Nyt se alkaa olla käsillä. Tätä kirjoittaessa laivan lähtöön on vaivaiset 17 tuntia. Valmistelut jätetään normaalin tavan mukaisesti viime tippaan ja pakkaaminen vielä sitäkin tarkemmalle. Noh, helppoahan pakkaaminen on: kaikki kalsarit, sukat ja paidat laukkuun mitkä viimeisen vuoden aikana on käytössä ollut. Sen päälle kaikki tarvittavat elektroniikkaan liittyvät tavarat, kamerat, läppäri, hitosti USB-piuhoja kaiken mahdollisen lataamiseksi ja tiedon siirtämiseksi jne. Päälle vielä olennaiset matkadokumentit kuten passi ja lentolippu kotiin. Auton paperit olikin jo valmiina omassa pinkassaan, optimistina otin mukaan myös luovaripohjan ja muuta omistajanvaihdokseen liittyvää tarvetta. Green card (kansainvälinen liikennevakuutustodistus) tuli tilattua hyvissä ajoin ja se on tietenkin mukana myös. Auton kyydissä parit vararenkaat, uusi laturin hihna, öljyjä ja iso tonkka vettä (jolla voidaan keittävä kone elvyttää tien päällä, ei suinkaan juomiseen).
Tässä sitä ollaan. Kello soi viiden tunnin päästä ja siitä lähdetään suuntaamaan ensin kohti Hämeenlinnaa ja Ahveniston moottorirataa. Siellä valtaosa reissulaisista käy näyttäytymässä Radalle.comin tapahtumassa, paikalla ollaan varmaankin puolen päivän aikaan ja kolmen tietämissä lähdemme puksuttamaan kohti Turkua. Meitä sopii tulla moikkaamaan niin Ahvenistolla kuin Turun satamassa illansuussa. Laiva lähtee klo 21.
Yritä tässä nyt sitten nukkua edes vähän ennen pitkää lauantaipäivää. Jos ei helle haittaa nukkumista tarpeeksi niin viimeistään matkajännitys pitää huolen siitä ettei luomet tahdo kiinni mennä.
Tässä vielä Kirsikka jättää Suomelle hyvästit (pysyvästi vai ei, kukaan ei vielä tiedä). Linkki Facebookiin
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti