torstai 7. heinäkuuta 2011

Loistava ilta Seeblickissä

Vietimme neljän autokunnan (Kirsikka, Sorsanpoika, Reinikaiset, Martti&co) kanssa mielettömän rennon ja hyväntuulisen illan aiemmin mainitussa Seeblickin majatalossa. Saapumisen jälkeen istahdimme tosiaan heti huoneiden buukkaamisen jälkeen hotellin terassille virvokkeita nauttimaan, ja ennenkuin huomasimmekaan oli ilta käsillä ja ruokaa alkoi tehdä mieli. Kävin juttelemassa paikan pitäjän kanssa mahdollisuuksista ja hän tarjosi meidän porukalle "house menu" -nimellä kulkevaa illallissettiä, hinnaksi mainitsi 10 euroa per henki. Kuulosti edukkaalta ja päätimme kokeilla mitä se pitää sisällään. Puolitoista tuntia myöhemmin vatsat aivan ähkytäynnä ymmärsimme että tämä menu sisälsi neljän ruokalajin illallisen, pääruokana wienerschnitzel. Kympillä. Sanoisin että saimme enemmän kuin odotimme.

Illan hämärtyessä katsoimme vielä porukalla muutamat reissun varrella kameroihin tarttuneet video-otokset ja hyvillä mielin hiivuimme hiljalleen yöpuulle, hyvissä ajoin aamua silmälläpitäen. Sää muuttui illan myötä tuuliseksi ja satamaankin alkoi, eikä lainkaan harmita ettei tullut valittua leirintämajoitusta kuten osa porukasta. :)

Yllä vielä näkymä huoneemme parvekkeelta.

-Tomi-

1 kommentti:

  1. Tuosta se varsinainen matka alkaa ja varmasti rankin osuus niin autoille kuin ihmisillekin. Tosin välimeren rannalla on nyt melko inhimilliset ilmat (+28...+32).

    VastaaPoista