tuli. Haluan myös kiittää jokaista 67000 lukukertaa, ja lukijaa, jonka tämä blogi on tähän mennessä nähnyt. Kiitokset Radio Suomipopille spiikeistä, kiitos kaikille Facebook tykkääjille. Kiitos omasta puolestani ylipäätään kaikille jotka millään tavalla osallistuitte reissun toteuttamiseen kanssamme.

Tälläistä reissua tehdä enään koskaan, mutta... to be continued.

-Pete-