keskiviikko 6. heinäkuuta 2011

Itävallan puolella ollaan, huomenna Stelvio!

Tänään herättiin hyvissä ajoin Kipfenbergistä ja polkaistiin aamuetappina tsekkaamaan Dachaun entistä keskitysleiriä. Nähtävää riitti ja sieltä lähtiessä osa porukasta joutui erilleen kun muutama autokunta lähti etsimään autotarvikeliikettä. Ykkösryhmä lähti edeltä kohti Fusseniä (saksalaisella y:llä jota ei tästä näppiksestä löydy) ja kakkosryhmä seurasi perässä kun kadonneet lampaat oli saavutettu.

Fusseniin lähdettiin katsomaan kaiketi Walt Disneyn logostakin tunnettua linnaa (ainakin näytti kovin samanlaiselta, kuvassa tosin ns. kakkoslinna) joka osoittautui pahemman luokan turistirysäksi. Osa porukasta halusi nähdä linnan lähemmin ja osa ei, joten jaettiin jengi kahtia ja jälkimmäinen (joihin minäkin kuulun) lähti Itävallan puolelle etsimään sopivaa paikkaa yöpymiselle.

Tiet muuttui rajan jälkeen entistä mielenkiintoisemmaksi kun Alppien kiemuroissa lähdettiin pujottelemaan. Mäkiä ei "näe" kun jyrkänteitä on horisontissa silmänkantamattomiin, tuntuu että ajetaan alamäkeen mutta Kirsikka ei meinaa jaksaa ja GPS:n korkeuslukemat vain kasvaa. Matkalla Nassereithin kylää kohti käytiin parhaimmillaan 1250 metrissä mutta yöpaikkaan laskeuduttiin 950 metrin korkeuteen.

Löysimme vaivattomasti Landhotel Seeblickin joka näytti aivan mahtavalta aivan vuorenseinämän kyljessä, ja jossa yö maksoin 30 euroa per henkilö. Huoneita ei ehditty vielä tarkistamaan kun jäätiin terassille oluelle, mutta eiköhän niissä viimeistään muutaman virvokkeen jälkeen nuku ongelmitta.

-Tomi-

2 kommenttia:

  1. Mahtavaa menoa, tsemppiä jatkoon!


    PS. Olen hyyyvin vihainen!

    VastaaPoista
  2. itävalta.. Kai basementjax jauhaa stereoissa, paikallista kasvatusmusiikkia

    VastaaPoista