Täällähän alkaa vermeet levitä. No team shitruunalla mitä vielä. Vehkeet rokkaa (ja pelottaa ihan hitosti että tämän kirjoittelun jälkeen Murphy jakaa oikeutta) ja kilometrit taittuu. Ollaan päästy aika lailla vähällä.
Viime yönä oli aika terhakas ukkosmyräkkä. Rajuin mitä olen ikinä peiton alle paennut. Aluksi kuulosti varsin somalle kun sadepisarat rapsuttelivat bx:n lujitemuovipaisetta - jopa romantisoin tilannetta vaikka ihan poikaporukassa oltiinkin. Sateen yllyttyä teami tajusi, ettei nukkumisesta tule yhtään mitään ennen jonkun sortin estovälineitä. Tässä tapauksessa ihan oikeat korvatulpat sisään. Ainut, että salamat välkkyivät suoraan silmäluomien läpi ja ukkosen ärähdyt löi kylkeen vaikka alla oli auto ja patja. Niin, shitikassa mahtuu nukkumaan suorana, paitsi että ilmanvaihdon takia ikkuna oli raollaan eli patja jalkopäästä märkä. Tuli vettä, tuli oikeesti vettä. Nukkumisesta tuli mieleen, että koska vanista on takapenkit poistettu on tilalla kiusallinen, about 8 cm korkea madallus, joka häiritsee nukkumista ihan hitosti. Tämänkin puutteen paikkaa jo videoissakin näytetty tonnikalapurkkikasa paikkasin mainiosti. Mitäpä ei voi paikata kasalla tonnikalapurkkeja? No ei mitään.
Nojoo. Aamulla kun poistuttiin ennalta sovitusti maksamatta yövytyltä leirintääalueesta naureskeltiin kun vanin kattopaise ottaa hassun kuuloisesti tuulta. Kuulosti vähän kuin pakoputki ottaisi johonkin kiinni, mutta silleen ihan vähän vain. Kaikkea se tuuli kutkutteleekin tämän neidon muodoissa. Aamupalan jälkeen ääni vaan lisääntyy - varmaan tuuli voimistuu. Jossain vaiheessa rolina tuli niin ilmiselväksi, että päätettiin ettei tuuli näyttele tässä setissä osaa eikä arpaa. Katalysaattorin suojapelti siellä oli irronut kaikista neljästä kiinnityskohdastaan ja makaili pakoputken päällä. Irti ja mcdonaldsin roskikseen.
Vanhemman saabiteamin jatkuville tankkausongelmille on naureskeltu makeasti koko matkan. Siinä on paineentasauksen ongelmaa havaittavissa ja tankin täyttäminen kestää sen vartin. Hirvee paska. Arvatkaapa, arvoisat lukijat, iskiko sama vaniin? Aivan. Vaan tässä vehkeessä se on vain ominaisuus, joka vaan kokonaisuutta kaunistaa.
Team shitroen (tunnetaan myös nimella Team DDR) kuuli myös jälkeenpäin tänään käyneensä entisessä itä-saksassa. Paluu kotiin ei iskenytkään hempeilyhermoon niin kovaa kuin oltiin ennalta arvioitu. Tai ainakaan koko asiaa ei huomattu. Hieman noloa ehkä jopa, mutta ei kerrota kellekään?
Koska paperikuvia otetaan nykyään aivan liian vähän tapahtui päivinä näinä notta koko letka veteli suoraan paikallisen nopeuskameraviraston top 10 -listalle. Koko hemmetin letka sai tolpan räpsymään. Kiva. Hienoa nähdä saadaanko viranomaisilta ihan omat postikorttikuvat että täällä ollaan oltu! Evidenssiä pukkaa! Oltiin vissiin totuttu näihin "Polizei kontrol platze" -kyltteihin ja mentiin ihan tunteella. Kaikkien kohdalla ei räpsynyt - vissiin salamalla kesti hetken latautua. :)
Jaa vieläköhän sitä noch einmal ja sitten unille.
Jännityksellä tiedustelen onko kumpikaan ranskalainen vielä laskenut LHM:ää alleen yöllä?
VastaaPoistaTänä aamuna sateisella asvaltilla oli sateenkaaren värit, vana johti Martin Citikan alle. Oikean takapyörän kohdilta on jotain vuotanut, veikkaillaan tosin että saattaa olla bensaakin. Tuleeko "lehmästä" samanlainen jälki kuin öljyisistä?
VastaaPoista"Liquide Hydraulique Minéral" eli mineraaliöljyä periaatteessa. buhaha.
VastaaPoista